Kirkon Ulkomaanavun verkkosivustot

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurin kansainvälisen avun järjestö, joka tekee työtä kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta. KUA:n verkkopalveluiden tarkoituksena on muun muassa sitouttaa KUA:n tukijoita, tarjota mahdollisuuksia tulla mukaan toimintaan, lisätä yleistä tietämystä alasta sekä toimia lahjoituskanavina.

Into-Digital on toiminut yhteistyössä Kirkon Ulkomaanavun kanssa jo vuosia. Vuosi 2022 on kuitenkin ollut tärkeä, sillä organisaation kaksi suurinta verkkosivustoa kirkonulkomaanapu.fi ja toisenlainenlahja.fi on uudistettu kokonaisuudessaan. Myös naistenpankki.fi:tä on kehitetty reilusti.

Uudistettu organisaation pääsivusto kirkonulkomaanapu.fi tarjoaa käyttäjälleen selkeästi esitetyllä tavalla valtavasti sisältöä sekä erilaisia osallistumis- ja lahjoitusmahdollisuuksia.

Uusi sivusto toisenlainenlahja.fi painottuu sisällön sijaan myyntiin: kaupan erittäin toiminnallinen aineettomien lahjojen ostoputki pyrkii houkuttelemaan ja palvelemaan käyttäjää tehokkaasti. Sivusto on WordPress-toteutus viriteltynä WooCommerce-lisäosalla.

Organisaatiolla on yhteensä10 verkkosivustoa joita kaikkia me ylläpidämme. Yhteistyö pitää sisällään kaiken verkkosivustoihin liittyvän: tietoturvan, järjestelmäpäivitykset, jatkokehityksen ja säännöllisen ylläpidon.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Yrityskylään-sovellus 6. luokkalaisille

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. He tarjoavat toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Opettajille he tarjoavat täydennyskoulutusta sekä työkaluja työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitojen opetukseen. Yrityskylä Alakoulu on kuudesluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Yrityskylä Alakoulu on innostava, peruskoulun opetussuunnitelmaan perustuva oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Kokonaisuuden muodostavat opekoulutus, […] Lue lisää

Antell.fi – sivustouudistus

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomen kolmanneksi suurin henkilöstöravintola-alan toimija Antell halusi verkkosivustonsa ilmentävän uudistunutta brändi-ilmettään ja palvelevan paremmin sekä lounastajia että yritysasiakkaita. Rakensimme Antellille WordPress-pohjaisen sivustokokonaisuuden, joka vie brändin ”more is more” -filosofian jokaiselle sivulle ja jossa ravintolatieto, lounaslistat ja kokoustilavaraukset löytyvät sujuvasti. Antellilla on kymmeniä toimipaikkoja ympäri Suomen, ja ajantasaisen ravintola- ja lounastiedon hallinta oli keskeinen haaste. Uudella […] Lue lisää

Kauppakeskus Jumbo-Flamingo -verkkosivusto

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Jumbo-Flamingon uuden yhteisen brändin myötä molempien keskusten verkkosivustot tuli yhdistää yhdeksi suureksi verkkopalvelukokonaisuudeksi. Into-Digital vastasi tämän uuden verkkopalvelukokonaisuuden suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä markkinointitoimisto N2:n, Jumbo-Flamingon sekä kauppakeskuksen opasnäytöistä ja pohjakartoista vastaavan Praecomin kanssa. Yhtenä keskeisenä tavoitteena verkkopalvelun uudistuksessa oli, että kävijät löytävät helposti juuri heitä kiinnostavat liikkeet ja palvelut. Tätä varten suunnittelimme interaktiivisen, palvelutarjontaa pelillistävän […] Lue lisää

Kuvittajat.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kuvittajat ry toimii suomalaisen kuvituksen ja kuvittajien tukena, edunvalvojana sekä esiinnostajana. Kuvittajien laaja palvelutarjonta aina Kuvittaja-lehden julkaisuista portfolioiden esittelyyn, hakuun ja hallintaan asettivat projektille kiinnostavat haasteet. Tavoitteena oli ennenkaikkea edistää kuvittajien kaupallisuutta ja mahdollistaa asiakkaille helppo kuvittajien löytäminen. Kuvittajat.fi ei ainoastaan tarjoa monipuolisia sisällönesitystapoja, vaan myös luo ainutlaatuisen kokemuksen kuvittajien ja käyttäjien välillä. Suodatettavat listaukset […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun