KH Group

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

KH Group, aikaisemmin Sievi Capital, on kannattavasti kasvava pohjoismainen monialakonserni, joka kehittää liiketoimintaa pitkäjännitteisesti ja luo näin arvoa osakkeenomistajilleen.

Halu tehdä asioita yhä paremmin sai KH Groupin käynnistämään strategiamuutoksen pääomasijoitusyhtiöstä monialayhtiöksi. Yrityksen tavoitteena on tulevaisuudessa luoda teollinen konserni, joka keskittyy maanrakennuskaluston toimittaja KH-Koneet Groupin liiketoimintaan.

Selkeät ja helposti navigoitavat verkkosivut pörssiyhtiölle

Lähtökohta

Sijoitusyhtiö Sievi Capital muuttui monialakonserniksi toukokuussa 2023 ja otti käyttöön uuden nimen, KH Group Oyj. Yhtiö halusi kertoa nimenmuutoksesta sijoittajille ja tuoda uuden brändin visuaalisen ilmeen selkeästi esiin verkkosivuillaan. Myös sivuston rakennetta haluttiin parantaa siten, että sijoittajat löytävät helposti ja nopeasti tarvitsemansa tiedot.

KH Group valitsi tekniseksi toteuttajaksi Rajasoftin aiemmin hyvin sujuneen yhteistyön perusteella.

Kaksi sivustoa äärimmäisen tiukassa aikataulussa

Rajasoft toteutti teknisesti kaksi erilaista sivustoa valmiiden leiskojen pohjalta:

Ensin tehtiin suppea, yhden sivun mittainen verkkosivusto. Siinä KH Group esitteli uuden strategiansa sijoittajille.

Toinen kokonaan uusi, kaksikielinen verkkosivusto rakennettiin Rajasoftin omalle, optimoidulle WordPress-teemalle. Tekninen toteutus oli mielenkiintoinen, koska visuaaliseen ilmeeseen sisältyi runsaasti kekseliäitä muotoiluja ja elementtejä sekä pörssitiedote-integraatioita.

Siirrettävää sisältöä oli paljon. Suoraan sellaisenaan siirrettävät sisällöt vietiin sivustoon automaation avulla ja loput uudet tekstit järjestelmällisesti helposti käytettävien sisältölohkojen avulla.

Projektissa olivat KH Groupin ja Rajasoftin lisäksi mukana viestintätoimisto, graafikot ja sisällöntuottajien tiimit. Yhteistyö toimi hyvin koko projektin ajan.

Positiivista palautetta sijoittajilta ja yhteistyökumppaneilta

KH Groupin molemmat verkkosivustot julkaistiin onnistuneesti tiukassa aikataulussa. Verkkosivut täyttävät täysin niille asetetut odotukset ja latautuvat nopeasti.

Uusi verkkosivusto on selkeä ja helposti navigoitava, minkä ansiosta se palvelee sijoittajia aikaisempaa paremmin. Osakekurssit, ajankohtaiset tiedotteet ja videot ovat nyt hyvin esillä.

Sivusto on suunniteltu erittäin toimivaksi ja vakaaksi, mikä takaa sen pitkäikäisyyden. Helppokäyttöisten sisältölohkojen ansiosta sivuston päivittäminen sujuu nopeasti.

KH Group on saanut uudesta verkkosivustostaan runsaasti positiivista palautetta niin yhteistyökumppaneilta kuin sijoittajilta.

Tekniset kohokohdat

Integraatio Euroland-pörssitiedotusohjelmaan

Yksi projektin keskeisistä teknisistä saavutuksista oli Euroland-pörssitiedotusohjelman integrointi uuteen verkkosivustoon. Tämä integraatio mahdollistaa tärkeimpien tiedotteiden, kuten johdon liiketoimintailmoitusten, osavuosikatsausten ja lehdistötiedotteiden, reaaliaikaisen julkaisun KH Groupin verkkosivustolla.

Aikataulussa pysyminen on meille pörssiyhtiönä todella tärkeää. Voin ehdottomasti suositella Rajasoftia sivustouudistuksen tekijäksi! Heiltä löytyy luotettavia ammattilaisia, joilla on oikea asenne.

Tiina Gröndahl, Administrative and Communications Manager, KH Group Oyj

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Eltex

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Eltex on vuonna 2005 perustettu täyden palvelun automaatio- ja sähköurakointitalo. Yritys toimii pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella. Eltex tunnetaan työmailla rempseästä otteesta ja positiivisesta ilmapiiristä. Rohkeasti erilainen verkkosivusto varmalla konseptilla Lähtökohta Projektin alkaessa Eltexillä oli suppea, yhden sivun mittainen verkkosivusto, joka sisälsi vanhentunutta tietoa ja kaipasi visuaalista uudistusta. Erityisesti yrityksen referenssit haluttiin nostaa paremmin esille. Verkkosivuilla […] Lue lisää

Erkki Oksanen Oy – uusi verkkosivusto

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy Isännöitsijätoimisto Erkki Oksanen Oy on vuonna 1980 perustettu perinteikäs perheyritys, joka tarjoaa isännöintipalveluita Helsingissä. Pitkä kokemus, vahva paikallistuntemus ja asiakaslähtöinen ja ripeä ote tekevät yrityksestä luotettavan kumppanin taloyhtiöille. Lähtötilanne ja tavoitteet Yrityksen aiempi verkkosivusto oli palvellut lähes kymmenen vuoden ajan, mutta ei enää vastannut modernin isännöinnin ja kasvavan liiketoiminnan vaatimuksia. Sivusto […] Lue lisää

Erkkeri – uusi verkkosivusto

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Erkkeri Erkkeri Oy LKV on vuonna 1995 perustettu kiinteistönvälitystoimisto, joka palvelee asiakkaita pääkaupunkiseudulla. Yritys tarjoaa asuntojen ja toimitilojen myynti- ja vuokrauspalvelut, kirjalliset arviolausunnot sekä muut kiinteistökaupan edellyttämät palvelut. Erkkeri tunnetaan paikallistuntemuksesta, asiakaskohtaisesta palvelusta ja markkinatuntemuksesta. Yrityksen toiminta perustuu rehellisyyteen, luotettavuuteen ja asiantuntemukseen, mikä näkyy erityisesti vaativissa kohteissa ja monimutkaisissa prosesseissa. Lähtötilanne ja tavoitteet Erkkerin aiempi […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Muovihaka – räätälöitävien erikoismattojen verkkokauppa

Tekijä: Rajasoft Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Muovihaka yrityksenä Muovihaka Oy on vuonna 1988 perustettu suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut kumi-muovisekoitteisten erikoismattojen valmistukseen. Yritys toimii Nurmijärvellä, jossa kaikki tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan omalla tehtaalla aina muottien valmistuksesta lopputuotteeseen asti. Muovihaka tunnetaan erityisesti ruiskupuristustekniikkaan perustuvasta osaamisestaan sekä kyvystään yhdistää tuotekehitys, muottivalmistus ja tuotanto saumattomaksi kokonaisuudeksi. Yritys valmistaa ratkaisuja niin kiinteistöjen puhtaanapitoon kuin kuluttajakäyttöön, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun