Jyväs-Caravan verkkokauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa, Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Verkkokauppa -kategoriasivulta.

Jyväs-Caravan Oy on vuonna 1975 perustettu, yksi Suomen vanhimmista, matkailuajoneuvojen erikoisliikkeistä. Jyväs-Caravanilla oli jo useita vuosia ollut verkkokauppa vanhan suljetun järjestelmän päällä. Vanhan verkkokaupan kehitysrajoitteet muun muassa markkinoinnin työkalujen osalta oli tulleet vastaan ja vuonna 2020 he päättivät lähteä panostamaan verkkokauppaan entistä enemmän.

Verkkokauppa julkaistiin kesäkuussa 2020. Käyttöön saatiin tärkeitä uusia toiminnallisuuksia; muun muassa parempi mobiilikäytettävyys, kategorisoinnit ja Facebookin sekä Googlen -markkinointityökalut. Verkkokaupan myynti on kasvanut esimerkiksi alkuvuoden 2021 aikana yli 200 % verrattuna alkuvuoteen 2020. Myös konversioprosentti on uuden kaupan myötä parantunut n. 42 % ja keskiostos kasvanut 25 %. Eli uudistusta voidaan pitää poikkeuksellisen onnistuneena!

Verkkokauppa on myös integroitu Jyväs-Caravanin toiminnanohjausjärjestelmään Laihia Dataan. Integraatiossa liikkuu muun muassa tuotetiedot, saldot ja tilaukset. Integraation avulla Jyväs-Caravan säästää valtavasti manuaalista työtä ja yrityksen prosessit pysyvät tehokkaina.

Casen pääpointit:

Moderni alusta toi paljon uusia työkaluja markkinointiin
Käyttöön saatiin esimerkiksi Google Shopping ja Facebook Dynamic Ads -mainonnat. Tuotteiden selaus helpottui merkittävästi ja tämä näkyy esimerkiksi kasvaneessa keskiostoksessa.

Verkkokaupparatkaisu, joka tukee myös jatkokehitystä

Jatkossa uusien toiminnallisuuksien käyttöönotto on nopeampaa ja helpompaa, sekä ylipäätään mahdollista. Myös automaatiotyökalun käyttöönotto mahdollistuu uuden alustan myötä ja verkkokauppaa voidaan kehittää eteenpäin kun liiketoiminta kehittyy.

Integraatiolla tehostetaan prosesseja

ERP-integraatio helpottaa ja nopeuttaa Jyväs-Caravanin prosesseja kun asioita ei tarvitse tehdä useassa paikassa montaa kertaa vaan data siirtyy eri järjestelmien välillä. Integraatio on mahdollistanut verkkokaupan skaalautumisen.

(Toim. huom. Referenssi on julkaistu alunperin Eecon nimissä. Fonecta osti Eecon vuonna 2022.)

Lue lisää: Verkkokaupan uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Toyota-Tsusho Nordic Oy:n uusi verkkokauppa

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toyota-Tsusho Nordic Oy, osa maailmanlaajuista Toyota Tsusho -konsernia ja se myy Toyotan ja Lexuksen autoja, sekä näiden varaosia ja lisätarvikkeita. Toyota-Tsusho Nordicin vanha lisävarusteiden verkkokauppa oli Vilkas-alustan päällä ja he hakivat skaalautuvampaa ratkaisua, jossa olisi myös paremmat suodattimet ja hakutyökalut. Kilpailutuksen jälkeen he valitsivat kumppaniksi Fonectan ja alustaksi WooCommercen. Verkkokaupan tuli tarjota helppo ja nopea […] Lue lisää

PüR-kauppa

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

PUR (viralliselta nimeltään Circulum Farmasia Oy) on pieni perheyritys, joka on perustettu 1990-luvun puolivälissä. Yrityksellä on ollut alusta alkaen missiona tuoda suomalaisten kuluttajien saataville tutkittuja ja puhtaita luonnontuotteita ylläpitämään terveyttä ja hyvinvointia, sekä edesauttaa vastuullisempien valintojen toteutumista. Yritystä johtaa toisen polven yrittäjä Anu Pekkonen. Kun yhteistyö alkoi, PUR-kaupalla oli käytössä Magento 1 -alusta. Yksi yhteistyön […] Lue lisää

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Biolanin Baltian verkkokaupat

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Biolan on tunnettu suomalainen yritys, joka valmistaa tuotteita muun muassa puutarhanhoitoon ja kompostointiin. Biolan toimii nykyään myös kansainvälisesti ja on laajentanut toimintaansa esimerkiksi Baltian maihin. Biolanin haasteena oli luoda toimiva, käyttäjäystävällinen ja monikielinen verkkokauppa Baltian markkinoille, korvaamaan vanhentuneen Drupal-alustan. He tarvitsivat kumppanin, joka pystyy toteuttamaan teknisesti vaativan projektin, sekä tekemään integraatiot heidän muihin järjestelmiin.. Fonecta […] Lue lisää

Alpa

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

AlpaFinlandia Oy on vuonna 2012 perustettu yritys, joka valmistaa alpakan villasta laadukkaat, pehmeät ja vastuullisesti tuotetut neuleet. Alpan liikevaihto oli vuonna 2018 1,3 miljoonaa euroa. Verkkokauppa on Alpan tärkein myyntikanava. Alpa päätti nostaa verkkokaupankäynnin heti kerralla ammattimaisempaan suuntaan ja valitsi Eecon kumppaniksi syksyllä 2019. Eeco liittyi osaksi Fonectan asiantuntijaporukkaa syksyllä 2022. Alpalle toteutettu WooCommerce-verkkokauppa on nopea, […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun