I-valo verkkosivu ja -kauppa

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

Iittalan lasitehtaasta teollisuusvalaistuksen kärkeen

I-Valo on perinteinen valaisinalan yritys, joka on yli 50 vuoden aikana toimittanut tuhansia erilaisia valaistusratkaisuja eri kohteisiin. Valaisinsuunnittelun juuret ulottuvat kuuluisaan Iittalan lasitehtaaseen, mutta tänä päivänä I-Valo kuuluu kansainväliseen Fagerhult -konserniin, joka toimii aktiivisesti 12 brändillä 28 maassa.Tuotannosta suurin osa on teollisuusvalaistusta, joka menee vientiin ympäri maailman.

Valoa kansalle verkkosivuston ja tuotevalikoiman muodossa

I-Valon sivuston kokonaisvaltainen uudistus asetti projektitiimille mukavan haastavan ja kaikenkattavan projektin. Vastasimme sivuston visuaalisesta ja käyttöliittymäsuunnittelusta, teknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta sekä tuotegallerian toteutumisesta integraatioineen. Asiakkaalle räätälöitiin oma WordPress-teema yhteensopivaksi Gutenberg-editorin kanssa. WordPress-lohkot mahdollistavat sivujen todella monipuolisen muokkaamisen myös sisällön ylläpitäjän toimesta.

WordPress-sivuston rinnalle rakennettiin yli 6000 tuotetta sisältävä tuotegalleria Trimedian Automatik-verkkokauppaohjelmaa hyödyntäen. Automatik ohjelmaa käytetään perinteisesti verkkokauppa toteutuksissa, mutta I-Valon kohdalla ohjelmaa hyödynnettiin verkkokaupan omaisesti tosin ilman osto-toiminnallisuutta. Ohjelma toimii yhdessä tuotetietojen hallintajärjestelmän kanssa, jonka kautta sivustolle haetaan sukkelasti ajankohtaiset tuotetiedot. Lisäksi sivustolle tuotiin muita integrointeja. Lopputuloksena syntyi selkeä kokonaisuus joka palvelee niin asiakkaita kuin verkkopalvelun ylläpitäjiä.

Akeneo-integraation kautta tiedot sivustolle

Sivustolle rakennettiin Automatikin yhteyteen erillinen Akeneo-integraatio, joka tuo kootusti tuotedataa sivustolle. Akeneo PIM on avoimen lähdekoodin PIM-ratkaisu eli rikkaan tuotetiedon hallintajärjestelmä, jonka avulla voidaan kerätä kaikki tieto yhteen paikkaan ja tuoda hallitusti tietokantaan.

Erillisen tuotevalitsimen avulla käyttäjä voi määrittää valaisimelle tai tilalle ehtoja, jonka perusteella integraatio listaa valintoja vastaavat tuotteet. Tätä varten loimme erillisen rajapinnan verkkokauppaohjelmaan, joka hallinnoi yli kolmea miljoonaa tuoteattribuuttia. Lisäksi sivustolle on tuotu yksittäisten tuotteiden lisäksi koko tuoteperheen tiedot sekä kuvakarusellit ja verkkokauppa-tyylinen tuotekori, johon käyttäjä voi lisätä tuotteita yhteydenottoa varten. Kaikkia tietoja päivitetään vuorokauden ympäri jatkuvana toimintona.

I-Valon teollisuusvalaisimet kestävät aikaa ja I-Valo on luonut teknologioita vanhojen mallien päivittämiseksi viimeisimpään LED-tekniikkaan. Kestävän kehityksen ideologian mukaisesti luotiin sivustolle hakutoiminto, jonka avulla käyttäjä voi etsiä korvaavan tuote vanhalle valaisimelle.

Järjestelmän huoleton ylläpito

I-Valon sivuston toteutus sisältää palvelimen, Automatik-ohjelman sekä WordPressin ylläpidon, joka kattaa järjestelmän toimintakykyisenä pitämisen, tietoturvapäivitykset sekä virhetilanteiden selvityksen ja korjaamisen. Huolehdimme varmuuskopioinnista sekä siitä, että palvelin on aina toimintakunnossa jotta sivusto pysyy toiminnassa vakaasti ja varmasti. Lisäksi autamme vastaamaan nykyisiin GDPR-vaatimuksiin jotta verkkokauppa sekä sivusto noudattavat lainmukaisia evästekäytäntöjä.

Kansainvälistä digimarkkinointia

I-Valo luotti Trimediaan myös asiantuntevana ja ketteränä digimarkkinointikumppanina, joka auttaa kehittämään brändin näkyvyyttä niin Suomessa kuin ulkomailla. Kumppanina Trimedialla on entuudestaan hyvä ymmärrys I-Valon liiketoiminnasta, jolloin markkinointikampanjoiden toteuttaminen yhteistyössä asiakkaan kanssa on sujunut mutkattomasti. Näkyvyyttä on saavutettu Google-Ads sekä Facebook alustoilla erityisesti uusasiakashankinnan kautta Saksassa ja Itävallassa.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Liukuovitehtaan sivustouudistus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tiivistelmä Liukuovitehtaan sivustouudistuksen tavoitteena oli rakentaa käyttäjäystävällinen, palveleva ja visuaalisesti houkutteleva verkkosivusto, jossa tuotteet, ratkaisut ja tärkeimmät palvelut ovat helposti löydettävissä. Sivuston ilmeestä haluttiin tehdä raikas ja kevyt, ja suunnittelussa huomioitiin erityisesti mobiilikäytön sujuvuus. Lisäksi sivuston haluttiin ohjaavan kävijöitä luontevasti kohti yhteydenottoa ja tukevan näin uusien liidien syntymistä. Trimedia vastasi projektissa verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta […] Lue lisää

MIELI ry lahjoitussivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Toteutimme MIELI Suomen Mielenterveys ry:n lahjoitussivuston, joka on suunniteltu tarjoamaan käyttäjille mahdollisimman helpon ja monipuolisen tavan tukea MIELI ry:n arvokasta työtä mielenterveyden edistämiseksi. Integraatiot: Salesforce, Mobilepay, Paytrail Yksi projektin keskeisistä osista oli WordPressin lomakkeiden, maksupalveluintegraatioiden ja Salesforce CRM -järjestelmän saumaton yhdistäminen. MIELI ry:n, Trimedian ja CRM-kumppanin tehokkaan yhteistyön tuloksena syntyi lopputulos, jonka avulla voidaan jatkossa […] Lue lisää

Kansallisgalleria lahjoitussivusto

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Nykyään suurin osa lahjoituksista toteutetaan kotisohvalta käsin. Trimedia auttoi Kansallisgalleriaa luomaan turvallisen tavan lahjoittaa rakentamalla modernin ja saavutettavan lahjoitussivuston. Uusi lahjoita.kansallisgalleria.fi verkkopalvelu tukee Kansallisgallerian varainhankintaa ja kasvattaa lahjoitusten määrää, mikä auttaa heitä säilyttämään ja konservoimaan taidekokoelmaa sekä vahvistamaan työtä lasten ja nuorten kanssa. Kansallisgalleria on Suomen suurin kuvataiteen museo. Se rakentaa kulttuuriperintöä, edistää taiteellista sivistystä […] Lue lisää

MIELI ry Hyvän mielen työpaikka® -merkki

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Hyvän mielen työpaikka® -merkki on käytännönläheinen työväline organisaatioille. Se kannustaa pysähtymään mielenterveyden äärelle ja tunnistamaan tekijöitä, jotka lisäävät mielenterveyden voimavaroja työssä tai kuluttavat niitä. Merkki rohkaisee yrityksiä johtamaan mielenterveyttä suunnitelmallisesti sekä motivoi työpaikkoja muokkaamaan omia toimintatapojaan ja rakenteitaan mieliystävällisemmiksi. Toistaiseksi maksuttoman Hyvän mielen työpaikka®-merkin myöntää MIELI Suomen Mielenterveys ry. Aloitus ja tavoitteet Suunnittelu aloitettiin työpajassa, […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun