Elinkeinoelämän keskusliitto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Erityistä: Projektin osana tehty käyttäjätutkimus oikeilla loppukäyttäjillä

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Elinkeinoelämän keskusliitto on Suomen elinkeinoelämän ääni. Se tuo esiin ja kiteyttää suomalaisen yritysmaailman näkemykset, tukien maan uudistumista ja kasvua. Ek.fi-sivusto kokoaa yhteen liiton linjaukset, strategian ja viestit.

Aiempi Ek.fi oli monelta osin vanhanaikainen ja kankea. Sivuston sisältöä ei ollut selkeästi jäsennelty, tärkeimmät viestit hukkuivat muuhun sisältöön ja sisältöjen esitystavat olivat vanhanaikaisia. Sisällön suuri määrä aiheutti haasteita käyttäjille, sillä oikean asian löytäminen oli työn takana. Käytettävyys oli heikentynyt myös ylläpidon osalta, sillä sisällönsyöttö oli turhan monimutkaista ja aikaavievää. Asiat esitettiin staattisessa tekstimuodossa, mikä ei ollut kovin houkutteleva saati nopein tapa saada asia ymmärretyksi. EK viestii pinnalla olevista ilmiöistä. Näiden nostaminen esiin oli tärkeää, jotta sivusto olisi käyttäjälle joka hetkessä ajankohtainen.

EK:n sivusto on Euroopan paras vaikuttajasivusto, joka tavoittaa niin päättäjät, median ja jäsenyritykset heille aidosti merkityksellisten sisältöjen kautta. Sivusto tarjoaa talousdataa, joka on helposti kulutettavissa. Verkkosivustolla on käytössä helppokäyttöiset työkalut, joiden avulla EK voi esittää uusimpia tutkimustuloksia ja kohderyhmiä kiinnostavaa dataa.

EK haluaa olla näkyvämpi yhteiskunnallinen vaikuttaja. Uudella brändi-identiteellä korostetaan modernia vaikuttajaviestintää ja verkkosivun avulla uusi brändi jalkautetaan suuremmalle massalle.

Uuden EK.fi-verkkosivuston toteutus aloitettiin tutustumalla perinpohjaisesti vanhaan sivustoon. Sivustolta identifioitiin dataan ja workshop-työskentelyyn pohjautuen sekä suositut ja toimivat sisällöt, että toimimattomat osuudet.

Tuloksiin pohjautuen rakennettiin sivuston rautalankamallit ja sivukartta. Asiakas oli vahvasti mukana rautalankojen suunnittelussa, joten näkemys kohderyhmien tarpeiden priorisoinnista tuli hyvin huomioitua tässäkin suunnittelun vaiheessa. Uudella brändi-ilmeellä sivuston ulkoasussa korostettiin asiantuntijuutta, mutta myös lähestyttävyyttä ja leikkisyyttä.

Rautalankojen avulla toteutettiin käyttäjätutkimus, jossa eri kohderyhmistä valitut käyttäjät testasivat omia tarpeitaan vastaavia käyttäjäpolkuja klikkailtavan prototyypin avulla.

Verkkosivuston sisällönhallintajärjestelmäksi valittiin WordPress sen erinomaisten sisällönhallintaominaisuuksien että helpon räätälöitävyyden vuoksi. Sivusto ei koostu perinteisistä kankeista sivupohjista vaan sen pohjana on moderni blokkiajattelu. Jokainen sivu rakennetaan yksittäistä blokeista, jotka voivat sisältää monipuolisesti erilaista teksti-, kuva- ja videosisältöä. Blokit mahdollistavat sisällöntuottajille työkalut tehdä monipuolista ja näyttävää sisältöä vaivattomasti kuitenkaan brändi-ilmettä rikkomatta.

Tulokset puhuvat puolestaan: sivuston käytettävyys vaikuttaa parantuneen monella eri mittarilla mitattuna. Kävijät viipyvät sivustolla aiempaa pidempään, lataavat vierailun aikana enemmän sivuja ja viipyvät myös yhdellä sivulla pidempään. Myös välittömien sivustolta poistumisten osuus on laskenut. Koska suunnittelussa ja toteutuksessa korostettiin pinnalla olevien ilmiöiden nostamista esiin, on EK.fi nyt käyttäjälle joka hetkessä ajankohtainen ja saa vierailijansa uppoutumaan syvemmälle EK:n sisältöön.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Akavan uusi brändi ja verkkosivustot

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Akavalle hyväksyttiin uusi strategia keväällä 2025, ja Akavalla oli tarve uudistaa brändiä vastaamaan paremmin uutta strategiaa. Uudistusprojekti kattoi brändistrategian ja visuaalisen ilmeen päivitykset sekä akava.fi- ja akavaworks.fi -verkkopalveluiden uudistuksen. Lähtökohdat Tavoitteena oli luoda asiantuntijuutta kuvaava hienostunut visuaalinen ilme ja verkkopalvelut, jotka toimivat erinomaisesti sekä sisällöntuottajille että loppukäyttäjille. Tarve oli myös nykyaikaistaa sivustojen käyttöliittymät ja ilme, […] Lue lisää

Rinta-Joupin Autoliikkeen verkkosivusto

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Rinta-Joupin Autoliike on yli 70-vuotias perheyritys ja yksi Suomen menestyneimpiä autoliikkeitä, jolla on toimipisteitä ympäri Suomen etelästä pohjoiseen. Yrityksellä on jatkuvasti myynnissä yli 5 000 ajoneuvon valikoima, joka koostuu pääasiassa vaihtoautoista, matkailuajoneuvoista, moottoripyöristä sekä valikoiduista uusien autojen merkkiedustuksista. Lähtökohta Yhteistyömme alkoi alkuvuodesta 2023, kun Rinta-Joupin Autoliike etsi uutta kumppania kehittämään digitaalista myyntikanavaansa. Aiempi sivusto oli […] Lue lisää

John Nurmisen Säätiö

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

John Nurmisen Säätiö perustettiin takaamaan merellisen kulttuuriperinnön säilyminen. Säätiö on merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka työskentelee meriluonnon suojelemiseksi, Itämeren tilan parantamiseksi ja merikulttuurin vaalimiseksi. Lähtökohdat ja tavoitteet John Nurmisen Säätiö etsi kumppania uudistamaan verkkopalveluaan yhtenäisemmäksi, käyttökokemukseltaan jouhevammaksi ja hakukonenäkyvyydeltään paremmaksi. Projektissa lähdettiin tekemään kokonaisuudistusta, jossa sekä verkkopalvelun ilme, rakenne että tekninen ratkaisu päivitettiin. Verkkosivuston ilme modernisoitiin […] Lue lisää

Diakonissalaitoksen uusi verkkosivusto

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen. Evermade on vastannut Diakonissalaitoksen verkkopalveluiden kehityksestä vuodesta 2018 lähtien. Tuoreimman strategiapäivityksen myötä organisaatio tarvitsi verkkosivuston, joka heijastaa uudistunutta suuntaa ja palvelee käyttäjiään entistä paremmin. Lähtötilanne Diakonissalaitoksen vanha verkkosivusto ei enää tukenut organisaation uudistunutta strategiaa. Vanha verkkosivusto oli rakennettu erilaisen organisaation tarpeisiin, ja organisaation muuttuessa sivuston visuaalinen ilme, rakenne […] Lue lisää

Humakin verkkosivu-uudistus

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Humak on valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka on erikoistunut yhteisöjen kehittämiseen, kulttuurituotantoon ja kielelliseen saavutettavuuteen. Uudistettu verkkopalvelu yhdistää visuaalisesti inspiroivan designin, saavutettavuuden ja monimutkaiset taustajärjestelmät sujuvaksi kokonaisuudeksi. Rakensimme yhdessä asiakkaan kanssa alustan, joka tekee opinto- ja hanketietojen selaamisesta vaivatonta ja siivittää Humakin liiketoiminnallisia tavoitteita. Lähtökohta Korkeakoulun verkkopalvelun on pystyttävä tarjoamaan valtava määrä tietoa helposti omaksuttavassa muodossa niin […] Lue lisää

Elega AI keittiögeneraattori – verkkosovellus

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Kokonaiskuvaus Elega halusi tarjota keittiöremonttia harkitseville asiakkaille helpomman tavan aloittaa suunnittelu. Rakensimme verkkosovelluksen, jossa käyttäjä voi visualisoida oman keittiönsä uudistuksen minuuteissa – ilman ajanvarausta tai pitkää suunnitteluprosessia. Lopputuloksena syntyi myyntiä tukeva AI-työkalu, joka yhdistää inspiraation, käytännöllisyyden ja matalan yhteydenottokynnyksen. AI-suunnittelija tuo uuden keittiön näkyväksi heti Kyseessä ei ole valmis massaratkaisu, vaan Elegalle räätälöity AI-visualisointityökalu, joka […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun