DIAK.fi – verkkopalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Oppilaitoksen verkkopalvelu

Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) on sosiaali-, terveys-, kirkon ja tulkkausalaan keskittynyt kohtaamisen korkeakoulu. Vastasimme uuden diak.fi:n suunnittelusta ja toteutuksesta. Yhteistyö jatkuu verkkopalvelukokonaisuuden ylläpidon ja jatkokehityksen merkeissä.

Diak.fi:n ensisijainen tehtävä on edistää Diakin liiketoimintaa. Se tarkoittaa sitä, että potentiaaliset ja nykyiset opiskelijat asetettiin aivan keskeisiksi kohderyhmiksi. Unohtamatta kuitenkaan muita tärkeitä kohderyhmiä, kuten B2B-asiakkaita.

Verkkokauppa rakennettiin täysin räätälöidysti WordPress-julkaisujärjestelmällä ja sen WooCommerce-laajennoksella. Palvelu pitää sisällöön lukuisia räätälöityjä sisältötyyppejä ja monipuolisia sisältölohkoja eri sisältöjen esittämiseksi. Lisäksi palveluun toteutettiin laajamittaisia integraatioita Diakin taustajärjestelmiin.

Yhteistyö jatkuu yhteiskehittämisen, tukipalvelun ja ylläpidon muodossa. Palvelun toimivuutta analysoidaan tarkasti ja kehitystoimenpiteitä tehdään kehitysjaksoissa jatkuvasti.

”Huomioiden projektin aikataulun ja oman organisaatiomme viimeaikaiset muutokset, olemme todella tyytyväisiä niin matkaan kuin lopputulokseenkin. On mukava päästä jatkamaan aktiivista kehitystä Inton kanssa.”

Aura Vuorenrinne, viestintä- ja markkinointipäällikkö, Diak

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Antell.fi – sivustouudistus

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Suomen kolmanneksi suurin henkilöstöravintola-alan toimija Antell halusi verkkosivustonsa ilmentävän uudistunutta brändi-ilmettään ja palvelevan paremmin sekä lounastajia että yritysasiakkaita. Rakensimme Antellille WordPress-pohjaisen sivustokokonaisuuden, joka vie brändin ”more is more” -filosofian jokaiselle sivulle ja jossa ravintolatieto, lounaslistat ja kokoustilavaraukset löytyvät sujuvasti. Antellilla on kymmeniä toimipaikkoja ympäri Suomen, ja ajantasaisen ravintola- ja lounastiedon hallinta oli keskeinen haaste. Uudella […] Lue lisää

Suomen World Vision

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

World Visionin verkkopalvelu kertoo vaikuttavasti järjestön toiminnasta ja kasvattaa kummien ja lahjoitusten määrää. Uuteen verkkopalveluun kuuluu myös aineettomien lahjojen verkkokauppa. Tärkeimmiksi kohderyhmiksi määriteltiin uudet sekä nykyiset lahjoittajat (yksityiset ja yritykset). Palvelumuotoilussa huomioitiin kohderyhminä myös mediat, sidosryhmät ja kumppanit. Erilaisia sisältöjen esitystapoja on runsaasti. Niitä käyttämällä verkkopalveluun voidaan ketterästi toteuttaa sisältökokonaisuuksia eri tarkoituksiin. World Visionin uudessa […] Lue lisää

Yrityskylä Yläkoulu -sovellus

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: yli 60 000 €

NYT on valtakunnallisesti toimiva ja voittoa tavoittelematon järjestö. He tarjoavat toiminnallisia ja elämyksellisiä oppimissisältöjä kouluille ja oppilaitoksille. Opettajille he tarjoavat täydennyskoulutusta sekä työkaluja työelämä-, yrittäjyys- ja taloustaitojen opetukseen. NYTin Yrityskylä Yläkoulu on pelillisyyteen perustuva oppimiskokonaisuus taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä. Yrityskylä Yläkoulu on elämyksellinen peliareena, jossa yhdeksäsluokkalaiset johtavat kilpaa yrityksiä kansainvälisillä markkinoilla. Kokonaisuuden muodostavat opekoulutus, viisi […] Lue lisää

Moominbaby.fi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Uusi Moominbabyn verkkosivusto palvelee kuluttaja-asiakkaita koko Euroopassa. Maaversiot palvelusta toteutettiin Suomeen, Saksaan, Portugaliin ja Englantiin. Uudistuksessa keskityttiin palvelun rauhalliseen visuaaliseen ilmeeseen, tuotteiden selkeään esittämiseen sekä monipuoliseen skaalautumiseen useille markkina-alueille. Samalla asiakkaalle toteutettiin markkinoinnin automaation ratkaisuita liittyen ilmaisen tuotenäytteen tilaamiseen. Verkkopalvelu toteutettiin WordPress-sisällönhallintajärjestelmän päälle, mikä tarjosi monipuolisen ja käyttäjäystävällisen alustan asiakkaan sisältöasiantuntijoille. Verkkopalvelun ylläpitäjät hallitsevat verkkopalvelun […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun