Darment – verkkopalvelun uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa, Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Verkkokauppa -kategoriasivulta.

Kylmälaitteita ja -tuotteita teollisuuden tarpeisiin valmistavan Darmentin liiketoiminta oli kehittynyt nopeasti, jonka vuoksi myös brändin ja verkkopalvelun todettiin vaativan päivittämistä. Verkkosivusto ja verkkokauppa olivat toisistaan erillisiä kokonaisuuksia, joiden välillä liikkumista haluttiin sujuvoittaa. Sivuston yrityksestä välittämää mielikuvaa, orgaanista näkyvyyttä hakukoneissa sekä konversioastetta haluttiin parantaa.

Lähdimme tarkentamaan tilannekuvaa ja tavoitteita yhdessä asiakkaan kanssa. Tunnistimme tarpeen rakentaa koko perusta uudelleen kasvua ja kansainvälistymistä tukevalle sekä tulevaisuuteen katsovalle tasolle.
Ensimmäiseksi tavoitteeksi otettiin kohderyhmän tavoittavan ja helppokäyttöisen verkkopalvelun rakentaminen. Verkkopalvelun valmistumisen jälkeiseksi tavoitteeksi asetettiin uuden kansainvälisen asiakaskunnan tavoittaminen ja EU-myynnin voimakas lisäys digimarkkinoinnin keinoin.

Perustan työstäminen aloitettiin hakusanatutkimuksella sekä asiakkaiden näkemyksiä avaavalla asiakaskyselyllä. Tämän jälkeen kirkastimme Darmentin kilpailuedut, pääviestit ja asiakaslupaukset tavoiteposition mukaisesti. Samalla päivitimme tuotevalikoiman rakennetta tavoittamaan uuden asiakaskunnan entistä paremmin sekä hakukoneen orgaanisten tulosten että maksettujen tulosten avulla. Huurteiseksi kruunuksi rakensimme Darmentille myös aiempaa erottuvamman ja vakuuttavamman brändi-ilmeen.

Verkkopalvelun kehittäminen käynnistettiin näin ollen vankalla tietopohjalla ja eri segmenteille tiivistettyjen vahvuuksien sekä ostopolkujen avulla. Hakusanatutkimuksesta löydettiin asiakaskunnan hakuihin vastaavien artikkeleiden aiheet sisällöntuotantoa varten. Sisällöntuotanto käynnistettiin heti verkkosivuston rakenteen valmistuttua.

Verkkopalveluun yhdistettiin kaikki aiemman sivuston olennaiset sisällöt ja verkkokaupan toiminnot. Verkkokauppa integroitiin Darmentin toiminnanohjausjärjestelmään. Käyttöliittymää kehitettiin helppokäyttöisemmäksi ja visuaalisesti houkuttelevammaksi. Darmentin asiakkaita hemmotellaankin nyt vaivattomalla ja nopealla rekisteröitymisellä sekä tilausprosessilla. Oikeat tuotteet löytyvät helposti parannetun haun ja suodatusominaisuuksien avulla.

Lopputuloksena on markkinoiden vetovoimaisin verkkopalvelu osoitteessa darment.fi sekä darment.eu, jotka ovat jo keränneet hyvää palautetta loppukäyttäjiltään. Suunnittelimme ja toteutimme verkkopalvelun lanseerausta varten myös palvelua esittelevät videot. Lanseerausmarkkinointia varten teimme kattavan suunnitelman oikean asiakaskunnan digitaalisesta tavoittamisesta viidessä eri maassa.

Tuloksia seurataan asiakkaan kanssa ja kehitetään viikkotasolla muun markkinoinnin kehityskumppanuuden ohessa.

Darmentin myyntijohtaja Markku Parviainen kertoo:

“Redland ymmärsi hyvin tarpeemme kartoittaa ja eriyttää asiakkaat omiksi segmenteikseen, sekä lähti toteuttamaan projektia tarmolla ja ammattitaidolla. Visuaalinen ilmeuudistus on jopa parempi kuin odotimme! Olemme tyytyväisiä selkeään ja helppokäyttöiseen sivustoon, joka latautuu nopeasti sekä hienoon, toimivaan verkkokauppaan. Asiakkaamme hyötyvät, kun heidän päivittäinen tilausprosessinsa helpottuu ja selkeytyy uuden ilmeen myötä. Työskentely Redlandin kanssa on ollut joustavaa ja olemme saaneet hyviä tuloksia aikaiseksi!”

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Redlandin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]

Lue lisää: B2B-verkkosivuston uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Finsoffat

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Finsoffat on yli 50-vuotias kotimainen perheyritys, joka suunnittelee ja tuottaa sekä vakioituja että toiveiden mukaisesti räätälöityjä sohvia ja huonekaluja laatutietoisille kuluttajille. Finsoffien sohvat valmistetaan Keravalla intohimolla ja käsityöllä laadukkaista materiaaleista. Finsoffien sohvat ja huonekalut kestävät asiakkaiden kodeissa kumppaneina läpi elämän. Digitaalinen ostoprosessi Finsoffien verkkokaupassa ei ollut enää viime vuosina kuitenkaan vastannut kivijalkamyymälöistä tuttua korkeaa laatutasoa. […] Lue lisää

Kotimaailma – verkkosivusto ja varausjärjestelmä

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kotimaailma & G-Works – Moderni verkkosivusto ja saumaton varauskokemus Kotimaailma on valtakunnallinen kalustettujen asuntojen tarjoaja, joka palvelee matkailijoita, yritysasiakkaita sekä lyhyt- ja pitkäaikaisen asumisen tarpeita eri puolilla Suomea. Liiketoiminnan ytimessä on joustava asuminen ja sujuva varausprosessi – asiakkaan on voitava löytää, vertailla ja varata sopiva kohde nopeasti ja luotettavasti. Vuoden 2025 alussa Kotimaailma käynnisti verkkosivuston […] Lue lisää

Musiikkituottajat – IFPI Finland ry

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

IFPI on suomalainen edunvalvontajärjestö, joka edustaa musiikin tuottajia ja levy-yhtiöitä maassa. Sen tehtävänä on edistää suomalaista musiikkia ja alan toimintaedellytyksiä sekä valvoa musiikin tekijänoikeuksia ja levymyyntitilastoja. Musiikkituottajat – IFPI Finland toimii yhteistyössä kansainvälisen IFPI:n kanssa ja vaikuttaa musiikkialan kehitykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. IFPI:n verkkosivusto oli vanhentunut teknisesti ja kaipasi sen vuoksi saneerausta. Sivustolle kaivattiin […] Lue lisää

Danonen Nutricia ja Aptaclub -brändien sivustot

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Danone on yli 120 maassa toimiva kansainvälinen elintarvikealan yritys, joka keskittyy erityisesti maitotuotteisiin, kasvipohjaisiin tuotteisiin, sekä mm. lasten- ja terveysruokiin, joita myös Nutricia-brändi edustaa. Muita tunnettuja Danonen tuotemerkkejä ovat esimerkiksi Activia, Actimel, Alpro ja Evian. Olemme avustaneet Danonea Nordic & Baltics markkinoiden markkinoinnin ja teknologian saralla jo useita vuosia. Viime vuosien yhteistyömme on kulminoitunut Nutricia […] Lue lisää

UpCloud – Uudistettu verkkosivusto

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohta UpCloudin verkkosivuston taustalla oli jo toimiva ja laajasti hyödynnetty lohkopohjainen kokonaisuus. Kun brändi uudistui, tavoitteena ei ollut rakentaa kaikkea uudelleen, vaan viedä uusi ilme tehokkaasti ja hallitusti käyttöön olemassa olevaa rakennetta hyödyntäen. Visuaalisen uudistuksen ja sivunäkymien suunnittelusta vastasi helsinkiläinen bränditoimisto Kallan & Co, ja Duden tehtävänä oli huolehtia siitä, että uusi ilme jalkautuu teknisesti […] Lue lisää

NYAB Group

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin. Kaimana auttoi NYABia uuden […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun