Ammattilaisen kädenjälki – verkkokurssikokonaisuus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Oppilaitoksen verkkopalvelu, Verkkokauppa

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Oppilaitoksen verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Ammattilaisen kädenjälki on laaja kokonaisuus, joka toteutettiin useassa vaiheessa. Verkkohankkeen ensimmäisessä vaiheessa luotiin WordPress-pohjainen sivusto, joka sisälsi kestävästä kehityksestä, kierrättämisestä ja kiertotaloudesta kertovat tieto-osiot ammattilaisille, yrityksille ja oppilaitoksille. Niiden tarkoituksena oli innostaa, opettaa ja osallistaa kohderyhmiä vastuullisuuden osa-alueilla, sekä tarjota koulutusta, joka tässä vaiheessa toteutettiin lähiopetuksena.

Verkkopalvelun toisessa kehitysvaiheessa sivustolla julkaistiin oppilaitoksille suunnattu videokilpailu, jossa tehtävänä oli videon välityksellä kertoa kuinka osallistuja aikoi toteuttaa kestävää kehitystä tulevassa ammatissaan. Videokilpailua varten sivustolle perustettiin oma osio, jossa videokilpailun tausta, säännöt, tuomarit ja kilpailutyöt esiteltiin.

Kolmannessa kehitysvaiheessa Ammattilaisen kädenjälki -sivustolle lisättiin verkkokurssikokonaisuus, joka toteutettiin WordPressin kanssa yhteensopivaksi suunnitellun WooCommerce-verkkokauppasovelluksen ja LearnDash-lisäosan avulla. Kurssit käsittävät kiinteistönhoidon, ruokapalvelun, matkailun ja kaupan alan kestävän kehityksen koulutusta niin opiskelijoille kuin ammattilaisillekin. Kurssit ovat itsenäisesti suoritettavia ja ostettavissa joko yksittäin tai oppilaitoksen tai yrityksen joukkolisensseinä. Kurssien suorituksesta saatavat suoritustodistukset ja etenemisen seuranta tapahtuu automaattisesti lisäosan avulla. Kurssien ohjeistukset ja kielistäminen räätälöitiin lisäosassa Ammattilaisen kädenjäljen tarpeisiin.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

XO Center

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta: XO Center on uusi Keravalle rakennettava liikunta- ja hyvinvointikeskus, joka on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Keskus avaa ovensa vuoden 2024 alussa ja keskukselle haluttiin jo hyvissä ajoin näyttävät ja monipuolisia palveluita kuvastavat verkkosivut. Asiakas perusti somekanavat ja sivuston herättämään kiinnostusta ja viestintää ennen keskuksen aukeamista. Verkkosivuista toivottiin näyttävät, joiden kautta pystyy helposti jakamaan sivua myös […] Lue lisää

GutGuide

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta: GutGuide, suomalainen mikrobiologinen analyysipalveluja tarjoava yritys, halusi päivittää ja parantaa olemassa olevaa verkkopalveluaan. Tavoitteena oli luoda moderni ja käyttäjäystävällinen alusta, joka mahdollistaisi suolistobakteeri- ja mikrobistoanalyysien sekä muiden suoliston hyvinvointituotteiden tilaamisen entistä helpommin ja luotettavammin. Ratkaisu: Suunnittelimme ja toteutimme GutGuiden uuden verkkokaupan WordPressin ja WooCommercen päälle. Uudistettu verkkopalvelu sisältää selkeät tuotekategoriat ja kattavat tuotekuvaukset, mikä […] Lue lisää

Tivoli Sariola – verkkosivujen ja verkkokaupan uudistus

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tivoli Sariolalla oli tarve uudistaa verkkosivujen ja verkkokaupan ilmettä sekä käytettävyyttä. Tivoli Sariola on yksi Suomen tunnetuimmista ja vanhimmista tivolialan yrityksistä. Jo 130 vuoden kokemuksellaan yritys on vakiinnuttanut asemansa viihde- ja huvialan toimijana. Projektiin kuului niin verkkosivujen kuin verkkokaupan uudistaminen sekä uusi visuaalinen ilme Tivoli Sariolan henkeä noudattaen. Sivustolta toivottiin selkeyttä, helppoa käytettävyyttä sekä iloista […] Lue lisää

Naps verkkosivusto ja aurinkopaneelilaskuri

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Naps Solar Systems on suomalainen yritys, joka on toiminut aurinkoenergian alalla vuodesta 1981. Yritys tarjoaa aurinkovoimaloita koteihin, yrityksille ja taloyhtiöille. Projektin tavoitteena oli suunnitella ja toteuttaa selkeä ja moderni uusi WordPress-verkkosivusto. Tärkeä osa projektia oli kohderyhmien määrittely ja ostopolkujen suunnittelu. Verkkosivuille toivottiin myös helppokäyttöistä ja visuaalista aurinkopaneelilaskuria. Ratkaisu: Ensimmäisessä vaiheessa keskityimme ymmärtämään Naps Solar Systemsin tarpeita ja […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun