Aker Arctic

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B) -kategoriasivulta.

Aker Arctic on arktisen merenkulun pioneeri ja rautainen ammattilainen, jonka tarina jäänmurskaajien suunnittelijana alkaa jo 1930-luvulta. Yrityksen palveluihin lukeutuu mm. arktisissa olosuhteissa liikkuvien alusten suunnittelu, testaaminen, mallinnus ja konsultointi. Helsingissä edistyksellistä testi-laitosta operoiva Aker Arctic ja sen edeltäjät ovat suunnitelleet suurimman osan maailman jäänmurtajista.

Verkkosivujen uudistuksessa isoin tekijä oli asiakaslähtöisyys; vanhasta tuote-lähtöisestä lähestymisestä haluttiin luopua ja pyrkimyksenä oli samalla modernisoida teknisiä raameja sivuston ylläpidon helpottamiseksi.

Osana uudistusprosessia päädyttiin tekemään muutoksia myös yrityksen liiketoiminnan ytimeen ja luomaan uusia palveluita vastaamaan olemassa oleviin tarpeisiin. Palvelumuotoilun käyttäjälähtöisiä metodeja hyödyntäen pystyttiin tunnistamaan ja tuomaan esiin selkeämmin kaikille oleellisille kohderyhmille relevanttia sisältöä.

WordPress valikoitui sivuston alustaksi sen helppokäyttöisyyden, joustavuuden ja muokattavuutensa ansiosta. Sivustolla on Pixelsin aloitusteemaan pohjautuva räätälöity teema ja sen ylläpito on vaivatonta mm. helposti siirreltävien osioiden myötä.

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Pixelsin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]

Lue lisää: B2B-verkkosivuston uudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Gebwell

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Gebwell on lämmitys- ja jäähdytyslaitteiden myyntiin, valmistamiseen ja kehittämiseen erikoistunut yritys. Vuonna 2007 perustetun Gebwellin pääkonttori ja juuret sijaitsevat Leppävirralla Pohjois-Savossa. Kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittamiseksi Gebwell tarvitsi rinnalleen kumppanin rakentamaan uutta brändistrategiaa ja tarinaa, jotta asetettuihin tavoitteisiin päästään niin kotimaassa kuin ulkomailla. Yhteistyö alkoi perusteellisella nykytilanteen kartoituksella ja kilpailijoiden markkinoinnin benchmarkkauksella. Työstimme yhteistyöpajoissa brändistrategian keskeisiä […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Bottlescouts

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Bottlescouts tarjoaa laatutietoiselle asiakkaalle tarkasti kuratoidun viinivalikoiman, joka on tyyliltään varsin klassinen, ja jonka fokuksessa ovat etenkin tunnetut eurooppalaiset viinialueet ja rypälelajikkeet. Bottlescouts keskittyy hyvään makuun ja aitouteen. Luotettavuus, käytettävyys ja uusien laatuviinien löydettävyys – näiden avainsanojen ääreltä Kaimanan suunnittelijat lähtivät uudistamaan Bottlescouts-verkkokauppaa. Tavoitteena oli saada jo entuudestaan laadukkaana tunnetun verkkokaupan ilme sekä toiminnallisuus vastaamaan […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Nurminen Logistics

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Nurminen Logistics Oyj on pörssilistattu logistiikan erikoisosaaja, jonka päämarkkinat ja kasvualueet ovat Kiinan ja Pohjois-Euroopan välisessä rautatielogistiikassa sekä multimodaali- ja terminaalipalveluissa. Nurminen Logistics tunnetaan räätälöidyistä ratkaisuista Aasian markkinoille sekä vähäpäästöisemmän junalogistiikan hyödyntämisestä. Nurminen Logistics oli aloittamassa uutta vaihetta matkallaan – sisäinen uudistuminen, kansainvälistyminen ja kasvutavoitteet vaativat myös brändin, joka kuvastaa tätä tahtotilaa. Suurimpia haasteita olivat […] Lue lisää

Musiikkituottajat – IFPI Finland ry

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

IFPI on suomalainen edunvalvontajärjestö, joka edustaa musiikin tuottajia ja levy-yhtiöitä maassa. Sen tehtävänä on edistää suomalaista musiikkia ja alan toimintaedellytyksiä sekä valvoa musiikin tekijänoikeuksia ja levymyyntitilastoja. Musiikkituottajat – IFPI Finland toimii yhteistyössä kansainvälisen IFPI:n kanssa ja vaikuttaa musiikkialan kehitykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. IFPI:n verkkosivusto oli vanhentunut teknisesti ja kaipasi sen vuoksi saneerausta. Sivustolle kaivattiin […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun