Kekkilä sivustouudistus
Yhteistyömme Kekkilän kanssa lähti liikkeelle tarpeesta tehdä verkkosivusta helpompi ja parempi käyttää. Työstä muodostui lopulta täyden mittakaavan sivustouudistus ja samalla sivusto siirrettiin WordPress-alustalle.
Lähtötilanteessa Kekkilä.fi:ssä oli monille sivustoille tyypillinen ongelma: sivustoa oli kehitetty pitkään ilman systemaattista suunnittelua, jolloin sen sisällöstä oli muodostunut sekava kokonaisuus. Alasivuja oli yli 400, halutut sisällöt olivat vaikeasti löydettävissä, visuaalisuus ei pysynyt linjassa ja koko käyttökokemus oli sujuvan sijaan epämukava.
Suunnittelussa oli merkittävää nostaa laadukkaiden sisältöjen roolia, jolloin tuotteiden markkinointi tapahtuu palvelukulmalla – hyvän sisällön kautta. Uudistetun kasvikirjaston rooli nähtiin inbound-liikenteen kannalta merkittävänä: kasvitietoutta googlaava käyttäjä haluttiin saada sen avulla sivustolle. Samalla muu hakukoneystävällinen sisältö suunniteltiin tukemaan keskeisten asioiden indeksoitumista Googlessa. Päähuomio on kuitenkin pidetty käyttäjää palvelevassa kokonaisuudessa, joka markkinoi Kekkilää tarjoamalla ohjeita, ratkaisuja ja inspiraatiota.
Sivustouudistuksen pohja-ajatuksena oli luoda sivustosta asiakkaan tarpeisiin sopiva, helppokäyttöinen työkalu. Sivusto ei ole pelkkä markkinointikanava, vaan tärkeä päivittäinen työkalu Kekkilän organisaatiossa. Siksi oli tärkeää luoda taustajärjestelmä, joka on yhtäältä helppokäyttöinen, mutta vastaa kuitenkin juuri niihin tarpeisiin, joita asiakkaallamme on omassa arjessaan. Näin syntyneen sivuston päivittäminen on helppoa, toiminnallisuudet käyttäjien tarpeita vastaavia ja visuaalinen lopputulos pysyy päivittäjästä huolimatta aina yhtenäisenä.
Samalla logiikalla toteutettiin myös Kekkilän Ruotsin ja Viron maasivustot, sekä Kekkilän viherrakentamisen sivuston Suomen ja Ruotsin versiot.
[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Buena Creativen nimissä. Buena Creativesta tuli Miltton Digital loppuvuodesta 2020.]
Lue lisää: Yrityksen sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa