Tulevaisuuskoulu -oppimateriaalisivusto

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu, Oppilaitoksen verkkopalvelu

Seikkailu Tulevaisuusvirastossa on yläkouluikäisille nuorille suunnattu oppimateriaali, jonka avulla nuoret tutustuvat tulevaisuusajattelun perusteisiin ja kehittävät tulevaisuustaitoja.

Tehtävänämme oli suunnitella Tulevaisuuskoululle kokemuksellinen käyttöliittymä ja toteuttaa se teknisesti kohderyhmää houkuttelevaksi pedagogiseksi kokonaisuudeksi.

WordPress Gutenberg sisällönhallinnasta teimme moneen käyttötarkoitukseen mukautuvan, joka mahdollistaa kokemuksellisten oppimiskokonaisuuksien rakentamisen myös tulevaisuudessa.

Teoria- ja videosisältöjen lisäksi materiaali sisältää tehtäviä, joita nuoret voivat toteuttaa sekä yksin että ryhmässä. Yksilötehtäviin vastatessaan käyttäjä saa heti tiedon, miten muut materiaalin suorittaneet ovat samaan kysymykseen vastanneet.

Materiaali sisältää myös opettajalle suunnatut sisällöt, joiden avulla Tulevaisuuskoulun sisältöjä voidaan hyödyntää ryhmätöinä luokkatilassa.


Sinua voisi kiinnostaa myös

TET.fi – Työelämätaitojen verkkokurssi

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Tehtävänämme oli suunnitella TET.fi – Työelämätaitojen verkkokurssille helppokäyttöinen ja kokemuksellinen käyttöliittymä ja toteuttaa se kohderyhmää houkuttelevaksi pedagogiseksi kokonaisuudeksi yhteistyössä Lasten ja nuorten säätiön asiantuntijoiden kanssa. WordPress Gutenberg -sisällönhallinnasta suunnittelimme moneen käyttötarkoitukseen mukautuvan, joka mahdollistaa kokemuksellisten oppimiskokonaisuuksien rakentamisen myös tulevaisuudessa. Teoria- ja videosisältöjen lisäksi materiaali sisältää kevyitä ja innostavia tehtäviä, joita nuoret voivat toteuttaa sekä yksin […] Lue lisää

Forum Virium Helsinki

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Forum Virium Helsinki on Helsingin kaupungin innovaatioyhtiö. FVH kehittää tulevaisuuden kaupunkiratkaisuja yhteistyössä yritysten, tiedeyhteisön ja kaupunkilaisten kanssa. Toteutimme verkkosivusto-uudistuksen, jonka lähtökohtana oli parantaa sivuston sisältöjen löydettävyyttä, selkeyttää rakennetta ja käytettävyyttä. Kiinnitimme suunnittelussa erityistä huomiota sivuston selkeään navigointiin, luettavuuteen ja luontevaan kävijäpolkuun. Sivustolle suunniteltiin useita kävijäpolkuja sisältöihin, jotta tärkeimmät kohderyhmät löytävät heitä hyödyttävät asiat sivustolta helposti […] Lue lisää

Autoklinikan uudistettu verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Autoklinikan uudistettu verkkopalvelu tarjoaa paitsi energiatehokkuutta, myös Suomen parasta palvelukokemusta. Asiakastarina pähkinänkuoressa Autoklinikka.fi on nyt entistäkin nopeampi, helppokäyttöisempi ja energiatehokkaampi. Uusi verkkopalvelu tarjoaa saumattoman asiakaskokemuksen ja samalla pienentää hiilijalanjälkeä. Etusivun paino on keventynyt 92%, mikä tarkoittaa 180,9 kg CO₂e vähennystä vuositasolla. Vastuullisuus ja käyttäjälähtöisyys kulkevat käsi kädessä. Hionin kehittämän Green Sustainable Web (GSW) -käyttöliittymäkirjaston avulla […] Lue lisää

Sanoita parempi maailma

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme Lasten ja nuorten säätiölle virtuaalisen runotaidenäyttelyn osaksi heidän verkkosivustoaan. Teoksesta haluttiin visuaalisesti kiinnostava ja mieleenpainuva, joka tukee nuorten kirjoittamien tekstien sisältöjä. Kokonaisuudessa yhdistellään, tekstiä, kuvaa, graafisia elementtejä ja liikkuvaa kuvaa. Elementtejä rikastettiin erilaisilla css- ja javascript-efekteillä. Sivuston tärkein sisältö ovat nuorten runot, joille haluttiin tarjota mahdollisimman näyttävä esillepano, saavutettavuudesta kuitenkaan tinkimättä. Sanoita parempi maailma […] Lue lisää

Neve Oy – verkkosivustouudistus

Tekijä: Siili Solutions

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin taustat ja tavoitteet Neve Oy – Napapiirin Energia ja Vesi – on Rovaniemen kaupungin omistama monialainen energiayhtiö, jonka palvelut kattavat muun muassa sähkönsiirron, vesihuollon, kaukolämmön, sähköisen liikenteen, kuituverkkopalvelut ja kiertotalouden ratkaisut. Neve toimii laajalla, kriittisellä maantieteellisellä alueella Lapissa ja sen digitaalisten palveluiden toimivuus on tärkeä osa asiakaspalvelun ja tiedottamisen onnistumista. Vanha verkkosivusto ei enää […] Lue lisää

Helsingin seudun kauppakamarille käyttöliittymäkirjasto

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme Helsingin seudun kauppakamarille UI-kitin, jonka tavoitteena on yhtenäistää kaikkien digitaalisten kanavien ja palvelukokonaisuuksien ulkoasu vastaamaan toisiaan sekä kamarin uutta visuaalista ilmettä. Samalla huomioimme, että kaikki käyttöliittymä-elementit täyttävät saavutettavuusdirektiivin WCAG AA-tason. UI-kit rakennettiin koko organisaatiota palvelevaksi elementti-kirjastoksi, jonka avulla asiakas voi yhtenäistää laajan palvelutarjoamansa ulkoasun, käyttöliittymät ja parantaa yleistä brändi-mielikuvaa. UI-kit sijaitsee pilvessä ja siihen on […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun