Suomen Kustannusyhdistys

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Vuonna 1858 perustettu Suomen Kustannusyhdistys on Suomen vanhin elinkeinoelämän etujärjestö. Yhdistys tukee sataa jäsenkustantamoaan muun muassa kehittämällä kustannusalan toimintaedellytyksiä. SKY edistää myös sananvapauden toteutumista, kirjallisuuden levitystä ja lukemisharrastusta.

Kustannusyhdistyksen vanha sivusto oli jähmeä niin käyttökokemukseltaan kuin sisältöjen päivittämisenkin osalta. Visuaalisuudesta ei ollut tietoakaan, sillä sivusto oli pääasiassa keskitettyä mustaa tekstiä valkoisella pohjalla. Käytettävyyden lisäksi hakukonenäkyvyys oli kärsinyt ajan myötä, eikä moni löytänyt sivustolle.

Sivusto haluttiin tuoda tähän päivään ja esitellä sen avulla Kustannusyhdistyksen toimintaa sekä kampanjoita kattavammin. Samalla visuaalisen ilmeen tulisi kunnioittaa yhdistyksen pitkiä perinteitä. Uuden sivuston sisällön päivittämiseltä toivottiin helppoutta ja ylläpitoon vaivattomuutta.

Monikielisyys

Kustannusalalla tehdään paljon kansainvälistä yhteistyötä, joten sivuston kieliversiointi oli avainasemassa. Sivuston kaikki toiminnallisuudet toteutettiin tukemaan kolmea kieliversiota: suomea, ruotsia sekä englantia. Monikielisen sisällön hallinta on helppoa ja jokaisella kieliversioidulla sivulla on oma, helposti ymmärrettävä osoitteensa.

Automaattiset kustantamojen esittelyt jäsenrekisteristä

Sivustolla haluttiin esitellä Kustannusyhdistyksen kaikki noin 100 jäsenkustantamoa. Tätä varten rakensimme integraation sivuston ja räätälityönä tehdyn jäsenrekisterin välille. Kustantamot päivittävät tietojaan sekä esittelytekstejään suoraan jäsenrekisterissä, mistä ne päivitetään automaattisesti puolen tunnin välein sivuston kaikilla kieliversioilla olevaan jäsenlistaan. Ajastettu kutsu hakee tiedot jäsenrekisterin REST-rajapinnasta ja tallentaa jokaisen kustantamon sivuston erilliseen sisältötyyppiin. Tämä mahdollistaa tulevaisuudessa taustalla olevan jäsenrekisterin mahdollisen vaihtamisen tai kustantamojen tietojen täyden eriyttämisen jäsenrekisteristä.

Selkeitä poimintoja tilastoista

Kustannusyhdistys julkaisee neljännesvuosittain trenditietoa markkinoiden kehityksestä ja vuosittain kattavamman tilastopaketin edellisen vuoden tuotannosta ja myynnistä. Tilastoille luotiin selkeä esittelysivu, joka mahdollistaa mielenkiintoisten nostojen esittämisen tilastojen avainluvuista.

Työkaluja hakukonenäkyvyyden parantamiseen

Vanhan sivuston hakukonenäkyvyys kärsi, koska julkaisujärjestelmän muodostamat linkit eivät olleet hakukoneystävällisiä. Uudistuksessa linkkeihin ja osoiterakenteeseen kiinnitettiin huomiota, jotta sivusto nousisi jälleen hakukoneiden tulosten kärkipäähän. Koodipuolella hakukoneystävällisyys otettiin huomioon heti alussa ja asiakkaalle on hallintapaneelin puolella tarjolla työkaluja optimointiin.

Huoli ylläpidosta unoholaan

Huolehdimme Kustannusyhdistyksen puolesta kaikkiin sivuston tekniikkaan liittyvistä asioista, kuten päivityksistä, tietoturvasta ja toimivuuden varmistamisesta. Yhdistyksen henkilökunta voi olla tarvittaessa yhteydessä käyttötukeemme, joka auttaa reippaasti kaikissa sivustoon liittyvissä asioissa.

”Projekti sujui alusta loppuun kitkatta. Yhteistyö sujui mukavasti ja rennosti, ja aikataulu ja budjetti pysyivät hyvin. Toiveemme huomioitiin nopeasti ja ratkaisut löytyivät vaivatta. Onnistunut uudistus näkyy viivan alla: sivuston käyttäjämäärä on kasvanut 66 prosenttia ja sivunäytöt yli tuplaantuneet. Erityisesti käyttäjät kiittävät sivuston selkeyttä ja onnistunutta visuaalista ilmettä.”

– Sanna-Maaria Tornivaara, Viesintäpäällikkö

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

RadioMedia – räätälöidyt kilpailujärjestelmät ja hallintasovellukset

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohta RadioMedian vanha kilpailujärjestelmäkokonaisuus oli kankeasti toteutettu, vaikea käyttää kaikille käyttäjäryhmille ja lähes mahdoton päivittää tarpeiden muuttuessa. Ylläpitäjän työ oli todella vaikeaa: lomakkeiden muokkaus, kategorioiden lisäys ja ilmoitettujen entryjen hallinta oli monimutkaista, ja käytännössä vain yksi ihminen organisaatiossa osasi tehdä sen. Muutospyynnöt piti lähettää toimittajalle, joka teki ne omalla aikataulullaan. Ylläpitäjä ei nähnyt tuomarointijakson etenemistä […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Finnlinesin verkkopalvelu

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin kuvaus ja tekninen toteutus Finnlinesin verkkopalvelu on kriittinen osa heidän liiketoimintaansa, ja vanha Drupal-alustalle rakennettu kokonaisuus kärsi teknisistä puutteista: navigointi oli monimutkaista, eikä rakenne palvellut riittävän hyvin eri käyttäjäryhmien tarpeita. Toteutimme uudistuksen WordPress-alustalle painottaen erityisesti käyttäjäkokemusta ja skaalautuvuutta. Keskeiset ratkaisut Kolme polkua: Rakensimme intuitiiviset navigointipolut matkustajille, rahtialan ammattilaisille ja yrityssidosryhmille. Jokainen ryhmä löytää tarvitsemansa […] Lue lisää

Elonen – uusi verkkosivusto

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Elonen halusi verkkosivuston, joka palvelee paremmin kaikkien heidän kohderyhmiensä tarpeita. Kuluttajat etsivät tuotteita, reseptejä ja lähintä kahvilaa. Kauppiaat ja HoReCa-asiakkaat kaipasivat kattavaa tuotepankkia ja bränditietoa. Vanha sivusto ei enää taipunut näihin tarpeisiin. Tavoitteet Tuoda Elosen brändiä paremmin esiin Selkeyttää rakenteita eri käyttäjäryhmien näkökulmasta Esitellä koko tuotevalikoima selkeästi ja suodatettavasti Tarjota ländärit sesongeille, ruokavalioille ja […] Lue lisää

Keuruun kaupunki

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Poutapilvi uudisti Keuruun kaupungin verkkopalvelun kokoamalla erillisten palvelujen sisältöjä keuruu.fi-palvelun yhteiseen rakenteeseen. Kaupungin pääsivuston rinnalle tuotiin Visit Keuruun, vapaa-aikatoimen, Keuruun lukion ja Keuruun veden sisällöt. Henkilöstölle toteutettiin uusi intranet aiemman extranetin tilalle. Kokonaisuus yhtenäisti käyttäjän kokemusta ja helpotti kaupungin sisältöjen hallintaa. Työ alkoi konseptin kirkastamisesta ja rakenteen suunnittelusta. Poutapilvi vastasi myös käyttöliittymästä, visuaalisesta suunnittelusta ja […] Lue lisää

Uusi Ilmailumuseo

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Uusi Ilmailumuseo on kunnianhimoinen kulttuurihanke, jonka tavoitteena on rakentaa kansainvälisen tason museo Vantaan Aviapolikseen. Hanketta vetää Suomen Ilmailumuseo yhdessä alan toimijoiden ja yhteiskunnallisten sidosryhmien kanssa. Vaikka museorakennus on vielä suunnitteilla, digitaalinen läsnäolo tarvittiin mahdollisimman pian, jotta varainkeruu voitiin aloittaa ja hankkeesta viestiä tehokkaasti. Sivuston tuli esitellä hanketta selkeästi ja innostavasti, tarjota mahdollisuus lahjoittaa helposti […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun