Sasky-koulutuskuntayhtymä

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu, Oppilaitoksen verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 6 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Julkishallinnon verkkopalvelu -kategoriasivulta.

SASKY koulutuskuntayhtymä (Sasky) toimii usean kunnan alueella Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Saskyn tehtävä on järjestää, ylläpitää ja kehittää peruskoulutuksen jälkeen annettavaa toisen asteen ammatillista koulutusta sekä yleissivistävää koulutusta. Opiskelijoita Saskyssä on yhteensä n. 7400 ja henkilöstöä n. 520.

Sivustouudistuksen taustalla oli tarve sivuston muuttamiseksi käyttäjälähtöiseksi ja käyttäjien tarpeita paremmin palvelevaksi. Vanha sivusto oli kokonaisuudessaan vanhentunut. Sivuston haluttiin tukevan laadukasta sisällöntuotantoa ja ylläpitäjien tarpeita. Sivuston ylläpidosta haluttiin selkeää, helppoa ja nopeaa.

Sivustouudistuksen ensisijainen tavoite oli myynnin ja opiskelijamäärien kasvattaminen. Muita tärkeitä tavoitteita olivat sivuston helppokäyttöisyys ja käyttäjälähtöisyys sekä brändin vahvistaminen. Markkinalähtöisten koulutusten myyntiä haluttiin kasvattaa sekä hakukonenäkyvyyttä parantaa. Sivuston toimivuuteen haluttiin panostaa, tarjota selaajalle hyviä toiminnallisuuksia sekä saada positiivista palautetta asiakkailta.

Poutapilven palvelumuotoiluprosessissa selvitettiin käyttäjäryhmät, käyttäjien tarpeet, asiakkaan tavoitteet, maalit ja käyttäjäpolut. Suunnittelussa keskityttiin siihen, että käyttöliittymä tuki sisältöä ja tavoitteita ja visuaalinen ilme välitti toivottuja mielikuvia. Teknisessä toteutuksessa palvelu integroitiin Primukseen ja Opintopolkuun, josta koulutusdata tuodaan esitettäväksi sivustolle. Henkilökunnan yhteystiedot tuodaan Microsoft Graph API -rajapinnasta määräajoin. Myös toimipaikkojen yhteystiedot tuodaan samasta lähteestä rajapintaa pitkin.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Suomen Diabetesliitto

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Suomen Diabetesliitto ry on noin 45 000 diabetesta sairastavan, heidän läheistensä ja diabeteksen hoidon ammattilaisten yhteisö. Järjestön toimisto Tampereella työllistää noin 35 asiantuntijaa, jotka edistävät diabeteksen ennaltaehkäisyä, hoitoa ja tukipalveluita. Verkkopalvelu diabetes.fi on liiton tärkein digitaalinen kanava, joka tarjoaa tietoa, tukea ja työkaluja kaikille, joita diabetes koskettaa. Verkkopalvelun uudistus: Yhden sateenvarjon alle Uudistuksen tavoitteena oli […] Lue lisää

Centria-ammattikorkeakoulun verkkokauppa

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Centria ammattikorkeakoulu on noin 4400 opiskelijan ja 340 työntekijän ammattikorkeakoulu, joka tuottaa ja tarjoaa osaamista suurella sydämellä. Toteutimme aikaisemmin Centrian verkkopalvelun, jota nyt laajennettiin uudella verkkokaupalla. Woocommerce-verkkokaupasta voi valita verkkokoulutuksia, ilmoittautua täydennyskoulutuksiin sekä tilata eri alojen asiantuntijoita selvityskäynneille. Myytäviä koulutuksia ovat esimerkiksi Excel perusteet, Tiedon visualisointi Power BI-työkalulla, O365 verkkotyövälineenä, WordPress ja aloittavan esihenkilön tietopaketti […] Lue lisää

Nopef – verkkosivustouudistus

Tekijä: Obsidian Helsinki

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Nopef – Kansainvälistymisen ja vihreän siirtymän digitaalinen koti Obsidian toteutti Nordic Project Fundille (Nopef) kokonaisvaltaisen verkkosivustouudistuksen, jossa ikääntynyt sivusto korvattiin raikkaalla ja helppokäyttöisellä WordPress-kokonaisuudella. Nopef eli Nordic Project Fund on Pohjoismaiden ministerineuvoston perustama rahasto, jota hallinnoi Nefco. Rahaston tehtävänä on tukea pohjoismaisten pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistä kasvua ja edistää samalla vihreää siirtymää. Nopef tarjoaa […] Lue lisää

Ekami

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Ekami konsernina palvelee yli 7000 asiakasta vuosittain. Tästä opiskelijoiden osuus on noin 4500. Kotkan – Haminan seudun koulutuskuntayhtymä haki osaavaa, ammatillisen oppilaitoksen tarpeet tuntevaa, ketterää yhteistyökumppania, joka tarjoaisi verkkosivujen toteutuksen sekä verkkosivujen teknisen kehittämisen ja ylläpidon palveluja. Poutapilvi tarttui innolla haasteeseen, jossa lähdimme erityisesti selkeyttämään ongelmaksi muodostunutta koulutuksiin hakeutumista ja hakupolkua. Vanhan sivustojen sisältö ja […] Lue lisää

Huittisten kaupungin verkkosivu-uudistus

Tekijä: Poutapilvi web design Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Huittisten kaupungilla oli selkeä tavoite: uudistaa verkkosivusto, joka oli jäänyt teknisesti, visuaalisesti ja rakenteellisesti ajastaan jälkeen. Käytössä ollut vanha järjestelmä ei enää vastannut tarpeita, ja sisältörakenne oli sirpaleinen. ”Sivut olivat olleet jo pitkään sellaiset, että niiden käyttö ei tuntunut nykyaikaiselta. Halusimme samalla vahvistaa kaupungin positiivista mielikuvaa ja parantaa tiedottamisen käytettävyyttä”, kertoo Huittisten kaupungin markkinointi- ja […] Lue lisää

Taiga Concept -verkkosivuston uudistus

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Taiga Concept suunnittelee ja toteuttaa äänieristettyjä tilaratkaisuja erilaisiin työympäristöihin. Yrityksen kotipaikka on Kuopiossa ja heillä on myös showroom Helsingissä. Taigan palveluksessa on yli 30 ammattilaista. Viime vuosina voimakkaasti kasvaneen Taigan verkkosivusto oli pahasti vanhentunut. Tavoitteena oli tuoda sivusto määrätietoisemmin markkinoinnin tarpeita ajatellen HubSpotin päälle. Vahva brändi visuaalisesti esille, tuotetietoja unohtamatta Taiga Conceptin tuote on visuaalisesti […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun