Metehe

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Kotimainen laadukkaiden teräskatteiden, esimerkiksi katto- ja seinäpeltien, valmistaja Metehe palvelee rakentamisen ammattilaisia sekä kuluttajia. Asiakkaat voivat noutaa mittojensa mukaan valmistettuja tuotteita yrityksen viideltä toimipaikalta tai tilata ne kohteeseen toimitettuina.

Yritys kaipasi verkkopalvelunsa uudistamista jalkauttaakseen sinne uudistetun brändi-ilmeensä, terävöittääkseen tärkeimpien kohderyhmiensä palvelemista verkossa, sekä vahvistaakseen yrityksensä laatumielikuvaa. Sivuston löydettäyyteen toivottiin myös parannusta, samoin kuin sen toimivuuteen digitaalisen markkinoinnin alustana.

Uusi verkkopalvelu toteutettiin Generaxionin toimesta edeltäjänsä tapaan WordPressillä. Sivuston ja sen käyttöliittymän suunnittelussa kiinnitettiin erityistä huomiota selkeisiin palvelupolkuihin, sivuston sisältöjen tietohierarkiaan ja aiempaa parempaan jäsentelyyn.

Sivustolle luotiin muutamia uusia sivupohjia ja räätälöityjä kenttiä (advanced custom field, ACF), joiden avulla uudistettu yritysilme ja keskeiset sisällöt saatiin tuotua tyylikkäästi ja käyttäjäystävällisesti esiin. Sivusto palvelee ammattilaiskohderyhmiä, eli suunnittelijoita ja rakennusurakoitsijoita, edeltäjäänsä merkittävästi paremmin. Uusi sivusto auttaa osaltaan myös Metehen tunnettuuden kasvattamista sekä markkina-alueen laajentamista pk-seudulle.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Valio-mobiilisovellus

Tekijä: Evermade

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus tai asiointipalvelu

Valion uusi mobiilisovellus tarjoaa ideoita ja inspiraatiota päivittäiseen ruoanlaittoon ja leivontaan yksilöllisillä reseptisuosituksilla, ottaen huomioon käyttäjän tarpeet ja ruokavalion. Kuluttajille suunnattu sovellus tarjoaa laadukkaan digitaalisen käyttökokemuksen kaikille leivonnasta ja ruoanlaitosta kiinnostuneille. Projektin tavoitteet Valion vanha mobiilisovellus oli käytännössä sovelluksen muotoon rakennettu verkkosivusto, jolla ei pystytty tarjoamaan mitään Valio.fin sivustosta poikkeavaa toimintoa. Sovellus oli myös teknisesti […] Lue lisää

T2H Rakennus Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

T2H Rakennus Oy rakentaa Ihania koteja pääkaupukiseudulle ja Pirkanmaalle. Ihanien kotien kulmakiviä ovat muun muassa avarat ja valoisat huonetilat sekä modernit materiaalit ja varustelut. Näitä elementtejä haluttiin tuoda myös uuteen verkkopalveluun, jonka tarkoitus oli toimia aiempaa toimivampana alustana vauhdikkaalle kasvulle sekä brändin ja tunnettuuden kehittämiselle. Verkkopalvelun suunnittelu aloitettiin hakumarkkinan analysoinnista, jotta uudelle verkkopalvelulle voitiin suunnitella […] Lue lisää

Orton

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Yhteistyö HYKSin yksityisen sairaalan kanssa alkoi vuonna 2016 yrityksen verkkopalvelu-uudistuksen myötä. Sivuston kehityskohteina olivat tällöin erityisesti asiakaslähtöisyys ja dynaamisuus. Kesällä 2020 yksityissairaala Orton osti HYKSin, minkä seurauksena HYKSin liitettiin Ortonin brändiin. Yritysten fuusioitumisen seurauksena Ortonin brändi kaipasi uudistusta. Tarve uudistukselle näkyi erityisesti verkkopalvelussa, jota piti muokata uuden brändin mukaisesti. Ortonin kumppanina toimiva mainostoimisto suunnitteli uuden […] Lue lisää

Logitri

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Logitri on kasvuhakuinen logistiikkapalveluja tarjoava yritys, joka on erikoistunut elintarvikealaan, urheilukauppaan, elektroniikkateollisuuteen ja verkkokauppaan sekä pakkausmateriaaleihin. Yritys kaipasi uudistusta yrityskuvaansa voimakkaasti kilpaillussa, vahvojen brändien hallitsemassa markkinassa. Generaxion toteutti yritykselle kokonaisvaltaisen brändiuudistuksen, joka perustui laadittuun digitaaliseen markkinatutkimuksen ja Logitrin tunnistettuihin kilpailuetuihin. Uuden brändi-identiteetin mukaisen Logitri.fi -verkkopalvelun sisältö, käyttökokemus, ja palvelupolut suunniteltiin vastaamaan kohderyhmien tutkimuksella todennettuja odotuksia, ja […] Lue lisää

Järvileasing Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Vuonna 2016 perustettu Järvileasing on kotimainen ja yksityisomisteinen sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä palveleva leasingyhtiö. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu autojen ja raskaan kuljetuskaluston lisäksi kattavasti eri alojen koneiden, laitteiden ja tarpeiston leasing- ja rahoituspalveluja. Asiakkaamme brändiuudistuksen yhteydessä uusitun verkkopalvelun keskeinen tavoite on tukea yrityksen ja sen laajan leasingtoiminnan tunnettuuden kasvua. Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisällön käyttäjälähtöiseen jäsentelyyn […] Lue lisää

Fatman.fi verkkosivu-uudistus

Tekijä: J&Co Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Lähtökohta: Fatman on vuonna 1991 perustettu suomalainen ohjelmistotalo, joka tarjoaa edistyneitä ohjelmistoratkaisuja asiakkaille, jotka hallinnoivat suuria määriä kohteita ja tietoa. Projektin tavoitteena oli suunnitella verkkosivuille uusi visuaalinen ilme sekä selkeä, moderni ja ketterä WordPress-verkkosivusto. Ratkaisu: Projekti aloitettiin käyttöliittymä- ja visuaalisen ilmeen suunnittelulla. Tämän lopputuloksena syntyi interaktiivinen Adobe Xd -protoyyppi verkkopalvelusta. Tekninen toteutus on toteutettu WordPressillä […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun