Likes verkkopalvelun uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Likes, eli Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö, saavutti toiminnassaan kunnioitettavan 50 vuoden virstanpylvään ja sen tiimoilta toteutettiin myös brändiuudistus. Tämän työn tuloksena syntynyt uusi ilme jalkautettiin ensimmäisenä uudistuvalle verkkosivustolle.

Likesin tavoitteena on saada suomalaiset liikkumaan enemmän ja näin kohentaa kansalaisten terveyttä ja elämänlaatua. Tämä tapahtuu sekä tutkimuksen, tiedonvälittämisen että erilaisten ohjelmien avulla. Nämä tuli saada jäsennettyä uudelle verkkosivustolle Likesin keskeisimpiä sidosryhmiä tehokkaasti palvelevalla tavalla. Sivuston tuli myös tehdä tutuksi Likesin tehtävää ja brändiä helppotajuisella tavalla sekä päättäjille, suurelle yleisölle kuin myös työnhakijoille.

Sivusto toteutettiin WordPress Gutenbergilla, jossa kiinnitettiin erityistä huomiota sivuston helppoon ylläpidettävyyteen. Tämä on erityisen tärkeä lisäarvo Likesin laajalle sisällöntuotannon tiimille.

Sivuston rakenteen suunnittelussa tehtiin paljon töitä Likesin kymmenien hankkeiden esille tuomisen jäsentelyssä. Tavoite oli luoda mahdollisimman kevyt ja intuitiivinen kokonaisuus, ilman että karsisimme liikaa ymmärrettävyyden kustannuksella.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

MeetingPackage

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

MeetingPackage on SaaS-palvelu, jonka avulla kokous- ja tapahtumatiloja tarjoavat ja niitä tarvitsevat kohtaavat mahdollisimman helposti ja intuitiivisesti. MeetingPackage etsi kokenutta kumppania HubSpot-sivuston tekniseen toteutukseen. Onnistuneessa teknisessä toteutuksessa ei ollut tärkeää vain alustan tuntemus, vaan myös visuaalinen lähestymistapa, jossa kehittäjä osaa antaa tarkkaa palautetta ja kehitysehdotuksia asiakkaan toimittaman designin pohjalta. MeetingPackagen HubSpot-sivuston toteutus oli oppikirjaesimerkki tehokkaasta […] Lue lisää

Oiva Isännöinti

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Oiva Isännöinti on perustettu vuonna 2021. Uuden valtakunnallisen isännöintikonsernin taustalta löytyy useita alan pitkän linjan toimijoita. Oivan Isännöinnin johtoajatuksena ovat läpinäkyvyys ja asiakaspalvelu. Palvelussa keskeistä on helppous ja digitaalisuus. Erityisesti tästä syystä moitteettomasti toimiva verkkosivusto on tuiki tärkeä. Suunnittelimme Oivan brändi-identiteetin ja verkkosivuston visuaalisen ilmeen tiiviissä yhteistyössä bränditoimisto 358:n kanssa. Oivan uudessa brändi-identiteetissä halutaan korostaa […] Lue lisää

Webropol

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Webropol auttaa organisaatioita asiakas- (CX) ja työntekijäkokemuksen (EX) kehittämisessä sekä tiedolla johtamisessa. Heidän SaaS-tuotteenaan on modulaarinen kysely- ja raportointisovellus, joka mahdollistaa myös muun muassa markkinatutkimukset ja tapahtumahallinnan. Kansainvälisesti toimivana SaaS-firmana Webropolille on erityisen tärkeää, että tuotteen esittely ja käyttöönotto on mahdollisimman helppoa verkkosivustolla sen kaikissa kieliversioissa. Verkkosivustouudistuksessa lähdettiinkin ensisijaisesti kehittämään käyttökokemusta. Tässä keskeisten käyttötapausten tunnistaminen […] Lue lisää

Betolar

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Vuonna 2016 perustettu Betolar on suomalainen materiaaliteknologian yritys, jonka menetelmällä voidaan muuttaa teolliset jäte- ja sivuvirrat vähähiilisiksi rakennusmateriaaleiksi. Betolar halusi siirtää koko asiakashankinnan HubSpotin päälle. Vastasimme tähän yhteistarjouksella digimarkkinointitoimisto Hopkinsin kanssa. Hopkinsin vastuulla olivat CRM, markkinoinnin automaatio sekä SEO, kun taas me MEOMilla huolehdimme verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Tärkeää uuden asiakashankinnan kokonaisuuden rakentamisessa oli toimistojen […] Lue lisää

Oulun kaupungin multisite-verkkopalvelu

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Oulun kaupungin multisite-kokonaisuus Yksi Suomen suurimmista julkisen sektorin WordPress-multisite-hankkeista syntyi Oulussa Asiakastarina pähkinänkuoressa Oulun kaupunki, Suomen viidenneksi suurin kaupunki ja tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026, tunnisti strategisen tarpeen uudistaa ja yhtenäistää laajaa verkkosivustokokonaisuuttaan. Aiempi, sadoista sivustoista koostunut ympäristö, joka oli toteutettu useilla eri teknologioilla ja hyödynsi pääosin Liferay-alustaa, oli palvellut kaupunkia hyvin aikansa. Oulun kaupungilla oli […] Lue lisää

Rakentaja-lehti

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohta Rakentaja-lehti haluttiin tuoda selvemmin esiin omana julkaisunaan ja samalla kasvattaa sen digitaalista tavoittavuutta. Vanha lehtialusta ei palvellut lukijaa tai toimitusta nykyaikaisella tavalla. Uudessa toteutuksessa tavoitteena oli tehdä lehdestä helposti selattava, ajankohtainen ja visuaalisesti houkutteleva, jotta sisältö tavoittaa entistä laajemman yleisön. Sivusto rakennettiin multisite-toteutuksena osaksi Rakennusliiton verkkopalvelua. Tavoitteet Parantaa Rakentaja-lehden näkyvyyttä ja saavutettavuutta verkossa Houkutella […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun