EnerKey.com

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 4 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Yrityksen sivusto kuluttajille -kategoriasivulta.

MEOMin yhteistyö nykyisen EnerKeyn kanssa alkoi vuonna 2017, kun uudistimme silloisen Enegia Groupin verkkosivuston vastaamaan muuttunutta rakennetta ja tarjoamaa. Pian tämän jälkeen Gasum osti Enegian energiamarkkinapalveluiden liiketoiminnan ja nykyinen EnerKey aloitti muutoksen kohti kansainvälistä tuoteliiketoimintaa.

Kolmen ja puolen vuoden aikana olemme toteuttaneet yhdessä EnerKeyn kanssa viisi WordPress -sivustoa, rakentaneet Active Campaignilla automaatioita, kehittäneet systemaattisesti hakukonenäkyvyyttä ja tehostaneet kävijähankintaa sivustolle.

Saavutusten keskiössä on EnerKeyn oma osaaminen ja tekeminen, jota MEOM on pystynyt tukemaan tavalla, jota ei olisi voitu ennakoida ensimmäisen kerran sivustouudistuksesta keskusteltaessa.

”MEOMin henkilöstön henkilökohtainen venyminen asiakkaan projektin loppuunsaamiseksi laadukkaasti on toiselta planeetalta. Ja siksi teidän kanssa toiminkin yhteistyössä.”
– Iiro Kuntsi, CDO


Sinua voisi kiinnostaa myös

Finnfund – uusi verkkopalvelu ja digimarkkinointi

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohdat verkkopalvelu-uudistukseen Finnfund on suomalainen kehitysrahoitusyhtiö, joka rahoittaa kestävän kehityksen mukaisia hankkeita kehittyvissä maissa. Finnfundin tavoitteena on tukea yksityisen sektorin investointeja tarjoamalla lainoja, pääomasijoituksia ja asiantuntijatukea. Finnfund pyrkii edistämään talouskasvua ja uusien työpaikkojen syntymistä sekä kehittämään ilmastoratkaisuja, jotka auttavat hillitsemään ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja tukevat kestävämpää tulevaisuutta. Yhtiö toimii laajasti erityisesti Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa, […] Lue lisää

Alfame verkkosivustototeutus

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Alfame on voimakkaasti kasvava ohjelmistoyritys, joka brändiuudistuksen yhteydessä tarvitsi myös uuden HubSpot-verkkosivuston. Valinta alustasta oli selkeä, myynnin ja markkinoinnin putken ollessa jo HubSpotin alustalla. Brändi-ilmeen uudisti IVALO Creative Agency. MEOMin vastuulla oli sivuston teknisen toteutus, web-markkinointi ja projektinveto. Kävimme myös läpi Alfamen käytössä olevat HubSpot-automaatiot sekä mainonnan ja SEOn tilannetta, ja löysimme yhdessä näihin toimivia […] Lue lisää

Suomen Uusiutuvat

Tekijä: Digitoimisto Dude Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Lähtökohdat Suomen Uusiutuvat (entinen Suomen Tuulivoimayhdistys) toimii energia-alan edelläkävijöiden edunvalvojana ja tietopankkina, mutta vanha sivusto ei täysin palvellut yhdistyksen kasvavia tarpeita. Tavoitteena oli luoda nimiuudistuksen myötä uudistetun brändin pohjalta uskottava, läpinäkyvä ja proaktiivinen viestintäkanava, joka tukee niin jäsenmäärän kasvua, tiedon jakamista kuin vaikuttamistyötä. Haasteina olivat erityisesti sisällön jäsentely, käyttäjäpolut ja navigaation selkeys. Myös manuaalinen päivittäminen […] Lue lisää

Soihtu

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Olimme kumppanina Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunnan liiketoiminnan brändiuudistuksessa, jonka lopputuloksena syntyi Soihtu. Soihtu on yliopistokaupungissa merkittävä opiskelija-asumisen palveluntarjoaja, ja se harjoittaa myös ravintolaliiketoimintaa, sekä vastaa omistamiensa kiinteistöjen huollosta. Sivusto-toteutuksen tärkeimpiä tavoitteita oli tuoda uusi brändi-identiteetti elävästi uusille verkkosivuille, sekä Soihdun liiketoiminnan tavoitteiden palveleminen, erityisesti asumisen osalta. Sivuston kautta asioivat niin nykyiset asukkaat kuin asuntoa vasta etsivät. […] Lue lisää

Betolar

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Vuonna 2016 perustettu Betolar on suomalainen materiaaliteknologian yritys, jonka menetelmällä voidaan muuttaa teolliset jäte- ja sivuvirrat vähähiilisiksi rakennusmateriaaleiksi. Betolar halusi siirtää koko asiakashankinnan HubSpotin päälle. Vastasimme tähän yhteistarjouksella digimarkkinointitoimisto Hopkinsin kanssa. Hopkinsin vastuulla olivat CRM, markkinoinnin automaatio sekä SEO, kun taas me MEOMilla huolehdimme verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Tärkeää uuden asiakashankinnan kokonaisuuden rakentamisessa oli toimistojen […] Lue lisää

Clausion

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Clausion on kasvuyritys, joka tarjoaa pilvipalveluihin pohjautuvia talousohjausratkaisuja- ja palveluita liiketoiminnan tukemiseen. Clausion tarvitsi WordPress-sivustonsa uudistamiseen luotettavaa yhteistyökumppania, joka pystyisi rakentamaan liiketoimintatavoitteita tukevan sivuston juuri heidän tarpeisiinsa. Yrityksen aiempi sivusto rajoitti markkinoinnin toimenpiteitä ja oli suorituskyvyltään hidas. Lisäksi valmisteema ja lisäosien määrä tulivat sujuvan tekemisen tielle. Yrityksen kasvun kannalta luottamuksen rakentaminen verkossa on tärkeää, eikä […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun