Arviointikertomus (HUS)

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Erityistä: Projektin osana tehty käyttäjätutkimus oikeilla loppukäyttäjillä, Saavutettavuus testattu ja huomioitu osana projektia

Taustaa ja projektin tavoitteet

Sivustolla julkaistaan HUS:in lautakunnan vuosittaiset lakisääteiset arviointikertomukset. Arviointikertomuksessa arvioidaan HUSille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmu­kaisuutta. Arvioinnin perusteella annetaan suosituksia toiminnan kehittämiseksi.

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida HUSille asetettujen tavoitteiden toteutumista sekä toiminnan tuloksellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Lisäksi tarkastuslautakunta järjestää HUS-yhtymän hallinnon ja talouden tarkastuksen, mukaan lukien tilintarkastuksen, ja valvoo keskeisten HUSin luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden sidonnaisuusilmoituksia.

Tarkastuslautakunnan tehtävät perustuvat lakiin hyvinvointialueesta (611/2021 § 125) ja lautakunnalla on laaja tiedonsaantioikeus arviointitehtävän hoitamista varten. Tarkastuslautakunta antaa vuosittain yhtymäkokoukselle arviointikertomuksen, jossa julkaistaan edellistä vuotta koskevien arviointien tulokset ja annetaan suosituksia toiminnan kehittämiseksi.

Sivusto haluttiin toteuttaa WordPress-sisällönhallintajärjestelmän päälle. Uudistuksella tavoiteltiin palvelun käyttökokemuksen parantamista. Myös aiempien vuosien arviointikertomukset ja aineistot haluttiin selkeämmin esille. Myös haku haluttiin uudistaa.

Projektin eteneminen

Projekti alkoi toukokuussa 2023. Käynnistimme projektin vaatimusmäärittelyllä, josta siirryimme sivuston rakenteen ja käyttöliittymän suunnitteluun. Toteutimme suunnitelmien mukaisen uudistuksen syksyn 2023 aikana käyttäen WordPress-sisällönhallintajärjestelmää.

Asiakkaan tavoitteiden mukaisesti sivuston sisältörakennetta parannettiin monin tavoin: Navigaatiota uudistettiin ja selkeytettiin, otsikointia ja alasivuja uudistettiin ja sivumäärää kokonaisuutena vähennettiin. Uudistus toteutettiin luonnollisesti täysin responsiivisena. Myös hakutoiminto uudistettiin projektin aikana.

Uudistetulle sivustolle toteutettiin myös Agendan toimesta käytettävyystestaus. Käytettävyystestauksen avulla pystyttiin validoimaan valitut suunnitteluratkaisut ja löytämään myös pieniä parannuskohteita valittuihin suunnitteluratkaisuihin liittyen.

Sivuston tuli myös olla WCAG-kriteerien mukaisesti saavutettava. Toteutuksen jälkeen palvelu siirtyi kolmannen osapuolen toteuttamaan saavutettavuuden auditointiin.

Uudistettu verkkopalvelu julkaistiin lopulta toukokuussa 2024.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

Elokuvateatteri Gildan verkkopalvelu ja lippujen verkkokauppa

Tekijä: Don & Branco Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Elokuvateatteri Gilda avautui Kampin Lasipalatsikortteliin marraskuussa 2024. Itsenäinen kaupunkikino syntyi halusta tarjota Helsingin paraatipaikalla viimeisteltyjä ja ylellisiä elokuvaelämyksiä. Don & Branco on kokonaisvaltaisena kumppanina luonut Gildan brändi-identiteetin, toteuttanut markkinointia sekä vastannut verkkopalvelun suunnittelusta ja lipunmyyntijärjestelmän teknisestä toteutuksesta. Haaste Uuden elokuvateatterin haasteena on kilpailu: tarjonnan keskellä piti löytää keino erottua ja tehdä Gildasta elokuvanrakastajille kiinnostavin vaihtoehto. […] Lue lisää

Deko.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Dekomarkkinointi on tarjonnut tuotteiden esillepanoratkaisuja jo yli 30 vuotta. Uudistimme Dekon verkkokaupan WordPress-pohjaiseksi verkkopalveluksi. Verkkokauppa oli aiemmin toiminut toisella teknologia- ja alustapohjalla, mutta vertailun ratkaisuksi valikoitui WordPress, joka tarjoaa avoimen lähdekoodin ”avaimet käteen” -periaatteella. Verkkokauppa toteutettiin WordPressin WooCommerce-lisäosan avulla. Erilaisia tuotteita – mainos-, myymälä- ja toimistotarvikkeita – on noin tuhat. Projekti alkoi yhteisellä kick off […] Lue lisää

CleverHealth Network

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Suunnittelimme ja toteutimme WordPress-verkkosivut Cleverhealth Networkille. Digitaalisten terveysinnovaatioiden ekosysteemi CleverHealth Network on vuonna 2017 perustettu terveysteknologian ekosysteemi, jossa yritykset ja terveydenhuollon asiantuntijat kehittävät yhdessä entistä parempaa hoitoa suomalaisille ja menestyviä terveysteknologian vientituotteita yrityksille. Tuote- ja palveluinnovaatiot pohjautuvat HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan laaja-alaiseen ja laadukkaaseen terveysdataan sekä kliinikoiden huippuosaamiseen. HUSin koordinoimassa ja Business Finlandin rahoittamassa ekosysteemissä […] Lue lisää

Remod

Tekijä: MEOM

Tärkein teknologia: HubSpot CMS

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Remod tarjoaa tietohallinnon ja tietoturvan ratkaisuja liiketoiminnan digitalisointiin ja IT-infrastruktuurin kehittämiseen. Remod painottaa palvelussaan asiakaslähtöistä kokonaisuutta, jossa hyvä tietohallinto ja hyvä tietoturva kulkevat käsi kädessä. HubSpot-markkinointimasiina strategisella kivijalalla Yhteistyömme Remodin kanssa lähti liikkeelle strategisella työllä. Kartoitimme yhdessä Remodin position tietoturva-alalla. Positioinnissa tunnistimme yrityksen vahvuudet ja erottautumistekijät, jotka pohjautuvat syvälliseen kohderyhmien ymmärrykseen. Nämä erottuvuustekijät ohjasivat verkkosivuston […] Lue lisää

Hiilineutraalikiinteisto.fi web-sovellus

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme kiinteistöjen energia- ja säästöratkaisuihin erikoistuneen Lem-Kemin kanssa yhtiön ratkaisuja esittelevän hiilineutraalikiinteisto.fi -verkkopalvelun WordPressin avulla. Palveluratkaisujen showcase Hiilineutraalikiinteisto.fi esittelee Lem-Kemin erilaisia palvelu- ja tuoteratkaisuja 360 asteen panoramakuvien ja ”hotspot”-tietokohtien avulla. Palvelussa esitellään erilaisia taloyhtiöille ja kiinteistön omistajille tärkeitä näkymiä tai kohtia, ja niissä tyypillisesti käytettyjä ratkaisuja energiatehokkuuteen. Esimerkiksi parkkipaikan osalta esitellään ratkaisuja ulkovalaistukseen ja lasipintojen […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun