Uusi suomalainentyo.fi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Suomalaisen työn liitosta tuli Suomalainen työ. Järjestön brändin visuaalinen ilme uudistettiin, joten myös verkkopalvelun oli aika päivittyä vastaamaan nykyaikaa niin käyttöliittymän kuin toimintojen osalta.

Tuore WordPress-verkkopalvelu pitää sisällään lukuisia räätälöityjä sisältötyyppejä ja aimo kasan sisältölohkoja sisältöjen monipuoliseen esittämiseen. Rohkea ja näyttävä visuaalinen ilme tuo lisämaustetta monipuolisiin toiminnallisuuksiin. Palvelussa on priorisoitu mobiilikäytettävyyttä ja saavutettavuutta.

Palvelun yksi tärkeimmistä toiminnoista on merkki- ja yrityshaku, jonka avulla käyttäjä voi esimerkiksi hakea Avainlippu-merkin omaavia yrityksiä ja palveluita tai tuotteita. Kaikki jäsen- ja merkkitiedot tuodaan palveluun Salesforce-integraation välityksellä. Toisaalta jäsenhakemuslomakkeet on integroitu Salesforceen.

Muita palvelun keskeisiä toimintoja ovat ennakoiva ja suodattava hakumoottori, kieliversiointi ja tapahtumahaku.

Suomalainen työ ry on yhteiskunnallisesti merkittävä järjestö. Nyt myös verkkopalvelu palvelee käyttäjiään järjestön arvoisella tavalla.

''Kyllä täytyy sanoa, että tämä oli tähän astisen elämäni (aika monta vastaavaa kokonaisuutta on läpikäyty) onnistunein yhteistyö - ja kiitos siitä kuuluu suurimmilta osin juuri Into-Digitalin ammattilaisille. Supervahvaa, luotettavaa ja ammattitaitoista työtä - nöyrä kiitos. Ja tästä jatketaan.''

Katri Viippola, CEO, Suomalainen työ

Erinomainen projektinhallinta, asiakaspalvelu ja asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kaapelicenter verkkokauppa

Tekijä: Digiteam Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Erityistä: Hakukoneoptimointia osana projektia, Digitaalisen mainonnan konsultointi osana yhteistyötä

Esbecon Oy, teollisuuden kaapeleiden myyntiin erikoistunut yritys, toteutti uuden teknisen B2B-verkkokaupan tavoitteena keventää tilausten käsittelyä ja tehostaa myyntiä sekä asiakaspalvelua. Projekti toi ratkaisuja vakioasiakkaiden rutiinitilausten ja tiedonhankinnan helpottamiseen. Lähtötilanne Ennen uudistusta tilaukset ja kyselyt hoidettiin sähköpostitse tai puhelimitse. Tuhansien tuotteiden hallinta perustui pdf-esitteisiin, jotka olivat hankalia käyttää. Työmaaolosuhteissa asiakkaiden tiedonhankinta ja tilaukset viivästyivät usein toimistoaikojen […] Lue lisää

Kierrätyskeskuksen uusi verkkosivusto

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Erityistä: Saavutettavuus testattu ja huomioitu osana projektia

Uusi kierratyskeskus.fi on käyttökokemukseltaan yksinkertainen joskin lukuisia käyttäjää helpottavia toimintoja sisältävä verkkopalvelu. WordPress-palvelussa hyödynnetään Gutenberg-editoria, joka mahdollistaa Kierrätyskeskuksen suurelle sisällönhallitsijamäärälle monipuoliset mahdollisuudet sisällön esittämiseen. Palvelun avaintoimintoja ovat Vue.js-sovelluskomponenttina palvelun sisään toteutettu lahjoituspistehaku sekä myymäläkartta. Palvelun käyttäjäpolut suunniteltiin vahvasti näiden toiminnallisuuksien ympärille, sillä analytiikan mukaan ne ovat ensisijaisia toimintoja, joita käyttäjä sivustolta kaipaa. Lue lisää

Plussalaiset-verkkosovellus

Tekijä: Hion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Uutissivusto, verkkolehti tai blogi, Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu, Yrityksen sivusto kuluttajille

Vauvan ja vanhemman matkassa – Verkkosovellus, jonka sisältö mukautuu elämäntilanteeseen Loimme yhdessä Kaksplussan kanssa Plussalaiset-verkkosovelluksen, joka tarjoilee personoitua sisältöä ja etuja vanhemmille ja odottajille lapsen iän ja vanhemmuuden elinkaaren mukaan. Kaksplussan toimintakenttä on murroksessa Kaksplus on Otavamedian omistama, Suomen johtava digitaalinen vanhemmuusmedia. Kaksplus on edelläkävijä digitaalisten palveluiden kehittämisessä ja tarjoaa lukijoilleen ajankohtaista ja luotettavaa tietoa […] Lue lisää

Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Aiemmin Suomen Urheilumuseona tunnettu TAHTO tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä ja hetkiä urheilu- ja liikuntakulttuurin parissa. Into-Digital vastasi uuden visuaalisen ilmeen sekä viestinnällisten tarpeiden mukaisen verkkopalvelun suunnittelusta ja teknisestä toteutuksesta. Projekti starttasi uudistetun TAHDON viestinnällisten tarpeiden tunnistamisella. Tätä seurasi määrittely verkkopalvelun kokonaisuudesta – sivuston tuli sisältää tietoa sekä urheilumuseosta että kirjastosta, sekä esittää urheilun arkisto, tiedot liikunnasta […] Lue lisää

Huoneistokeskuksen verkkosivu-uudistus

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 100 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Huoneistokeskus on välittänyt suomalaisten koteja jo 70 vuoden ajan. Kun yrityksen brändi uudistettiin, tarvittiin myös uusi verkkopalvelu. Tekemämme verkkopalvelu palvelee kattavasti Huoneistokeskuksen eri kohderyhmiä: asuntojen ostajia ja myyjiä sekä yritysasiakkaita. Tarkoituksena on rakentaa kilpailuetua keskeisiin kilpailijoihin nähden ja kasvattaa Huoneistokeskuksen liiketoimintaa. WordPress-verkkopalvelun keskeisimpiä ominaisuuksia ovat räätälöidyt hakutoiminnallisuudet ja laajat integraatiot Huoneistokeskuksen taustajärjestelmiin. Tekniset yksityiskohdat Lukuisia […] Lue lisää

Reumaliiton uusi verkkosivusto

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Erityistä: Projektin osana tehty käyttäjätutkimus oikeilla loppukäyttäjillä

Uusi reumaliitto.fi tarjoaa käyttäjilleen erittäin monipuolisen käyttökokemuksen. WordPressin ja WooCommercen päälle rakennettu palvelu pitää sisällään lukuisia avaintoimintoja: -Erittäin monipuoliset sisällönesitystavat -Lukuisia räätälöityjä sisältötyyppejä -Verkkokaupan -Yhdistys- ja tapahtumahaun -Reuma-aapinen -tietopankin -Reuma-sanakirjan -Monipuoliset taksonomiaratkaisut Palvelun ensisijainen tarkoitus on auttaa käyttäjää löytämään reumasairauksiin liittyvää tietoutta. Tähän pyritään vastaamaan dynaamisilla lue lisää- ja lue myös -toiminnoilla ympäri sivustoa. Reumaliiton […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun