Senior WordPress Developer
Innostutko edistyksellisten digipalveluiden rakentamisesta mielenkiintoisille yrityksille Fiskarsista Lumoniin ja Taitoliitosta Turun kaupunginteatteriin? Ovatko erityisesti WordPress-taidot hyppysissäsi? Tule mukaan Karhulle noin 15 web-kehittäjän ja yli 20 muun asiantuntijan mukavaan joukkoon!
Me Karhulla uskomme helppokäyttöisiin digitaalisiin palveluihin. Niillä luomme kasvua asiakkaillemme ja koko Suomelle. Teemme halutuimpia digitaalisia palveluita ja ihmisistä onnellisia. Meillä päivät eivät toista itseään ja panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen. Tuemme kehittymistä sekä sisäisin että ulkoisin koulutuksin ja varaamme sille myös aikaa. Projektien kautta pääset työskentelemään useiden eri asiakkaiden kanssa sekä käyttämään taitojasi laajasti ja oppimaan uutta.
Teemme töitä kehitystiimeissä, joissa kehittäjät työskentelevät tiiviisti yhdessä projektipäälliköiden kanssa. Tiimityöskentelemisen taito onkin meillä tärkeä, sillä oman tiimin lisäksi pääset projektien parissa tekemään yhteistyötä myös esimerkiksi hakukoneoptimointi- ja saavutettavuusasiantuntijoiden kanssa. Emme lähetä sinua yksinäisenä konsulttina asiakkaalle, vaan työt tehdään yhdessä oman tiimin kanssa toimistoltamme tai etänä.
Kehittäjämme kommentoivat:
– ”Huolenpito-tiimimme on huippu juttu, koska he vastaavat mm. asiakkaiden puheluihin, jotta me voimme keskittyä ydintekemiseen.”
– ”Meillä voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon on asiakkaiden kanssa tekemisissä.”
– ”Projekteissa työskenteleminen pitää työn monipuolisena ja vaihtelevana.”
– ”Meillä kunnioitetaan toisia ja meillä jokainen voi olla oma itsensä.”
– ”Meillä työskenteleminen on joustavaa ja voit helposti yhdistää työn ja vapaa-ajan sekä perhe-elämän.”
– ”Meillä on mukava ilmapiiri ja työkaverit.”
Haluamme tarjota työntekijöillemme joustavan työpaikan ja positiivisen sekä avoimen työyhteisön – sen mahdollistamme kaikki yhdessä. Meillä työt tehdään työaikana, josta 80 % viikossa voit tehdä etänä – muuten töitä ei viedä kotiin. Uskomme, että yhteisöllisyydessä on voimaa, siksi kannustamme kohtaamaan työkavereita välillä ihan kasvotusten. Virkistäytymistä tuemme sekä henkilökohtaisella että tiimien yhteisellä budjetilla ja vauhdikkaampikin vapaa-aika on vakuutettu tapaturmien varalta. Karhujen toiveet ja tarpeet täyttävä toimistomme sijaitsee Helsingin ytimessä Bulevardilla.
Mitä on luvassa?
Arkesi koostuu web-kehityksestä yhdessä muun projektitiimin kanssa keskisuurissa ja isoissa verkkosivustoprojekteissa. Saman projektin parissa työskentelee tyypillisesti 1-3 kehittäjää, projektipäällikkö ja esim. SEO- tai saavutettavuusasiantuntija. Projektimme ovat yhdessä asiakkaidemme kanssa harkiten määriteltyjä ja saman sivuston parissa työskentelet yleensä useamman kuukauden. AD:mme ovat web-suunnittelun ammattilaisia ja leiskoihin käyttämämme työkalu on Adobe XD. Projekteissa rakennat WordPressin natiiveilla Gutenberg-lohkoilla. Versionhallintaan käytämme Gitiä ja paikalliset kehitysympäristöt rullailevat Docker-konteissa. Hosting-ympäristömme on tarkkaan mietitty, eikä aikasi kulu rutiineihin varmuuskopioiden tai sovelluspäivitysten parissa.
6 kuukauden kuluttua:
– Olet saanut kattavan perehdytyksen siitä, miten Karhulla rakennamme laadukkaita ja helppokäyttöisiä WordPress-sivustoja
– Olet rakentanut 1-2 ensimmäistä verkkosivustoa tai -palvelua osana tiimiämme
– Olet tehnyt kehitystoimenpiteitä aiemmin rakennettuihin palveluihin
– Olet voittanut vähintään yhden kierroksen Heckmeck-pelissä toimiston peli-illassa
12 kuukauden kuluttua
– Rakennat laadukkaita ja helppokäyttöisiä WordPress sivustoja itsenäisesti, sekä osana tiimiä.
– Osallistut aktiivisesti rakentamiesi palveluiden jatkokehittämiseen
– Olet ollut mukana kehittämässä Karhun WordPress teemaa ja lisäosia
– Olet osallistunut kaikkien karhujen yhteisiin pikkujouluihin
Kaiken tämän tueksi meillä on kattava perehdytysohjelma, jossa keskitymme mentorointiin.
Mitä odotamme sinulta
WordPress on sinulle erityisen tuttu ja olet jo ohittanut valmisteemojen vaiheen kehitystyössäsi. Teeman ja lisäosien kehittäminen on sinulle tuttua. Osaat tai haluat oppia miten natiiveilla Gutenberg-lohkoilla rakennetaan täysin yksilöllisiä sivustoja. Sinulla on vahva PHP- sekä JavasScript -osaaminen ja sinulta sujuu niin front-end kuin back-endikin.
Olet rakentamassa upeita digitaalisia palveluita, jotka inspiroivat niin käyttäjiä kuin asiakkaitamme. Odotamme, että seuraat alan kehitystä aktiivisesti, mutta et ole koko ajan hyppäämässä uusimman ja kiiltävimmän tekniikan hypejunaan. Toivomme, että olet tuomassa esille uusia ideoita sekä ratkaisuja työn ja teknologian kehittämiseksi. Työskentelet omatoimisesti ja haluat ottaa vastuuta, mutta toimit tehokkaasti myös osana tiimiä ja kuuntelet herkällä korvalla muidenkin näkemyksiä. Autat myös mielelläsi muita.
Olemme suomenkielinen organisaatio, joten suomen kielen taitosi tulee olla riittävä päivittäiseen työhön liittyvään kommunikointiin, kirjallisesti sekä suullisesti.
Kuukausipalkkasi työsuhteen alussa on 3400 € – 4000 € osaamistasostasi riippuen.
Näin haet:
Hakemuksessasi meitä kiinnostaa aikaisemmat kokemuksesi kehittäjänä sekä sinä ihmisenä. Meille olennaisinta ei ole pitkä kirjelmä – jos meille herää kysyttävää, olemme kyllä yhteydessä sinuun. Liitäthän mukaan linkin versionhallintaan (esim. GitHub), jos olet julkaissut sellaisessa koodia.
Jätä hakemuksesi viimeistään 3.12.2023 CV:n ja palkkatoiveen kera
Hae työpaikkaa -painikkeen kautta osoitteessa https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/karhu-helsinki-senior-wordpress-developer-sdsuu-17530961
Halutessasi voit hakea meille myös videolla (liitä linkki hakutekstiin) tai tekstiviestillä (katso yhteystiedot alta).
Jäitkö miettimään? Lisätietoja saat kehitystiimien esihenkilöltä Camilla Kuntsilta (camilla.kuntsi@karhuhelsinki.fi – 040 536 2705).
Aloitamme haastattelut heti sopivan kandidaatin löydyttyä. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin ja valinnan pyrimme tekemään joulukuun aikana.
Tervetuloa mukaan!