Asiakkuusjohtaja
Asiakkuusjohtajaksi Karhu Helsingille?
Me Karhulla uskomme helppokäyttöisiin digitaalisiin palveluihin. Niillä luomme kasvua asiakkaillemme ja koko Suomelle. Teemme halutuimpia digitaalisia palveluita ja ihmisistä onnellisia. Olemme yksi Suomen johtavista verkkopalveluja tuottavista toimistoista.
Etsimme nyt ihmistä joka voi osaltaan toteuttaa visiotamme asiakasrajapinnassa. Haemme motivoitunutta ja kokenutta asiakkuusjohtaa, jonka ensisijainen intohimo on myynti ja jolla on myös kiinnostusta ideoida ja konseptoida asiakkaillemme entistä parempia verkkopalveluja. Roolissasi vastaat nimetyistä asiakkuuksista ja osallistut uusasiakashankintaan muiden asiakasvastaavien kanssa. Asiakkaasi ovat keskisuuria ja suuria suomalaisia yrityksiä ja järjestöjä. Asiakkaisiimme voit tutustua sivustomme kautta.
Teet hyvin läheisesti yhteistyötä projektipäälliköidemme kanssa sekä sivustojen uudistusprojekteissa koko projektitiimin kanssa. Olet Karhu Helsingin kasvot asiakkaillemme ja varmistat, että asiakkaasi verkkopalvelut kehittyvät haluttuun suuntaan, tuovat asiakkaalle odotettuja tuloksia ja, että asiakkaat saavat meiltä parhaan mahdollisen palvelun.Tehtävän erityisominaisuutena on yhdistää myyntityö ja verkkopalvelujen konseptointi. Ihannetilanteessa olet valmis osaaja näissä molemmissa osa-alueissa. Erityisesti kuitenkin arvostamme myyntiosamista ja uskomme, että konseptointityön oppiminen on mahdollista työn ohessa, kun henkilöllä on siihen edellykset olemassa.
Työtehtäväsi ja arkesi koostuvat näistä kolmesta aihealueesta:
1. Nykyisten asiakassuhteiden kehittäminen, laajentaminen ja lisämyynnin aikaansaaminen
2. Konseptointia ja määrittelyä asiakkaidemme verkkopalvelujen kehittämiseksi. Vastata tai osallistua uuden verkkopalvelun konseptisuunnittelusta
3. Uusasiakashankinta. Liidien edistäminen ja tarjouskilpailuihin osallistuminen.
Millainen on ihannekandidaatimme?
• On kokemusta ja näyttöjä B2B- myyntityöstä myyntityöstä
• Ymmärrystä verkkopalveluista ja/tai käyttökokemuksen kehityksestä
• On toiminut suurten ja keskisuurten yrityksen kanssa. Mieluiten toiminut yritysten markkinointi- ja viestintäpäättäjien kanssa.
• Löytyy kokemusta isojen projektien läpiviennistä
• Haluaa toimia asiantuntijamyyjänä ja uskottavuutta myydä omaa osaamistaan ja näkemystä asiakkaillemme
• Taustasi voi olla esimerkiksi mainos-/viestintä-/digitoimistosta
Jos tämä kuulostaa sinun mahdollisuudelta niin…
Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveen kanssa Duunitorin kautta meille viimeistään 26.5.2024. Aloitamme haastattelut heti sopivien hakijoiden kanssa ja tavoitteemme on saada rekrytointi maaliin ennen kesälomia. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin hakuajan päätyttyä.
Jäikö joku ilmoituksessa mietityttämään? Lisätietoja saat Karhun toimitusjohtajalta Teemu Suomiselta, teemu.suominen@karhuhelsinki.fi, puh. 050 3130577.