Lukukeskus.fi -verkkosivuston uudistus

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Otathan huomioon, että tämä referenssi on yli 5 vuotta vanha, joten referenssikuvauksen sisältö ei välttämättä enää edusta palvelun nykyistä tilannetta. Tuoreita julkaisuja samasta aihepiiristä löydät lisää Järjestön verkkopalvelu -kategoriasivulta.

Pitkäaikaisen asiakkaamme Lukukeskuksen edellisen verkkosivuston elinkaari tuli tiensä päähän, joten saimme tehtäväksemme suunnitella ja toteuttaa sivuston uudistus.

Vanha sivusto oli rakennettu WordPress-classic sisällönhallinnan päälle. Jotta sivusto olisi myös pitkälle tulevaisuuteen ”future-proofattu”, päätimme ottaa käyttöön uuden Gutenberg-sisällönhallinnan.

Sivuston suunnittelu aloitettiin asiakkaan kanssa sisältörakenteen suunnittelulla. Minkälaista sisältöä nyt ja tulevaisuudessa asiakas haluaa sivustolle ladata? Mitä tietoa käyttäjät erityisesti tarvitsevat ja mihin suuntaan kävijän kulku ohjautuu tai sen halutaan ohjautuvan?

Rakenteen valmistuttua siirryimme käyttöliittymäsuunnitteluun. Hyödynsimme suunnittelussa Mediapoolin Gutenberg -komponenttikirjastoa, jonka avulla pystyimme rakentamaan sivustosta täysin modulaarisen. Modulaarinen sivusto ei ole aina avain onneen, koska käyttöliittymän pilaaminenkin onnistuu tällöin varsin helposti. Asiakas on kuitenkin varsin kokenut digitaalisen sisällön tuottaja, joten modulaarisuudella pystymme pidentämään sivuston elinkaarta pitkälle tulevaisuuteen. Kaikille sisältötyypeille löytyy hallinnasta oikeanlaiset moduulit ja kiinnostava ulkoasu. Lisäksi moduuleja voidaan myös päivittää tai rakentaa kokonaan uusia, ilman että sivuston rakennetta täytyy uusia millään tavalla.

Koska asiakas kuuluu järjestönä saavutettavuusdirektiivin piiriin, suunnittelimme sivuston hyvin saavutettavaksi. Lisäksi koulutimme asiakasta saavutettavan sisällön tuotantoon, saavutettavuus kun riippuu myös sisällöistä, ei yksinomaan käyttöliittymästä tai teknisestä toteutuksesta. Vain tällä metodilla saadaan kokonaisuudesta oikeasti saavutettava lopputulos.

Asiakkaalla oli myös sisällöllinen tarve esitellä toimintaansa ja hankkeita helposti ja mahdollisimman visuaalisesti. Päädyimme ratkaisemaan asian erillisellä slideshow-toiminnallisuudella. Asiakas voi hyödyntää sivustolla kuva-aineistoa sekä muuta sisältöä luodakseen näyttäviä esityksiä, jotka ovat esitettävissä yleisölle kuten Powerpointilla tai Keynotella on aiemmin tavattu tehdä. Bonuksena esitys on helposti jaettavissa verkon yli ja saada näin laajempaa näkyvyyttä kohderyhmässä.

Sivuston ulkoasun suunnittelun yhteydessä terästimme ja modernisoimme olemassaolevaa värimaailmaa sekä typografiaa. Käytännössä tilaaja sai oheistuotteena näin myös päivityksen visuaaliseen ilmeeseen ja voi hyödyntää näitä elementtejä myös muissa asiayhteyksissä.

Sivustoprojekti tehtiin Mediapoolin Ketterä-projektimallin avulla, joka sisältää parhaat ominaisuudet niin ketterästä- kuin vesiputous-projektimallista. Saimme tiiviin asiakassuhteen ja käytetyn projektimallin avulla selkeitä kustannussäästöjä, ja ennenkaikkea oikeasti ketterän ja nopean toteutustavan.

Meille tärkeää on myös tehdä työstämme tarkoituksellista ja yhteiskunnallisestikin merkittävää. Olemme olleet tukemassa suomalaista kirjallisuutta sekä edistäneet lukemista yhteistyössä Lukukeskuksen kanssa.

[Huom. Tämä referenssi on julkaistu alunperin Mediapool Finlandin nimissä. Mediapool Finland vaihtoi nimensä Alfons Digitaliksi vuonna 2022.]

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Sinua voisi kiinnostaa myös

Kulttuuripankin uudistunut verkkopalvelu

Tekijä: redandblue

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Kulttuuripankki – verkkopalvelun kehitys Kulttuuripankki on verkkopalvelu, joka kokoaa yhteen taiteilijat, taideyhteisöt ja tuottajat. Palvelussa kulttuurin- ja taiteen tekijät voivat luoda omia profiileja ja esitellä omia palveluitaan, kuten esityksiä, työpajoja, kiertäviä näyttelyitä sekä asiantuntijapalveluita. Palvelun kuvaus Kulttuuripankki-verkkoalustan tavoitteena on keskittää taide- ja kulttuuripalvelut yhteen paikkaan mikä antaa tekijöille alustan esitellä omia palveluitaan sekä helpottaa tilaajien, […] Lue lisää

KauppakamariTieto & Ammattikirjasto -verkkopalveluiden uudistus

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Esittely KauppakamariTieto on ammattilaisen verkkotietopankki liiketoiminnan eri osa-alueiden käyttöön. Se sisältää keskeisen tiedon taloushallinnosta, palkoista, verotuksesta, työsuhdeasioista, juridiikasta ja ulkomaankaupasta. Tavoitteet Tilaajan tavoitteena oli uudistaa KauppakamariTiedon ja Ammattikirjaston käyttöliittymä ja ulkoasu vastaamaan nykyistä visuaalista ilmettä. Tavoitteiden keskiössä oli käytettävyyden ja käyttökokemuksen parantaminen sekä eri toimintojen selkiyttäminen käyttäjälle. Omaan lisenssiin kuuluvat tilaukset tuotiin näkyviin auki- ja […] Lue lisää

Sanoita parempi maailma

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Toteutimme Lasten ja nuorten säätiölle virtuaalisen runotaidenäyttelyn osaksi heidän verkkosivustoaan. Teoksesta haluttiin visuaalisesti kiinnostava ja mieleenpainuva, joka tukee nuorten kirjoittamien tekstien sisältöjä. Kokonaisuudessa yhdistellään, tekstiä, kuvaa, graafisia elementtejä ja liikkuvaa kuvaa. Elementtejä rikastettiin erilaisilla css- ja javascript-efekteillä. Sivuston tärkein sisältö ovat nuorten runot, joille haluttiin tarjota mahdollisimman näyttävä esillepano, saavutettavuudesta kuitenkaan tinkimättä. Sanoita parempi maailma […] Lue lisää

Etteplan – verkkosivuston uudistus

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Etteplan on kansainvälinen teknologiapalveluyritys, jonka palveluiden keskiössä on asiakasyritysten avustaminen vihreän siirtymän tuomien haasteiden edessä. Osana brändi-identiteettinsä uudistusta Etteplan halusi uudistaa vanhan sivustonsa, joka oli tullut elinkaarensa loppuun niin teknisesti kuin visuaalisestikin. Uudistuksen keskiöön asetettiin vastuullisuus ja turvallisuus, jotka ohjasivat tekemistä koko projektin ajan. Ennen sivustouudistuksen aloittamista Etteplan oli käynnistänyt brändi-ilmeensä ja identiteettinsä uudistamisen Milttonin […] Lue lisää

Kirjailijaliitto verkkopalvelu

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohta Suomen kirjailijaliiton sivustouudistus tuli ajankohtaiseksi, kun vanha verkkopalvelu ei vastannut enää tämän päivän vaatimuksia ja erilaista sisällöllistä ja teknistä velkaa oli sivustolle kertynyt. Keräsimme vuorovaikutteisissa työpajoissa yhteen näkemyksiä ja ideoita visuaalisen ilmeen ja verkkosivuston uudistustyön pohjaksi. Toteutimme kokonaisvaltaisen uudistuksen, jossa verkkosivuston lisäksi uudistimme myös Kirjailijaliiton visuaalisen ilmeen. Tavoitteet Sivuston laaja sisältö on jaettu kahteen […] Lue lisää

Keskuskauppakamarin Päästölaskuri -sovellus

Tekijä: Alfons Digital

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Lähtökohta Keskuskauppakamari on tarjonnut koulutusta ja tukea yritysten hiilijalanjäljen laskentaan jo vuosien ajan. Aiemmin laskenta tapahtui ilmasto-ohjelmaan osallistuville yrityksille toimitettavan Excel-pohjaisen laskentatyökalun avulla. Tästä haluttiin päästä eroon ja toteuttaa selainpohjainen toteutus, jossa yritykset pääsevät tekemään laskelmia, asettamaan omia päästökertoimia, tarkastelemaan tuloksia ja vertailemaan niitä eri vuosien kesken. Hiilijalanjälki laskettu -merkin laskenta ja hakeminen onnistuu uuden […] Lue lisää

Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi verkkopalveluiden kehityksestä, internetin teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä verkkopalveluiden uudistuksista ja kotimaisen ohjelmistoalan tapahtumista. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-toimistoihin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1100 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun