Huippu-urheilun instituutti KIHU

Tekijä: Aava&Bang Oy
Tärkein teknologia: WordPress
Projektin budjetti: 10 000–30 000 €
Palvelun tyyppi: Yrityksen sivusto

Edelläkävijä ja moderni oman alansa asiantuntija – KIHUn uudet verkkosivut sekä sisältö- ja digimarkkinoinnin suunnitelma jalkauttivat uuden brändin

“Kun brändi muuttuu isosti, tajusimme, että meidän pitää uudistaa myös verkkosivut. Brändiuudistuksen ollessa pohjalla, oli teillä hyvä lähtökohta lähteä miettimään myös tätä”, Riku kertoo.

Verkkosivu-uudistuksessa tavoitteena oli sivuston hyvä käytettävyys ja päivitettävyys, sekä kävijämäärien kasvattaminen. Ennen kaikkea oli tärkeää selkeyttää omaa toimintaa myös kaikille sidosryhmille. KIHU toivoi alustalta monipuolisuutta ja sitä, että tietoa ja uutisia huippu-urheilun tutkimuksesta sekä innovaatiotoiminnasta tuotaisiin esille entistä enemmän. Brändin mukaisesti haluttiin, että rohkeus, menestyksellisyys ja asiantuntijuus ilmennetään todeksi myös verkkosivujen kautta.

KIHUlla ollaan tyytyväisiä uuteen brändiin ja verkkosivustoon ja heiltä kiitelläänkin Aava & Bangin monipuolista osaamista: “Kokonaisuudessaan Aava & Bangin monipuolinen osaaminen tuli yllätyksenä. Kun esimerkiksi mentiin verkkosivupuolelle, löytyi sieltä monenlaista osaajaa siihen maailmaan liittyen.”

KIHUlla ollaan myös iloisia yhteistyön sujuvuudesta Aava & Bangin kanssa. “Yhteistyö välillämme on ollut sujuvaa. Meillä on ollut fiilis, että olemme saaneet toimia ja olla yhteistyössä ammattilaisten kanssa. Meillä on jäänyt Aava & Bangistä ammattitaitoinen fiilis. Asioita on viety hyvin määrätietoisesti eteenpäin ja oltu hyvin yhteydessä tänne suuntaan”, Riku kertoo tyytyväisenä.

Jätä kommentti