Suomen Kansanterveysyhdistys ry

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Kokku Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Järjestön verkkopalvelu

Kokku uudisti Suomen Kansanterveysyhdistys ry:n verkkosivut ja autoimme tuomaan varainkeruun digitaaliseen formaattiin. SKTY on tärkeä varainhankinnan tukipilari usealle tärkeälle kansanterveyden järjestölle viestien järjestöjen työstä ja jakaen keräysvaroja.

Yhdistys kaipasi kumppania verkkosivujen modernisointiin ja varainhankinnan tuomiseksi digitaaliseen aikaan osana Suomen Terveydelle -keräyksen brändiuudistusta. SKTY:n tavoitteena oli WordPress-varainhankintasivut, jotka henkisivät samaa myötätuntoa, kuin mitä yhdistyksen jäsenjärjestöjen usein vapaaehtoisesti tekemä työ ilmentää, eli välittämistä ja ihmisläheisyyttä. Sivuston haluttiin luovan tunneyhteys lahjoittamisen tärkeydestä ja lahjoittamisen tuli myös olla erityisen vaivatonta. Sivuston tuli toimia aktiivisessa kampanjamarkkinoinnissa ja järjestöjen työn viestinnässä. Tärkeitä uuden sivuston alkuaskelia olivat yhdistyksen tunnettuuden kasvattaminen, lahjoitusten kerääminen verkossa ja digimainonnan avulla liikenteen ja konversioiden kasvattaminen.

Aidot auttajien ja apua saaneiden tarinat haluttiin nostaa keskiöön, jotta lahjoitusten konkreettinen merkitys huomataan. Tarkastelimme konversiopolkua ja varmistimme, että asiakkaan on helppo käyttää sivuston elementtejä jatkossa, koska varainkeruussa erilaiset kampanjat ja sesongit ovat avainasemassa.

Mahdollisimman helppo varainhankinta varmistettiin integroimalla lahjoittamispolku kolmannen osapuolen lahjoitussoftaan, jolloin kävijän lahjoitus Mobilepayllä tai muulla haluamallaan tavalla ja summalla tuli erittäin vaivattomaksi.

Sivusto on yhdessä mainonnan kanssa kasvattanut tunnettuutta ja auttanut saavuttamaan keräystavoitteet. Olemme jatkaneet hyvin alkanutta yhteistyötämme sivuston sisällöllisellä kehittämisellä, seo-optimoinnilla, digimarkkinoinnin konsultoinnilla sekä Google-kumppanuudella.

Lue lisää: Järjestön sivustouudistus – kaikki julkaisut Vierityspalkissa


Vierityspalkki.fi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Uutiskirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.


Tilaa uutiskirje.

  • 40-50 asiantuntija-artikkelia vuosittain.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja. Julkaistuja artikkeleita jo yli 1000 kappaletta.


    Kaikki artikkelit

  • 150-200 julkaistua referenssicasea joka vuosi.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.


    Selaa toimistojen julkaisuja

  • 300-400 työpaikkailmoitusta vuosittain.

    Vuodesta 2007 toiminut ilmoituspalsta on edelleen sivuston suosituin osio. Moni asiantuntija on löytänyt useammankin työpaikan palstan kautta vuosien varrella.


    Selaa avoimia työpaikkoja

  • 31 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.


    Selaa Toimistot-listaa

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen – ihan oikeasti.

Siirry takaisin sivun alkuun