Avoimia työpaikkoja web-suunnittelussa ja -toteutuksessa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Palvelukseen halutaan: Verkkokauppamyyjä.

Vierityspalkin avointen työpaikkojen listalla on jo huhtikuun aikana julkaistu lähes 40 uutta työpaikkailmoitusta. Avoimia paikkoja on web-graafikoista koodareihin.

Erityisesti projektipäällikkö-tyyppisiin tehtäviin on käynnissä melkoinen määrä hakuja. Esimerkiksi YLE hakee verkkopalveluiden teknistä kehityspäällikköä* ja yle.fi:lle kehityspäällikköä*. Myös esimerkiksi Flash-osaaminen on kysyttyä. Esimerkiksi Into-Digital hakee Digi-AD:ta/Flash Designeria*.

Useista YT-neuvotteluista huolimatta osaajia haetaan web-sektorilla edelleen aktiivisesti ja erityisesti monet pienet toimistot rekrytoivat ihan samalla tavalla kuin viime vuonna.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

1 kommentti “Avoimia työpaikkoja web-suunnittelussa ja -toteutuksessa

  1. Tuosta digimedian osaajien kysynnästä on myös maininta ProSource-firman blogissa: *linkki poistettu toimimattomina*

    Jotenkin tuntuu että viime vuonna moni 50+ johtaja käänsi takkinsa toden teolla internettiin ja nyt sitten taantuman kohdalla webiin liittyvät kehitysprojektit saavat myös strategista painoarvoa eivätkä ole täten ensimmäisenä leikkauslistalla. Myös rummutus kaiken maailman Enterprise 2.0:sta on kolahtanut yllättävän moneen pomoon ja seuraavan sukupolven yhteistoimintavälineisiin panostetaan. Kuplaa ei ehkä ole tulossa, mutta eipähän web-sektorin työläisten tarvitse duunien puolesta samalla tavalla pelätä.

Kommentointi on suljettu.


Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun