Toivoa.fi

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Kampanjasivusto

Suomen Lähetysseura on hyväntekeväisyysjärjestö, joka tekee laajaa avustustyötä kehittyvissä valtioissa paremman maailman hyväksi. Toivoa-kampanja on vuosittainen hyväntekeväisyyskampanja, joka kerää kuukausilahjoittajia Suomen Lähetysseuralle. Suunnittelimme keväällä 2018 Toivoa-kampanjan sekä samalla uudistimme Toivoa.fi-sivuston WordPress-alustalla.

Halusimme haastaa välinpitämättömyyden ja kertoa yksinkertaisen viestin siitä, että oikeissa käsissä monelle suomalaiselle pieni raha voi muuttaa lapsen tai nuoren koko elämän. Selvitimme, mitä netissä hyväntekeväisyydestä puhutaan. Vahvat mainonnan väittämät ovat lähtöisin löytyneistä nettikeskusteluista. Olimme sitä mieltä, että nämä kommentit pitää nostaa esiin katukuvassa ja kahvikeskusteluissa, yhtään niitä kaunistelematta.

Ja niin teimme. Puimme viestit visuaalisesti yksinkertaisiin ulkomainoksiin, lehtimainoksiin ja bannereihin. Viestejä jaettiin myös sosiaalisessa mediassa yksinkertaisten videoiden ja kuvien kautta. Lahjoittamisesta tehtiin helpompaa uudistamalla Toivoa.fi-sivusto palvelemaan entistä paremmin potentiaalisen lahjoittajan tarpeita ja vastaamaan herääviin kysymyksiin.

Kampanja ja Suomen Lähetysseura nousi ihmisten tietoisuuteen ja keskusteluihin. Uudistetun Toivoa.fi-sivuston kautta tulleiden lahjoittajien määrä kasvoi kampanjan aikana moninkertaiseksi aiempiin vuosiin verrattuna.

[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Buena Creativen nimissä. Buena Creativesta tuli Miltton Digital loppuvuodesta 2020.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Scanreal.fi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

ScanReal on henkilökohtaiseen palveluun ja asiantuntijuuteen luottava toimitilojen vuokraamiseen sekä myymiseen erikoistunut yritys, joka toimii Suomen suurimmissa kaupungeissa. Koska sivustouudistuksen budjetti oli varsin maltillinen, piti tekeminen suunnitella tarkasti. Priorisoimme tekemisen siten, että erilliseen toimitilat.fi-palveluun integroituva toimitilahaku saatiin toimimaan juuri halutulla tavalla. Myös sivuston yleisilme pääviesteineen päivitettiin ScanRealin tahtotilaan sopiviksi. Henkilökohtainen kaupankäynti on ScanRealille elinehto, joten […] Lue lisää

Museoshop.fi -verkkokauppa

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Uusi Museoshop.fi syntyi kun Suomen suurin taidemuseo-organisaatio Kansallisgalleria halusi korvata vanhan verkkokauppansa uudella ratkaisulla, joka tekisi ylläpidosta helppoa ja viestisi erittäin korkeaa laatua. Projektin päätavoite oli, ei enempää eikä vähempää, kuin olla museoalan digitaalisen myynnin suunnannäyttäjä Pohjoismaissa. Olennaisena vaatimuksena oli saavutettavuus – uudistetun verkkokaupan tuli täyttää kaikki EU:n vaatimukset verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta. Alusta asti […] Lue lisää

Visit Kuhmo & Visit Suomussalmi sivustot

Tekijä: Trimedia Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Uudet sivustot luonnon, historian ja kulttuurin valtakuntiin Toteutimme Kuhmolle ja Suomussalmelle kahdet täysin erilliset, oman brändi-ilmeen mukaiset, mutta tekniseltä toteutukseltaan lähes identtiset sivustot. Jatkokehityksen varhaisessa vaiheessa oli todettava, että laadukkain, kestävin ja kustannustehokkain ratkaisu olisi uudistaa sivustot täysin alusta alkaen niin teknisen kuin visuaalisen toteutuksen osalta. Uudet WordPress sivustot tekniikkaa ja ulkoasua myöten Uudistimme Visit […] Lue lisää

Avoset.fi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Avoset on yksi Suomen johtavista Atlassian-asiantuntijoista – jotain mitä yrityksen vanha verkkosivusto ei uskottavasti viestinyt. Uskottavuuden lisäämiseksi ja halutun auktoriteettiaseman vahvistamiseksi kiteytimme Avosetin brändin kulmakivet. Tämä työ toimi kivijalkana yrityksen visuaalisen ilmeen hiomiselle ja uuden verkkosivuston rakentamiselle. Sivusto suunniteltiin mahdollisimman kevyeksi siten, että sinne voidaan tuoda uutta sisältöä, kuten blogeja tai asiakastarinoita, sitä mukaa kun […] Lue lisää

9Lives verkkopalvelu

Tekijä: Into-Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

9Lives on yksi Suomen suurimmista hoitaja- ja avustajapalveluiden tuottajista ja yksityisten sairaankuljetuspalveluiden edelläkävijä. Vuoden 2021 lopulla 9Lives osti Stella kotipalvelut Oy:n ja kasvatti palveluvalikoimaansa kotihoidon ja henkilökohtaisen avun osalta. Palveluvalikoima on erittäin laaja ja palvelut jakautuvat eri käyttäjäryhmien välille: yksityisasiakkaille, yrityksille ja julkiselle sektorille. Into-Digital vastasi uuden verkkosivuston suunnittelusta ja toteutuksesta. Verkkosivuston tekninen toteutus tapahtui […] Lue lisää

Meira.fi

Tekijä: Miltton Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Meiran vanha verkkosivusto oli paisunut vuosien aikana ’epäselväksi sokkeloksi’, lyhyiden alasivujen paisuttamaksi kokonaisuudeksi, josta käyttäjän oli vaikea löytää tahtomaansa. Monitasoinen navigaatio, sekavat ja umpikujia käyttäjän polulle muodostaneet sisältösivut olivat vain muutamia sivuston haasteista. Sisällöistä oli myös vaikea antaa prioriteettia liiketoiminnan kannalta relevanteille alueille, kuten eri mausteille ja kahvibrändeille. Vanha sivusto oli myös työläs ylläpitää ja […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun