Blogi verkkopalveluiden uudistajille ja kehittäjille
Teknologia: Drupal
105 julkaisua
Tässä kategoriassa listataan työt, joiden toteutus on ollut pääosin Drupal-teknologian käyttöönottoa ja asiakaskohtaista räätälöintiä. Työssä voi olla käytetty myös muita teknologioita ja tuotteita (kaupallisia tai avoimia), mutta asiakkaan näkökulmasta syntynyt lopputulos on ensisijaisesti asiakaskohtaisesti räätälöity Drupal-kokonaisuus.
Osana laajaa digitaalisten kanavien kehitysprojektia Finavia halusi uudistaa vuonna 2017 myös verkkosivustonsa. Vanha julkaisujärjestelmä haluttiin korvata joustavammalla ja verkkokauppa integroida osaksi sivustoa. Projektikumppaniksi valittiin kilpailutuksen kautta Wunder. Yhteistyön tuloksena syntyi palkittu sivusto, joka on Finavian digitaalisten palveluiden ydin. Kun Finavia päätti uudistaa digitaalisia kanaviaan, yksi projektin tärkeimmistä tavoitteista oli verkkoasioinnin lisääminen Finavian sivustolla. Kehityskohteita olivat […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
NLY:n sivusto oli jäänyt lepsun ylläpidon ja myöhästyneiden päivitysten vuoksi Drupalgeddonin jalkoihin. Tietomurrosta ei ollut jälkiä, mutta hyvien käytäntöjen mukaisesti verkkopalvelu kaipasi kipeästi terveystarkastusta. Lisäksi haluttiin varmistaa, että vastaavaa ei enää tapahtuisi. Teimme NLY:n sivuille perusteellisen tietoturva-auditoinnin, jossa saatiin varmuus siihen, etteivät hakkerit olleet päässeet kopeloimaan verkkosivua. Auditoinnissa tarkistettiin yleiset ohjelmistokehitys- ja tietoturvakäytännöt sekä todettiin […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Imatra on Etelä-Karjalan maakunnassa sijaitseva kaupunki, joka tarjoaa laadukkaan ympäristön turvallisuutensa, luonnonläheisyytensä ja sopivan kokonsa ansiosta. Asumisen laatua nostavat sekä laadukkaat ja helposti saavutettavat peruspalvelut että toimivat lähipalveluverkostot. Kaupunki hyötyy suuresti matkailusta, Imatran tax-free-myynti onkin kolmanneksi suurin Suomen kaupungeista. Monet turistit jäävät myös kaupunkiin yöksi, mikä näkyy maan keskiarvoa suurempana hotellien käyttöasteena. Verkkopalvelu-uudistuksessa nostettiin ensisijaiseksi […]
Lue lisää
Kun Ruutu-palvelu haluttiin nostaa uudelle tasolle, ei tavoitteista ollut puutetta. Tarkoitus oli tehdä Ruudusta Suomen käytettävin, toimivin ja kiinnostavin suoratoistopalvelu. Näitä tavoitteita heidän kanssaan toteuttamaan Nelonen Media valitsi Wunderin. Projektiryhmä hioutui rautaiseksi tiimiksi, joka toi kuluttajat viihteen uuteen aikakauteen. Ruutu on lähes jokaiselle suomalaiselle tuttu suoratoistopalvelu, joka tarjoaa viihdettä ja urheilua katsojilleen ajasta ja paikasta […]
Lue lisää
Kuusamossa sijaitseva Ruka on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista, jonka korkeatasoiset harjoittelu- ja kilpailupaikat sekä muut aktiviteetit ovat saaneet myös maailmanlaajuista tunnustusta. Rukan verkkokauppa oli hiljattain uudistettu Drupal 8 ja Commerce -alustalle, mutta palvelussa oli parannettavaa. Eri kassajärjestelmät eivät esimerkiksi keskustelleet keskenään, pienimpiinkin muutoksiin tarvittiin koodaria eikä mobiilikäyttäjien käyttökokemus vastannut toivottua tasoa. Ketterämmän toimintamallin saavuttamiseksi ja […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Selattava. Viehättävä. Opastava. Näiden ajatusten avulla aloimme rakentaa verkkopalvelua hiljattain uudelleenorganisoituneelle ja -brändätylle Gradialle, joka tunnettiin ennen nimellä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä. Organisaation rakenteen uudistamisen lisäksi viime vuosien aikana tapahtuneet lainsäädäntömuutokset ja ammattikouluopetuksen rahoitusuudistukset ovat tuoneet monenlaisia muutoksia Gradiaan. Osana tätä uudistumisprosessia Gradian koko verkkopresenssi otettiin tarkasteluun, ja Exoven tiimi tuli mukaan luomaan uutta verkkosivustoa. “Rakennamme Gradiaa […]
Lue lisää
Toteutimme Buster.fi -sivuston uudistuksen. Uudistuksen taustalla oli kysymys: Millaista digitaalisen viestinnän pitäisi olla Suomen alumiinimoottoriveneiden markkinajohtaja Busterille? Tavoitteena oli myös saada uuden sivuston käyttäjät ja mahdolliset veneenostajat mitattavaan myyntiputkeen ja ohjattua jälleenmyyjille. Lisäksi sivuston ulkoasu kaipasi päivitystä. Ostajan ja myyjän ymmärtäminen Busterin uuden sivuston suunnittelu aloitettiin keräämällä tietoa sekä ostajista että jälleenmyyjistä. Määrittelimme erilaisia käyttäjäprofiileita, […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Kainuun Sote on sosiaali- ja terveyspalveluiden päätarjoaja Kainuun seudun kunnille: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Tavoitteena oli parantaa sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvän informaation saatavuutta sivustouudistuksella. Kehittääkseen asiakaspalveluaan Kainuun sote tarvitsi sivustouudistuksen. Kaiken tiedon pitäisi olla saatavilla kaikilla päätelaitteilla ja sisällön kuuluisi olla helposti muokattavissa. Vanha sivusto ei tähän taipunut ja käyttäjien […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Uudistimme Cursor Oy:lle useita Kotkan-Haminan seutua palvelevia Drupal-sivustoja. Cursor Oy kehittää seudun kilpailukykyä, osaamista, vetovoimaa ja näkyvyyttä kehittämällä alueen yritystoimintaa. Useiden verkkosivustojen kokonaisuudessa on tässä merkittävä rooli. Sivustokokonaisuuteen kuuluu mm. niin yritys- kuin yhteisösivujakin. Aluksi olemassa olevat sivustot auditoitiin ja asiakasta konsultoitiin parhaasta tavasta edetä projektissa. Olemassa olevien sivustojen koodi refaktoroitiin ja sivustot featurisoitiin. Palvelinarkkitehtuuri […]
Lue lisää
OK Perintä on uuden ajan perintätoimisto, joka haluaa muuttaa koko alaa entistä inhimillisempään ja ratkaisulähtöisempään suuntaan. Osana brändistrategian kirkastamista uusittiin myös yrityksen verkkosivusto viestimään paremmin yrityksen arvoja ja tapaa toimia. Kahteen eri kokonaisuuteen jaettu sivusto auttaa sekä toimeksiantaja-asiakkaita että velallisia löytämään heille tarkoitetun sisällön ja asiointia helpottavat verkkopalvelut nopeasti ja vaivattomasti. Koska OK Perintä palvelee […]
Lue lisää
Weecos tarjoaa yrityksille verkkokauppa-alustan laadukkaiden ja kestävää kehitystä tukevien tuotteiden myymiselle. Weecosin monikauppiasjärjestelmä yhdistää monta kauppaa yhdeksi kauppapaikaksi. Kauppiaat vastaavat itse oman Weecos-kauppansa tiedoista sekä tuotteiden myynnistä ja toimituksesta. Asiakkaalle Weecos näkyy yhtenä verkkokauppana, jossa kauppiaiden tuotteita voi selata kategorioittain tai etsimällä keskitetyllä haulla. Lisäksi voidaan tutkia kauppiaiden omia Weecos-kauppoja ja niistä löytyviä tietoja palvelun […]
Lue lisää
Pepsodent on hoitanut suomalaisten hampaita jo yli 60 vuoden ajan. Pepsodentin tuntevat kaikki. Se on yksi Unileverin suurista brandeista Suomessa. Pepsodent.fi suunniteltiin ja rakennettiin Suomen markkinoita palvelevaksi ketteräksi markkinoinnin alustaksi. Sivusto rakennettiin Drupalilla Unileverin globaaliin hosting-ympäristöön, josta vastaa Amazon. Suunnittelu ja toteutus tehtiin kaikilta osin Unileverin kansainvälisten digi- ja turvallisuusstandardien mukaisesti. Karhu Helsinki on Unileverin […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Kuntatyönantajat (KT) on kunta-alan työnantajajärjestö. Se ajaa kuntien ja kuntayhtymien etuja työmarkkinoilla. KT neuvottelee ja tekee kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ja tukee kuntien työnantajatoimintaa. KT-projektin päätavoite oli päivittää KT:n asiakaspalvelun taso uudistetun verkkosivuston avulla. Jotta verkkopalvelu menestyisi nykyajan digitaalisessa maailmassa, palvelun tulee olla hakukoneoptimoitu, sen tulee vastata nopeasti, ja sen tulee olla helppo käyttää sekä […]
Lue lisää
Folksam Vahinkovakuutus tarjoaa laadukasta vakuutuspalvelua yksityisasiakkaille ja yrityksille. Karhu Helsinki on Folksamin strateginen digitoimistokumppani. Olemme tehneet yhdessä töitä yli kymmenen vuotta. Verkkosivusto on Folksamin bisneskriittinen myynti- ja markkinointityökalu. Folksam.fi uudistettiin läheisessä yhteistyössä Folksamin markkinointiviestintätiimin ja IT-tiimin sekä ruotsalaisen designtoimisto Dobermanin kanssa. Projektissa uudistettiin sivuston rakenne, visuaalisuus ja käyttökokemus kokonaisuudessaan, suurelta osin sisältöön koskematta. Projekti oli […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto
Kepa on yli 300 kansalaisjärjestön kattojärjestö ja globaalin kehityksen asiantuntija. Kepan tärkein viestintäkanava kepa.fi koki hiljattain ison mullistuksen, kun se uudistettiin täysin vuoden 2016 lopussa. Lähdimme uudistamaan sivustoa käyttäjä edellä: käyttäjätesteissä huomasimme jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että vanhan sivuston rakenne koettiin kankeaksi ja tieto oli usein vaikeasti löydettävissä. Päätelaitteesta riippumaton käyttö oli myös surkeassa jamassa, […]
Lue lisää
Shell HelmiSimpukka -ketju tarjoaa tiellä liikkujille kattavat palvelut ja hyvää ruokaa ympäri Suomen. Yhteensä 50 Shell HelmiSimpukkaa sijaitsevat Shell- ja St1-huoltoasemien yhteydessä. Sivustouudistuksen tarkoituksena oli parantaa palveluiden löydettävyyttä tien päällä oltaessa. Tavoitteita olivat mm. parempi mobiilikäytettävyys, sisällön selkeyttäminen ja helposti käytettävä asemahaku, jolla asiakkaat löytävät nopeasti tarvitsemansa palvelut. Verkkosivuston ylläpitäjät kaipasivat modernimpaa työkalua, kustannustehokasta jatkokehitystä […]
Lue lisää
HAASTE Kun Nokia.com verkkotunnus siirrettiin takaisin Nokian käyttöön vuonna 2015, riskinä oli luoda hajanainen, epäyhteneväinen digitaalinen ekosysteemi huonolla käyttäjäkokemuksella johtuen teknisen ja kokemuksellinen arkkitehtuurin puutteesta. Tavoitteena oli suunnitella ekosysteemi joka sallisi jo olemassa olevan sisällön migraation ja olisi joustava uusia sivujen, osioiden ja sisältöjen luonnissa. Tavoitteena oli saavuttaa yhdenmukaistettu online brand presence jota olisi helppoa […]
Lue lisää
Haaste Fondita on pohjoismaisiin ja eurooppalaisiin osakkeisiin keskittynyt rahastoyhtiö. Heidän sivustonsa oli visuaaliselta ilmeeltään vanhentunut. Se ei ollut responsiivinen eikä palvellut sivustolla vierailijoita tai sen ylläpitäjiä. Vanha alusta koettiin kankeaksi ja sisältöjen päivittämien oli vaikeaa sillä se vaati teknisen toimittajan kanssa toimimista. Mirumin tehtävä oli uudistaa sivusto niin visuaalisesti kuin rakentaa Fonditalle moderni CMS-ratkaisu, joka […]
Lue lisää
Haaste Kun johtava elintarvike-alan yritys, vuosisadan mittaisella kokemuksellaan leipomotuotteiden, margariinien, ruokaöljyjen ja –rasvojen tuottamisesta ja jakelusta, uudistuu, on projektin onnistunut loppuun vieminen erittäin tärkeää. Mirum valittiin konseptoimaan ja implementoimaan Vandemoortelle uudet tyylikkäät nettisivut, joiden tehtävänä oli skaalautua 14 Euroopan markkinoille eri brändeille, yli 4500 ruokatuotteen ja reseptin profiilille, sekä nettisivujen pitivät olla houkuttelevia eri asiakaskunnille, […]
Lue lisää
Projektin tyyppi:
Web-sovellus tai asiointipalvelu
Kansalliskirjaston verkkoteos Tiellä sananvapauteen esittelee suomalaisen sananvapaus- ja sensuurihistorian. Sivusto sisältää sata vuotta kattavan aikajanan, lukuisia henkilökuvia, kuvagallerioita ja satoja artikkeleita. Flo Apps Oy rakensi sivuston alusta loppuun asti tiiviissä yhteistyössä sisällöntuottajien kanssa. Lopputuloksena tutkimustulokset ovat helposti lähestyttävässä muodossa. Käyttämällä Drupal 8:aa pystyimme mukauttamaan sisällöntuoton kirjoittajien toiveiden mukaisiksi. Sisällöt haetaan sivustolle Drupalin REST API -rajapintojen […]
Lue lisää
Vierityspalkki-blogi
Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset. Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä
1150+asiantuntija-artikkelia.
Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.
1300+julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.
Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.
900+aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.
Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.
30+kokenutta digitoimistoa
on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.
Tilaa kuukausikirje
Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.