Oulun Energia

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Exove Oy

Tärkein teknologia: Drupal

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Uusimme yhteistyössä Ambientian kanssa www.oulunenergia.fi- ja www.pohjoistavoimaa.fi-verkkopalvelut vastaamaan paremmin asiakkaiden toiveisiin ja käyttäytymiseen, erityisesti asiointiin, verkossa.

Käyttöliittymän ja sisällön perusteellisen uudistamisen lisäksi uusi palvelu on integroitu tiivisti Oulun Energia -konsernin sähköiseen asiointiin asiakkaiden palvelupolkujen yksinkertaistamiseksi ja sujuvoittamiseksi.

Ymmärrettävät palvelupolut pohjautuvat pitkälti selkeään sisältöön, ja sen tuottamista varten järjestelmään rakennettiin Drupalin valmiiden työkalujen lisäksi kustomoituja sisällönhallintatyökaluja esimerkiksi hinnastojen ja etuasiakasetujen keskitettyyn hallintaan.


Sinua voisi kiinnostaa myös

eQ Haku

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

eQ Toimitilat omistaa ja hallinnoi suurta määrää kiinteistöjä eri puolilla Suomea. eQ Toimitilat halusi uudistaa uusille ja nykyisille vuokralaisilleen suunnatun verkkopalvelunsa vastaamaan tämän päivän korkeimpia standardeja ja nykyisiä strategisia tavoitteitaan. Uudistusprojekti lähti käyntiin määrittelyvaiheella, jossa samalla luotiin eQ Toimitiloille oma brändi-ilme. Työhön lähdettiin puhtaalta pöydältä. Heti määrittelyvaiheessa uuden sivuston tärkeimmäksi toiminnallisuudeksi nousi vapaiden toimitilojen haku. […] Lue lisää

Alma Talent

Tekijä: Knowit Experience

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Kun oikeaa tietoa hyödynnetään oikeaan aikaan, mahdollisuudet menestyä ovat rajattomat, päätöksenteko helpottuu ja prosessit suoraviivaistuvat. Alma Talent jalostaa tiedosta merkityksellisiä oivalluksia, jotka auttavat vauhdittamaan kasvua ja noudattamaan lakisääteisiä velvoitteita. Hyödyntämällä datapohjaisia ratkaisuja niin myynti- kuin strategiatyössä sekä laadukkaita sisältöpalveluita ja koulutuksia, on yrityksen kasvun vauhdittaminen vaivatonta, oli kyse sitten liiketoiminnan kasvattamisesta tai osaamisen kehittämisestä. Tavoitteena […] Lue lisää

Neova

Tekijä: Valu Digital Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Neova on kansainvälinen, uusiutuvaan energiaan, kestävään kasvattamiseen sekä aktiivihiilituotteisiin keskittyvä yritys. Sillä on toimintaa 10 maassa ja yrityksen pääkonttori sijaitsee Jyväskylässä. Neovan brändiuudistuksen yhteydessä haluttiin uudistaa myös verkkosivusto visuaalisesti moderniksi ja näyttäväksi kokonaisuudeksi. Vanhan verkkosivuston alusta oli tullut tiensä päähän ja tavoitteena olikin uudistaa sivusto nykyaikaiseksi sekä sisältä että ulkoa. Tekniseen toteutukseen sisältyi myös laaja […] Lue lisää

Järvileasing Oy

Tekijä: Generaxion

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Vuonna 2016 perustettu Järvileasing on kotimainen ja yksityisomisteinen sekä yrityksiä että yksityishenkilöitä palveleva leasingyhtiö. Yrityksen palveluvalikoimaan kuuluu autojen ja raskaan kuljetuskaluston lisäksi kattavasti eri alojen koneiden, laitteiden ja tarpeiston leasing- ja rahoituspalveluja. Asiakkaamme brändiuudistuksen yhteydessä uusitun verkkopalvelun keskeinen tavoite on tukea yrityksen ja sen laajan leasingtoiminnan tunnettuuden kasvua. Uudistuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota sisällön käyttäjälähtöiseen jäsentelyyn […] Lue lisää

Bioenergialehti

Tekijä: Sohova

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Uutis- tai viihdesivusto

Toteutimme Bioenergia Ry:n verkkojulkaisun räätälöitynä WordPress-palveluna. Bioenergiaa Bioenergia ry on yli kolmensadan jäsenorganisaation ja henkilöjäsenen edunvalvoja, joka kehittää bioenergia-alaa niin, että Suomessa olisi maailman parhaat edellytykset tuottaa biomassaan perustuvia kestäviä ja jopa hiilinegatiivisia tuotteita. Bioenergia julkaisee Bioenergia -lehteä, jonka siirsimme asiakkaan kanssa verkkoon. Paperinen lehti julkaistaan jatkossa kerran vuodessa. WordPress-verkkolehti Toteutimme bioenergialehti.fi -verkkolehden käyttäen WordPress-sisällönhallintajärjestelmää. […] Lue lisää

Rengasvalmistajien jaosto – verkkosivusto

Tekijä: G-Works

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Teknisen Kaupan Liittoon kuuluva Rengasvalmistajien jaosto on rengastoimialan maahantuojien yhdistys Suomessa, jonka tavoitteena on lisätä kuluttajien rengastietoisuutta sekä edistää yleistä liikenneturvallisuutta. Jaoston jäseniin lukeutuvat tunnetut kansainväliset rengasvalmistajat Michelin, Bridgestone, Continental ja Goodyear. Rengasvalmistajat.fi-sivusto oli jäänyt ajastaan jälkeen ja G-Works sai tehtäväkseen sivuston kokonaisvaltaisen uudistamisen. Rengasinformaatiota välittävällä sivustolla on vilkas kävijämäärä etenkin kesä- ja talvirenkaiden vaihtoaikaan. […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun