Kauppakamarin ulkoasupäivitys

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Tunnetut merkit eivät uusi ulkoasuaan täydellisesti, vaan mukauttavat sitä vähitellen kuluttajatottumusten ja tuotantotekniikan muuttuessa. Samaa lähestymistapaa voi soveltaa myös verkossa menestyksellisesti. Käyttäjät oppivat ja tottuvat sivuston käyttöliittymään ja visuaaliseen ilmeeseen. Siksi isot muutokset tuntuvat hankalilta ja saavat lähes poikkeuksetta aikaan notkahduksen kävijämäärissä. Ylläpitäjän näkökulmasta sivuston käyttö tuo ajan myötä eteen tilanteita, joihin ei ennalta ole osattu varautua. Siksi vähittäiset muutokset ja sivuston jatkuva kehittäminen toimivat myös designin näkökulmasta.

Keskuskauppakamarin isomman, vuoden 2012 uudistuksen jälkeen uudistuspaineita alkoi varsin nopeasti tulla etenkin uutisnäkymään. Keskuskauppakamarin uutistuotanto on aktiivista ja tiuhaan päivittyvät myös blogit. Mediaseuranta tuottaa kiinnostavia osumia myös uutissivulle. Materiaalia haluttiin tuoda paremmin esiin – ja toimitukselliset nostot tarvitsivat näkyvän paikan.

Uudistuksen tavoitteena oli samalla sekä selkiyttää, että rikastuttaa uutissivun ulkonäköä. Samalla viimeisteltiin myös muita sivupohjia kevyempään ja entistäkin käytettävämpään suuntaan.


Sinua voisi kiinnostaa myös

Mipro.fi

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Mipro on raideliikenteen ja teollisuuden järjestelmiin erikoistunut asiantuntijayritys, joka vuodesta 1980 lähtien on ollut mukana kehittämässä turvallisempaa ja toimivampaa raideliikennettä, vesi- ja energiahuoltoa sekä teollisuutta. Uudistimme Mipron verkkosivut WordPressillä. Verkkosivuilla esitellään Mipron tarjoamia erilaisia palveluja ja referenssejä, kerrotaan alaan ja yritykseen liittyvistä uutisista ja ilmiöistä. Lisäksi sivustoa käytetään työntekijöiden rekrytointiin. Sivusto oli aiemmin tehty toisella […] Lue lisää

haparandatornio.com

Tekijä: Agenda Digital

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kaksoiskaupungin verkosivut Haparandatornio.com toimii Haparanda-Tornion yhteisenä markkinointiportaalina, joka edustaa molempien kaupunkien brändiä ja näkyvyyttä. Sivusto kokoaa palvelut ja tiedon eri käyttäjäryhmille sopivaan ja toimivaan muotoon. Tekninen toteutus Palvelukokonaisuudet sivustolla ovat tehty WordPressin sisällönhallintajärjestelmällä. Suunnittelun pohjana on Haparanda-Tornion visuaalinen ilme, värit ja fontit. Uudistimme sivuston kesän 2022 aikana. Saavutettavuus Sivuston toteutuksessa kiinnitettiin erityistä huomiota saavutettavuuteen ja […] Lue lisää

Nykytaiteen museo Kiasma

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kiasma on yksi Suomen suosituimmista museosta. Helsingin keskustassa sijaitseva nykytaiteen museo esittää, kerää ja tekee tunnetuksi nykytaidetta. Näyttelyiden lisäksi Kiasmassa järjestetään esityksiä ja tapahtumia. Kiasma on osa Kansallisgalleriaa. Kiasman verkkosivuston uudistuksen tavoitteena oli toteuttaa asiakaslähtöinen sivusto, joka on niin visuaalisesti kuin teknisestikin nykyaikainen ja muokkautuva, mobiilioptimoitu, helposti päivitettävä, tietoturvallinen sekä EU:n saavutettavuusdirektiivin vaatimukset täyttävä. Projekti […] Lue lisää

Haaga-Helia Online – verkkokoulutusalusta

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa

Haaga-Helia positioi itsensä Suomen kansainvälisimmäksi korkeakouluksi. Sillä on noin 200 yhteistyökorkeakoulua ympäri maailmaa. Koulutusvientiä se on harjoittanut jo kymmenen vuotta. Kun verkossa tapahtuva opiskelu on suorastaan räjähtänyt, Haaga-Helia päätti olla kehityksessä mukana. Sitä varten tarvittiin helppokäyttöinen ja joustava alusta. Avidly suunnitteli ja toteutti Haaga-Helia Online -verkkokoulutusalustan, jolla Haaga-Helia vie koulutusosaamistaan liike-elämän asiantuntijoille, yrityksille ja yhteistyökorkeakouluilleen […] Lue lisää

Polaria

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto

Suomalainen Polaria tunnetaan vedenkestävistä, 100 % kierrätettävästä teräksestä valmistetuista kylpyhuonekalusteista, joiden päätuoteryhmiä ovat valaisinpeilikaapit, altaat ja allaskaapit sekä pyykki- ja siivouskaapit. Polarian verkkopalvelu haluttiin uudistaa vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Alkusysäyksenä ja lähtökohtana uudistukselle on verkkopalvelun käytettävyyden kehittäminen ja brändinäkyvyyden kasvattaminen. Avidly suunnitteli ja toteutti Polarialle uuden monikielisen sivuston WordPress-alustalle. Tuote-sisällöt toteutettiin käyttäen verkkokauppalisäosa WooCommercea. Uudistuksen yhteydessä […] Lue lisää

Kotkan kaupunki

Tekijä: Avidly

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Julkisen organisaation tai yhdistyksen sivusto

Kotka.fi verkkopalvelun kokonaisuudistuksessa suunnittelimme palvelun visuaalisen ilmeen ja käyttöliittymän sekä sisältörakenteen ja teimme teknisen toteutuksen. Lisäksi järjestimme Kotkan sisällöntuottajille hakukoneoptimoidun sisällöntuotannon koulutuksen. Verkkosivuston tekninen toteutus tehtiin WordPress-alustalle ja se sisälsi räätälöidyt integraatiot Suomi.fi-palvelutietovarantoon (PTV) mistä haetaan kaikki kaupungin palvelut ja palvelupaikat sivustolla esitettäväksi, Fonecta Totaali -yhteystietopalveluun mistä haetaan kaupungin henkilöstön yhteystiedot, Kotkan kaupungin Active Directoryyn […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1150+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ julkaistua referenssiä Julkaisut-palstalla.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 900+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 30+ kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 900 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun