eioototta.fi

Katleena Kortesuo on Suomen kallein siivooja, kriisiviestinnän konsultti ja tietokirjailija ja hänen kirjoituksensa keräävät kuukausittain parikymmentä tuhatta lukijaa eioototta.fi-sivustolle. Edellinen sivustoversio vuodelta 2013 oli jo jäänyt ajasta jälkeen ja sivustolle tehtiinkin merkittävä nuorennusleikkaus varsinaiseen rakenteeseen ja toiminnallisuuksiin puuttumatta.
Äkkiseltään katsoen eniten muuttui ulkoasu, josta tehtiin valoisampi, raikkaampi ja selkeämpi. Ulkoasun lisäksi aucorlaisia suorityskyvynhinkkaajia riemastuttaa erityisesti se, mitä tapahtui konehuoneessa. Koska vanha sivustokin oli Aucorin toteuttama WordPress-sivusto, päästiin yhdelle blogiartikkelille tekemään raakaa ja erittäin mielenkiintoista suorituskykyvertailua.
Vanhalla sivustolla blogikirjoitus oli ruudulla luettavissa n. 760 millisekunnin kohdalla. Se ei ole huonosti ollenkaan, kun kiitettävänä rajana voidaan pitää sekunnin, siis 1000 millisekunnin latautumisnopeutta. Tässä kohtaa uusi sivusto pyyhkii kuitenkin vanhalla pöytää, sillä samainen artikkeli on nyt luettavissa 240 millisekunnin jälkeen. Se on äkkiä se.
EOT:n edellisen version elinkaaren aikana muualla internetissä keskimääräinen verkkosivun tiedostokoko lähes kolminkertaistui 1,28 megatavusta 3,47 megatavuun. Sen sijaan eioototta.fi:n tiedostokoko siivutettiin uudistuksen yhteydessä alle viidennekseen vanhasta: aiempi 1,23 megatavua on nyt 0,23 megatavua.
”Kun sivustonsa antaa Aucorin käsiin, se on kuin kävisi kokonaisvaltaisen psykoterapeutti-ravintovalmentaja-varallisuusvalmentaja-personaltrainerin pakeilla. Sivustosta tulee nopeampi, näyttävämpi, tehokkaampi ja käyttäjäystävällisempi”, kommentoi projektia Katleena Kortesuo.
[Huom. Referenssi on julkaistu alunperin Aucorin nimissä. Generaxion haukkasi Aucorin loppuvuodesta 2020.]