Tampere ei ole enää e
Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 17 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Ylen it-kupla.net-podcast tarjoilee nostalgiaa uusmedian hulluista vuosista.
eTampere*-ohjelma päättyi viime vuoden lopussa. Alunperinkin määräaikaiseksi suunniteltu hanke toimi vuosina 2001-2005 budjettinaan huimalta kuulostavat 770 miljoonaa markkaa (132 MEUR). Hankkeen tavoitteena oli kehittää kansalaisten arkea helpottavia verkkopalveluja, vahvistaa paikallisen tutkimuksen ja koulutuksen osaamispohjaa ja synnyttää uutta innovatiivista yritystoimintaa.
Erityisesti tamperelaisten keskuudessa tuntui eTampereessa tiivistyvän kaikki se uusmediahössötys, joka oli vain konsulttien keino imeä kaupungin kassa tyhjiin. Näin ainakin saattoi päätellä kiivaasta keskustelusta, jota hankkeen mielekkyydestä käytiin paikallisessa mediassa ohjelman alkuvuosina.
3 kommenttia on “Tampere ei ole enää e”
Kommentointi on suljettu.
Kimmo Tapala
Niin, syntyihän tuon projektin aikana mm. eTampere-“älykortti”, eKortti, jonka kokeiluerä osoittautui täysin kamalaksi sekundaksi. Korttien sirut eivät kestäneet kolmea käyttökertaa kauempaa, eivätkä kortille tarjotut palvelut tuntuneet ollenkaan houkuttelevilta. Itse käytin ko. korttia ainoastaan bussikorttina, mutta lopetin senkin käytön varsin nopeasti, kun kuulin, että korttien rikkoutuessa kortille ladattua rahaa oli käytännössä mahdoton saada mistään takaisin.
Antti
Piti kanssa todeta, että itselle ainoa konkreettinen merkki projektista oli juurikin tuo eKortti. On se bussikäytössä tuntunut toimivan, ja toinen positiivinen puoli siinä oli, että sai koulun ruokalassa ruuat maksettua sillä.
Opiskelijoille kortista koitettiin tehdä myös vaihtoehtoinen tapa kirjautua koulun koneille. Mutta miksi kaivaa kortti rahapussista lukijaan ja näpytellä pin-koodi kun puolta vähemmässä ajassa näpyttelee käyttäjätunnuksen ja salasanan?
Kari T
Konkreettisina tavoitteina oli synnyttää 20 uutta kansainvälisesti kilpailukyistä eTalouden yritystä, hankkia alueen yrityksille uutta riskipääomaa sekä edistää uusien työpaikkojen syntymistä ICT-alalle.
Miksi ei missään kerrota sitä mitä kuuluu niille nouseville yrityksille, joita eTampereen päättäjät viisaudessaan valitsivat mukaan? Vaatimuksena oli toimivan liikeidean lisäksi se, että mukaan valituilta yrityksiltä vaadittiin mm. valtavaa kasvupotentiaalia.
Muistan jo silloin pahimman huuman aikana, kun näitä yrityksiä valittiin, ihmetelleeni muutamien yritysten valintaa.
Tuntui jo silloin, että jotkut näistä onnellista pääsevät tuhlaamaan yhteiskunnan resursseja l. veronmaksajien rahoja vain sen takia, että hakemuksessa on osattu värittää omaa osaamista ja mahdollisuuksia oikein ja valintoja tehneet henkilöt ovat kavereita.
Osa näistä yrityksistä lienee vielä elossakin, mutta onko niistä mikään päässyt lähellekään asetettuja tavoitteita?
Eipä löydy näitä tietoja ainakaan kovin helposti. Vai onko jollain tarkempaa tietoa aiheesta?