Vanhustyön keskusliiton verkkopalvelu

Toimiston ilmoittama referenssi

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin tyyppi: Julkishallinnon verkkopalvelu

Vanhustyön keskusliitto on maan laajin valtakunnallinen vanhustyön järjestö, joka toteuttaa vanhuuspoliittista vaikuttamista ja jäsenistön edunvalvontaa. Redland uudisti liiton verkkopalvelun erityisesti käyttäjäkokemusta ja saavutettavuutta parantaen.

Verkkopalvelun vtkl.fi uudistukselle oli useita tavoitteita. Sen haluttiin vahvistavan liiton tunnettavuutta ja asiantuntijuutta, palvelevan käyttäjiä entistä paremmin sekä viestivän jäsenistölle tehokkaammin palveluista ja ajankohtaisista asioista. Samaan aikaan liitto otti käyttöön uuden jäsenrekisterin ja extranetin, jotka oli tarve integroida verkkopalveluun. Teknisesti verkkopalvelu haluttiin tuoda avoimen lähdekoodin piiriin ja sen käyttöliittymän tavoite oli saavutettavuudeltaan WCAG 2.0 AA-taso.

Lähdimme suunnittelemaan uutta verkkopalvelua työpajojen kautta, jotta tärkeimpien kohderyhmien tarpeet saatiin huomioitua parhaiten. Sisällönhallintajärjestelmäksi valittiin WordPress, joka on muokattavissa ja laajennettavissa asiakkaan tarpeiden mukaan.

Suunnittelun lähtökohtina oli uudistaa visuaalinen ilme, parantaa materiaalien löydettävyyttä sekä korostaa uutisia, tapahtumia ja koulutuksia. Palvelun käyttökokemus suunniteltiin helposti saavutettavaksi, jotta se palvelee esimerkiksi kuulo-, näkö- ja kognitiivisrajoitteisia käyttäjiä parhaiten.

Teknisessä toteutuksessa korostui saavutettavuuden lisäksi toiminnallisuuksien integrointi jäsenrekisteriin ja extranettiin. Jatkossa on mahdollista yhdistää samaan multisite-toteutukseen muitakin Vanhustyön keskusliiton sivustoja, mikä helpottaa niiden hallintaa ja ylläpitoa. Tähän mennessä olemme toteuttaneet uuden vtkl.fi -verkkopalvelun yhteyteen vanheneminen.fi -sivuston.

Verkkopalvelun uudistus sujui tavoitteiden mukaisessa aikataulussa ja budjetissa. Uusi verkkopalvelu on saanut käyttäjiltä erinomaisen vastaanoton. Rakenteen selkeyttä sekä ilmeen raikkautta ja värikkyyttä on kehuttu. Kiitosta on saanut myös etusivun selkeä kohderyhmäjaottelu, tapahtumien ja koulutusten löydettävyys sekä sosiaalisen median näkyvyys.

”Yhteistyö Redlandin kanssa oli helppoa ja sujuvaa. Aikataulu oli tiukka, mutta selkeä työnjako ja sovitut yhteyshenkilöt molemmin puolin edesauttoivat projektin sujumista. Meille dedikoidulta koodarilta sai aina vastauksen nopeasti ja lähes kaikkiin toiveisiin löytyi ratkaisu.” Merja Lankinen, Viestintäkoordinaattori, Vanhustyön keskusliitto

[Huom. Referenssi julkaistu alunperin Redlandin nimissä. Pixels ja Redland sulautuivat 2022 alussa Kaimanaksi.]


Sinua voisi kiinnostaa myös

Rainmaker

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Rainmaker on Suomen suurin myynnin ja asiakastyön palveluyritys. Yritys palkkaa vuosittain yli 2000 työntekijää ympäri Suomen eri toimipisteisiin, tyypillisesti myynnin ja asiakaspalvelun tehtäviin. Rainmakerin vanha sivusto oli tullut tiensä päähän ja sen epäiltiin jopa hankaloittavan liiketoiminnan kehittymistä, minkä johdosta sivustouudistus oli enemmän kuin ajankohtainen. Tärkeänä tavoitteena oli myös mahdollisimman eheän analytiikkatiedon kasaaminen, sillä lähtötilanteessa merkittävä […] Lue lisää

Biolanin Baltian verkkokaupat

Tekijä: Fonecta

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Verkkokauppa, Yrityksen sivusto kuluttajille

Biolan on tunnettu suomalainen yritys, joka valmistaa tuotteita muun muassa puutarhanhoitoon ja kompostointiin. Biolan toimii nykyään myös kansainvälisesti ja on laajentanut toimintaansa esimerkiksi Baltian maihin. Biolanin haasteena oli luoda toimiva, käyttäjäystävällinen ja monikielinen verkkokauppa Baltian markkinoille, korvaamaan vanhentuneen Drupal-alustan. He tarvitsivat kumppanin, joka pystyy toteuttamaan teknisesti vaativan projektin, sekä tekemään integraatiot heidän muihin järjestelmiin.. Fonecta […] Lue lisää

GymPlus – web-pohjainen sovellus

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: Asiakaskohtainen ohjelmointityö

Projektin budjetti: 10 000–30 000 €

Projektin tyyppi: Web-sovellus, mobiilisovellus tai asiointipalvelu

Indoor Informaticsin GymPlus© on analytiikkapalvelu, jolla kuntosaliomistajat voivat tehdä laitehankintapäätöksiä laajan käyttäjädatan pohjalta. Näin he voivat maksimoida investointiensa tuoton, ja samalla varmistaa mahdollisimman hyvän asiakaskokemuksen kuntosaleillaan. Redland työskenteli tiiviissä yhteistyössä GymPlus© -tiimin kanssa, ja yhteistyö aloitettiin sisätilojen analytiikkatyökalun brändin kehittämisellä, minkä jälkeen keskityttiin analytiikkapalvelun käyttäjäkokemuksen ja käyttöliittymän suunnittelemiseen. Tavoite oli lanseerata MVP pilottiasiakkaille keväällä 2018. […] Lue lisää

NYAB Group

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto yritysasiakkaille (B2B)

Infrastruktuuriprojekteihin sekä puhtaaseen energiaan erikoistunut ruotsalainen NYAB ja suomalainen uusiutuvan energian kehittäjä Skarta Energy yhdistivät voimansa maaliskuun 2023 lopussa. Yhdistymisen tavoitteena on kiihdyttää vauhtia puhtaan tulevaisuuden rakentamisessa. Tällä hetkellä yli 70 prosenttia konsernin liikevaihdosta tulee Ruotsista, jossa NYAB on saavuttanut poikkeuksellisen kannattavaa orgaanista kasvua ja rakentanut vahvan yrityskulttuurin sekä arvostetun brändin. Kaimana auttoi NYABia uuden […] Lue lisää

Pohjolan Matka

Tekijä: Valve

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: yli 60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Pohjolan Matka tarjoaa linjaliikennettä, tilausajopalveluita ja matkapaketteja niin Suomeen kuin ulkomaillekin erittäin laajalle kohderyhmälle. Verkkopalvelun uudistamisen tärkeimmät tavoitteet oli suunnitella selkeä, moderni ja helppokäyttöinen sivusto vastaamaan monipuolisen kohderyhmän tarpeisiin. Varsinkin hakutoiminnallisuudet ja erilaisten matkojen löytäminen ja esittely olivat keskeisiä kehittämisen kohteita. Myös hakukonelöydettävyys on kriittisessä roolissa liiketoiminnan kannalta ja se otettiin huomioon suunnittelun, teknisen toteutuksen […] Lue lisää

Työttömyyskassa Aaria

Tekijä: Don & Branco Oy

Tärkein teknologia: WordPress

Projektin budjetti: 30 000–60 000 €

Projektin tyyppi: Yrityksen sivusto kuluttajille

Erityistä: Testatusti saavutettava verkkopalvelu

Työttömyyskassa Aaria on palkansaajakassa, jonka jäseneksi voivat liittyä kaikki työ- ja virkasuhteessa olevat palkansaajat. Jäseneksi voi liittyä riippumatta siitä, millä ammattialalla työskentelee, tai millainen koulutustausta on. Aariaan kuuluu jo noin 100 000 jäsentä. Aaria tarjoaa jäsenilleen ystävällistä ja laadukasta palvelua sekä sujuvaa asiointia. Tärkeitä arvoja ovat palvelualttius, asiantuntevuus ja luotettavuus. Haaste Aarian brändi-identiteetti sekä verkkopalvelut […] Lue lisää

Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun