Category Archive for 'Sanoma'

Sanoma Magazinesilla on iso vaihde silmässä. Rekryssä haaveillaan peräti kahden uuden tiimin perustamisesta ja rekryilmoituksessa on panostettu houkutteleviin lupauksiin. Tavoitteena on ryhtyä tuottamaan aikakausilehtien verkkopalveluita aivan uudenlaisella mallilla.

Read Full Post »

Tämän aamun Helsingin Sanomissa Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ja Helsingin Sanomien toimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoittavat siitä, miten verkkojulkaisut käyttävät hyväkseen toisten julkaisujen artikkeleita. He kertovat jättäneensä Julkisen sanan neuvostolle esityksen, jonka mukaan “neuvoston on ryhdyttävä tulkitsemaan ja valvomaan kirjoitusten ja juttujen lainaamisen hyvää tapaa”. He myös ehdottavat Journalistin ohjeisiin seuraavaa lisäystä: “Julkaistaessa verkossa kirjoitus, jossa hyödynnetään […]

Read Full Post »

Tomi Lindblomin tuore väitöskirja tarkastelee mediatalojen varhaisia askeleita internetin ihmemaailmaan. Väitöskirja hyödyntää erittäin laajasti haastatteluaineistoa ja kuljettaa tarinaa eteenpäin lukuisten lainauksien voimalla. Väitöskirja on ladattavissa kokonaisuudessaan Helsingin yliopiston E-thesis palvelusta. “Tutkimukseen sisältyy ensimmäinen laajamittainen suomenkielinen uuden median kehityksen katsaus, jossa huomioidaan niin Internetin synty kuin mobiilitoiminnan, web-tv:n ja muiden uusien viestintävälineiden kehityskaari. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään Internetiä […]

Read Full Post »

Kesällä 2008 Vierityspalkki arvioi YLEn työryhmän tekemää suosikkilistaa ja teki katsauksen Suomen suosituimpiin sivustoihin. Nyt vuoden 2008 lopussa tätä listaa voidaan verrata Googlen julkaisemaan top-10 hakusanalistaan ja arvioida mitkä todella ovat Suomen top-10 sivustot tällä hetkellä. YLEn työryhmän suosittelemassa sivustokoosteessahan oli painotettu suomalaisille hyödyllisiä ja kiinnostavia sivustoja eikä välttämättä otettu huomioon sivustojen kävijämääriä. Tällä listalla juhlivat […]

Read Full Post »

Verkon asuntoilmoitteluun keskittyneistä palveluista Etuovi.com tutkittiin hiljattain luotettavimmaksi. Erityisesti Igglon todettiin herättäneen myös negatiivisia mielikuvia. Täten ei olekaan kovin yllättävää, että Oikotie päätti haukata Igglon syleilyynsä. Asuntoportaaleissa SanomaWSOY:n Oikotie onkin selvästi haastajan asemassa, Igglon kanssakin. Verkon asuntokauppasaitit ovatkin aika keskittyneet ja mitään suuria muutoksia ei edes Igglo loppujen lopuksi ole tuonut. Etuovi.com hallitsee portaalikenttää ylivoimaisesti, vain […]

Read Full Post »

Suomen suurimman verkkomedian asemaa hallussaan pitävä Ilta-Sanomat on saanut valintaprosessinsa valmiiksi ja valinnut uudeksi verkkojohtajakseen TietoEnator Digital Innovations -yksiköstä siirtyvän Ani Korpelan. Vierityspalkissakin uutisoitu avoin paikka on täten täytetty ja syyskuun alusta alkaen Ilta-Sanomien verkkoliiketoimintaa johtaa Ani Korpela. Vierityspalkki onnittelee uudesta tehtävästä ja toivoo uuden vahvistuksen siivittävän rohkeisiin avauksiin verkkomedian kilpailukentällä!

Read Full Post »

Pitkän linjan toimittaja Tietokone-lehdessä ja aktiivinen bloggaaja Kari Haakana siirtyy uuteen tehtävään Sanoma Magazines -divisioonan Digital Media -yksikköön. Uudessa tehtävässä Haakana ottaa vastuuta erityisesti yksikön eri lehtien web-tuottajien työn ohjaamisesta. Vierityspalkki on aikaisemminkin uutisoinut uuden Digital Media -yksikön synnystä ja kehityksestä. Talven aikanahan yhä useampi Sanoma Magazinesin lehti on saanut oman web-tuottajan joka on ryhtynyt vastaamaan […]

Read Full Post »

Vierityspalkissa on aikaisemmin noteerattu erityisesti Sanoma-konsernin verkkopanostukset, mutta Sanoma ei suinkaan ole ainut mediakonserni joka panostaa rajusti verkkoon. Talouselämä kirjoitti hiljattain ansiokkaan katsauksen mediatalojen verkkopanostuksiin viime vuoden aikana (“Verkko veti, tulot viipyvät” - Talouselämä 6.5.2008). Tässä hieman listattuna eri mediakonsernien merkittävimpiä verkkohankkeita viime aikoina: Sanoma: Taloussanomat siirtyi verkkoon ja siirrettiin Sanoma Digitalin alaisuuteen. Sanoma Digitaliin aloitettiin keskittämään […]

Read Full Post »

SanomaWSOY:n Ilta-Sanomat hakee verkkojohtajaa vastaamaan Iltasanomat.fi -verkkopalvelun kehityksestä. Tehtäväkenttää kuvataan seuraavasti: “Toimit toimituksen, mediamyynnin, markkinoinnin ja teknisen kehityksen kohtauspisteessä. Vastaat sähköisen liiketoimintamme kehityksestä. Pidät huolta siitä, että olemme aina kärjessä niin teknisesti kuin sisällöllisestikin. Tuot johtoryhmään lisäarvona käytännönläheistä realismia sekä kykyä nähdä sähköiseen tulevaisuuteen. Toimit vastaavan päätoimittajan alaisuudessa. Sanoman sisällä teet yhteistyötä mm. toimituksen, mediamyynnin, markkinoinnin, Sanoma […]

Read Full Post »

Microsoft ja Helsingin Sanomat ilmoittivat lisääntyvästä yhteistyöstään erityisesti hakusanamainonnassa. “Sanoman ja Microsoftin tiivistyvä yhteistyö on hyvä esimerkki Microsoftin verkkopalveluiden soveltuvuudesta verkkoliiketoiminnan alustaksi. Sen lisäksi, että palvelut ovat verkkokäyttäjien keskuudessa suosituimpia palveluita, ne antavat kumppaneillemme mahdollisuuden rakentaa ja kasvattaa omaa online-liiketoimintaansa Microsoftin verkkopalveluiden teknologiaa hyväksi käyttäen”, sanoo Microsoft Online Services Groupin maajohtaja Mikko Ketola. Hakusanamainonnan kohdalla Suomen suurimman […]

Read Full Post »

Sanoma Digital on ostanut enemmistön Suorakanava Oy:sta ja hankkinut näin omistukseensa seuraavat palvelut: Rakentaja.fi, Puutarha.net, Sisustaja.com. Palveluilla on viikossa noin 130 000 eri kävijää. Sanoma Digitalin toimitusjohtaja Liisa Kotilaisen lausunto: “Suorakanava vahvistaa verkkoliiketoimintaamme lisäämällä tuoteportfolioon rakentamisen verkkopalveluja. Suorakanava on kyennyt luomaan kuluttajalle arvokkaan palvelutarjonnan sekä kohdistetun suoramarkkinoinnin mallin, jossa on paljon mahdollisuuksia. Kehitämme sitä yhdessä mm. […]

Read Full Post »

Uusi Digital Media -yksikkö tulee keskittymään tärkeimpien Sanoma Magazinesin verkkopalveluiden kehittämiseen. Uusia palveluita onkin juuri alkuvuodesta julkaistu useita. Isojen uudistusten kohteina ovat olleet ensimmäisinä Akuankka.fi, Perhe.fi ja Vauva.fi. (Lähteenä Markkinointi&Mainonta) Uuden yksikön johtaja Tuija Wickström kommentoi uuden yksikön painopistettä: Valtaosa liikevaihdosta ja tuotoista verkossa syntyy mainonnasta, minkä takia panostamme uusiin mainonnan ratkaisuihin sekä verkkomediamyyntimme kehittämiseen. Sen lisäksi […]

Read Full Post »

Nelonen Media tekee muutoksia organisaatioonsa ja nostaa Online-päälliköksi Kai Taka-ahon. Uusi rooli nostetaan Nelosen johtoryhmään television (Nelonen, Jim, Kino) ja radioiden (Rock, Aalto) rinnalle. Kai Taka-ahon tausta on SanomaWSOY:ssa eri tehtävissä, erityisesti SWelcomin 2ndheadissa, jonka uuden liiketoiminnan kehityksestä hän aikaisemmin vastasi. SWelcom omistaa Nelonen Median ja kaapelioperaattori Welhon. SWelcom on osa SanomaWSOY:tä. Kai Taka-aho kommentoi […]

Read Full Post »

Bloggaus, viihde ja raha

Asiablogit ja Helsingin Sanomat ovat käyneet mielenkiintoista dialogia viikolla. Kari Haakana teki hyvän koosteen ensimmäisestä erästä ja vähän toisestakin. Kolmas erä nähtäneen pääsiäisen jälkeen. Aiheena median viihteellistyminen laajemmin ja erityisesti hittiblogien vahva viihdevetoisuus. Keskusteluun on jopa osallistunut keskustelun aloittaneen lehtiartikkelin kirjoittaja HS:n uutistoimituksen blogissa. Kannanottoja aiheesta on esitetty jo varmasti yhden kirjan verran (vähintään pari gradua […]

Read Full Post »

Digimarkkinointi ja laajemmin koko media-ala verkossa kaipaa suunnannäyttäjiä. Johtajiksi kaivataan naisia ja miehiä ketkä uskaltavat katsoa eteenpäin ja kykenevät viestimään näkemyksensä muille. Visionäärikykyjen lisäksi täytyisi vielä kyetä diplomaattisesti viemään hankkeita eteenpäin ja luovimaan niin teknisten kuin konseptihaasteiden parissa. Helsingin Sanomat kaipaa Johtajaa sähköisille tuotteille ja palveluilleen: “Helsingin Sanomat etsii visionääriö johtamaan sähköisen ja painetun median integraatiota. Tärkeimmät […]

Read Full Post »

Sanoma Digital hakee verkkopalveluilleen web-analyytikkoa. Toimenkuvana olisi vastata “Sanoma Digitalin markkinointipanostusten tehokkuuden analysoinnista, sekä webanalytiikkaan liittyvistä konsultointi ja implementaatiotöiden toteutustyön koordinoinnista”. Valittu henkilö tulisi toimimaan “ensisijaisena kontaktina webanalytiikkaan liittyvissä pyynnöissä”. Pääyhteistyökumppaneina myyntihenkilöt ja tuottajat. Osaamisvaatimuksina luonnollisesti johtotason raporttien tuotantokyky ja hyvät esiintymistaidot. Työkokemustaustaa odotetaan vaativista asiantuntijatehtävistä ja kokemusta online-markkinoinnin/hakukonemarkkinoinnin pelikentästä pidetään edellytyksenä. Rekrytointi tapahtuu yhteistyössä Satama Analyticsin kanssa. Nyt kun vielä […]

Read Full Post »

2ndhead-brändin tarina päättyi vuoteen 2008. 2ndheadin liiketoiminnan pääosat myytiin WM-Datalle (nykyiselle Logicalle) ja pieni osa yksiköstä SanomaDatalle. Osa 2ndheadin henkilökunnasta siirtyi kaupan yhteydessä SWelcomiin perustettaviin Digitaalisten palveluiden osaamiskeskukseen ja Online-yksikköön. Nyt on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja kerrata, mitä kahdeksan vuoden aikana tapahtuikaan. 2ndheadin matka vuoden 2000 lähtölaukauksesta aina vuoteen 2008 on mielenkiintoinen myös laajemmin […]

Read Full Post »

SanomaWSOY:n SWelcom-liiketoimintayksikön digimediapalveluita tuottava yksikkö, 2ndhead myytiin tänään kahteen eri osoitteeseen: Sanoma-Datalle ja WM-Datalle (kohta Logica). Mm. Welhon, Helsingin kaupungin, Akateemisen ja Suomalaisen kirjakaupan sekä Konekeskon verkkopalveluita kehittänyt firma siirtyy siis osaksi suurempaa IT-konsernia. Mediayhtiöt olivat 1990-luvulla merkittäviä digimedian pioneereja. Talentum perusti Sataman (luopui 2004) ja Sanoma 2ndheadin, nurkattuaan ensin Tietovaltaa 1998-1999 ja osti Everscreen (sittemmin […]

Read Full Post »

Sanoma Magazines rekrytoi Dagmar Digitalin vetäjän Tuija Wikströmin uuden verkkoliiketoimintaryhmänsä johtajaksi. Aikaisemmin ryhmään on haettu mm. verkkosovellusryhmän vetäjää ja tuottajaa. Ensimmäiseksi uudistuvia lehtisaitteja ovat artikkelin perusteella: Akuankka.fi Perhe.fi Kiloklubi.fi Magazinesin talliin kuuluukin melkoinen määrä erilaisia brändejä ja näiden verkkoilmentymiä. Hommaa luulisi täten uudella ryhmällä riittävän. Merkittävimpiä saitteja ovat ainakin kävijämäärien perusteella: MBnet (n. 190 000 viikkokävijää) Tietokone.fi (yli […]

Read Full Post »

Aikaisemmin Alex Niemisen holding-yhtiön hallussa ollut blogilista.fi myytiin eteenpäin Sanomien verkkomediayksikölle Sanoma Digitalille. Digitodayn uutisen mukaan Alex Nieminen toteaa “Sanoma Digitalilla olevan halua ja resursseja kehittää palvelusta entistä toimivampi”. Jos ei Sanoma Digital ole vielä tuttu, niin lisätietoa löytyy vaikkapa Vierityspalkin hiljattaisesta jutusta kyseisestä firmasta. [Update 29.11.2007: Muuan muassa Kari Haakana kommentoi ostosta ja aavistuksen kyseenalaistaa Blogilistan […]

Read Full Post »

Older Posts »