Riittääkö Facebook-sivu yrityksen kotisivuksi? Vastaus: Ei riitä.

Perttu Tolvanen

Yhä useammin törmää esimerkiksi kahviloihin, joilla ei ole lainkaan omia kotisivuja, vain Facebook-sivu. Esimerkiksi Made In Kallio -kahvila ei ole jaksanut päivittää nettisivujaan pariin vuoteen, mutta Facebookissa aktiviteettia riittää. Onko tavallisten nettisivujen aika siis ohi?

Facebook-sivut indeksoituvat nykyisin Googleen. Made In Kallio -kahvilankin sivu sijoittuu varsin hyvin Googlessa, joten potentiaaliset asiakkaat kyllä löytävät sivun. Sivu on myös asetettu julkiseksi, joten seinän postaukset ja perustiedot kahvilan sijainnista ja aukioloista löytyvät helposti. Facebookiin tehtyjä postauksia ei myöskään tarvitse erikseen markkinoida. Facebook välittää tietoa kahvilan faneille ja tekee jakamisesta helppoa. Aika hyvä diili siis. Eikä maksa edes mitään.

made-in-kallio-facebookissa

Kuulostaa jopa liian hyvältä ollakseen totta. Ja sitähän se onkin.

Facebook on viime vuosina muuttanut toimintaansa aika paljon. Facebookin logiikan mukaan vain parhaat postaukset nousevat laajemmin fanien sisältövirtoihin. Jos kahvila haluaa tiedottaa uusista lounaskeittotarjoamistaan, niin Facebookille pitää maksaa hieman. Ei toki paljon, mutta kuitenkin euroja jokaisesta postauksesta, jota haluaa promota. Jos kahvila haluaisi käyttää Facebookia aidosti tehokkaana tiedotuskanavana, niin kuukaudessa menisi satoja euroja helposti. Ei välttämättä pitkällä tähtäimellä se järkevin malli.

Toki hyötyjäkin on paljon. Facebook toimii erittäin hyvin monille “tykättäville” firmoille, esimerkiksi kahviloille tai vaikkapa vaatekaupoille. Ihmiset voivat keskustella kahvilan pitäjien kanssa helposti ja jakaa juttuja eteenpäin. Tykkääminen postauksista rakentaa asiakassuhdetta ja pitää yrityksen asiakkaiden mielissä. Eivät aivan pieniä asioita.

Facebook on myös erityisen hyvä oikeastaan kaikille yrityksille, jotka sijaitsevat jossain fyysisessä paikassa ja joilla on aukioloaukoja. Facebook voi kertoa onko paikka auki ja miten kaukana se on. Tätä se osaa myös käyttää kriteerinä potentiaalisten asiakkaiden suuntaan – esimerkiksi nostamalla postauksia niiden tykkääjien virtaan, jotka ovat lähellä yrityksen sijaintia. Tosin vielä tällä hetkellä tällaisessa älykkyydessä ei olla kovin pitkällä. Jatkossa nämä edut todennäköisesti korostuvat. Facebookin bisneslogiikan kautta katsottuna nämä älykkäämmät ominaisuudet toki sitten jotain varmasti myös maksavat.

Siksikin kahviloiden ja muiden kannattaa myös ylläpitää Googlen profiilia, jotta myös Googlen hakutulokset ja Google Maps -sovellus osaa perustiedot kertoa.

B2B-firmojen tuskin kannattaa tähän suuntaan kovin täysillä mennä. Tosin on niitäkin, jotka ovat menneet. Esim. WordPress-sivustoja tekevä 7am Oy ei ole jaksanut tehdä omia sivuja ollenkaan, vaan ylläpitää pelkkää Facebook-sivua. Kovin tehokasta verkkonäkyvyyttä tämäntyyppiselle toimistolle tällainen tekeminen tuskin on. Etenkin B2B-puolella asioita ja kumppaneita haetaan ensisijaisesti edelleen Googlen kautta, jopa kasvavissa määrin, väittäisin.

Moni ei myöskään edelleenkään halua yhdistää Facebookia ja työtä.

Mutta ei Facebook ole menossa mihinkään lähivuosina, joten Facebookiin investointi on järkevää. Aktiivinen Facebook-sivu on elinehto ainakin kahviloiden kaltaisille bisneksille. Lisäksi ne vähät resurssit kannattaa keskittää sinne mikä toimii. Ja varmasti esimerkiksi kahviloille Facebook toimii.

Mutta. Kannattaako se oma, perinteinen kotisivu silti jättää kokonaan tekemättä tai unohtaa hunningolle?

Väitän, että ei kannattaisi. Oma kotisivu muodostaa edelleen sen ankkurin ja pysyvän kotipaikan internetissä jokaiselle yritykselle. Se indeksoituu Googleen edelleen hyvin. Se on omassa hallinnassa. Sitä eivät yhden massiivisen pörssifirman strategiamuutokset heilauttele.

Hyvän saitin tekeminen esim. Kotisivukoneella tai Weeblyllä tai Squarespacella tai WordPress.comilla ei myöskään vie aikaa kuin sen muutaman tunnin ja rahaa palaa ehkä satanen vuodessa. Pieni investointi hyvään löydettävyyteen ja oman verkkopresenssin kulmakiveen.

Eikä sen oman kotisivun tarvitse olla kovin ihmeellinen. Esimerkiksi Squarespace tarjoaa ‘Cover Pages’ teemoja, jotka on suunniteltu tyylikkään, minimalistisen verkkopresenssin nopeaan toteutukseen. Vielä jos .com-domain kelpaa, niin omalla domainilla olevan, tyylikkään saitin saa pystyyn varmasti alle tunnissa. FI-domainin askartelu saittiin kiinni vaatii vähän osaavaa apua ja hieman enemmän aikaa, mutta ei ole ylitsepääsemätön operaatio sekään.

Jos tarpeet sitten joku päivä kasvavat, niin oma tila verkossa on jo olemassa, ja sitä voi laajentaa. Samaa ei voi sanoa Facebookista.

Siksi peruselintarvikkeet pienelle kivijalkafirmalle ovat edelleen: 1) Oma kotisivu, 2) Facebook-sivu, 3) Google-profiili.

PS. Lisää vinkkejä aiemmasta artikkelista: Hyvät nettisivut halvalla – miten irtoaa?

PSS. Jos nyt tämän innostamana päätät kokeilla Squarespacen Cover Pages -konseptia, niin käytännön vinkki: Valitse mikä tahansa teema ja perusta sivusto. Sen jälkeen vasta luo uusi sivu ja valitse Cover Pages (jolloin pääset valitsemaan Cover Pages -teemoja).

Comments are closed.