Vieraskynä: Kotisivukone.fi -sivuston uudistuksen tarina

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 12 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Omien verkkosivustojen merkitys kasvaa (taas).

Kotisivukone.fi -markkinointisivusto uudistui hiljattain, ja tämä on tarina sivuston uudistukseen johtaneesta prosessista, kumppanivalinnoista ja saaduista tuloksista.

Kirjoittaja on Kotisivukoneen taustalla olevan Ideakone Oy:n toimitusjohtaja Mikko Nurminen.

Taustaa Ideakone Oy:stä ja Kotisivukone-palvelusta

Kotisivukone on Ideakone Oy:n vuonna 2006 lanseeraama palvelu, jonka avulla kuka tahansa voi toteuttaa omat kotisivut helposti itse. Palvelu on vakiinnuttanut aseman Suomen suosituimpana kotisivupalveluna ja Kotisivukoneella on yli 10 000 itsepalveluasiakasta.

Ideakone Oy on 20 henkeä työllistävä yritys, jonka toimisto sijaitsee Helsingin Pitäjänmäessä. Yrityksen liikevaihto vuonna 2011 oli 2,1 miljoonaa euroa. Yritys on keskittynyt yksinomaan Kotisivukone –palvelun kehittämiseen ja markkinointiin Suomen markkinoille.

Sivustouudistuksen ja markkinointikampanjan tavoitteet

Koska Kotisivukone on hyvin markkinointivetoinen itsepalvelukonsepti, korostuu Kotisivukone.fi –sivuston merkitys yrityksen liiketoiminnassa. Markkinoinnin kautta sivustolle saatava liikenne on konvertoitava mahdollisimman tehokkaasti ilmaisen kokeilujakson aloittaviksi kokeilijoiksi ja sen jälkeen maksaviksi asiakkaiksi.

Uuden sivuston tavoitteena oli ensisijaisesti kasvattaa uusien kokeilijoiden määrää, mutta toisaalta tuoda myös tukipalvelut paremmin nykyisten asiakkaiden saataville. Vaikka Kotisivukoneen tuhannet itsepalveluasiakkaat jakautuvat lukuisiin eri segmentteihin, ovat pienyritykset palvelun selkeä pääkohderyhmä.

Uusien kotisivujen lanseerauksen yhteydessä Kotisivukone julkaisi myös uudet ”Avaimet käteen” –paketit, joiden tavoitteena on auttaa asiakas itsepalveluprosessin yli, mikäli asiakas ei halua tai ehdi itse avata kotisivuja vaan saada sivut käyttövalmiina. Sivuston julkaisuajankohdaksi valittiin tammikuun puoliväli, jolloin Kotisivukoneella käynnistyi myös iso televisiomainoskampanja MTV3 –kanavalla.

Frantic valittiin kumppaniksi

Kotisivukoneen aikaisempi sivusto oli toteutettu inhouse toteutuksena vuoden 2009 alussa. Nyt uudistusta päätettiin lähteä tekemään ulkopuolisen toimiston kanssa ja saada näin tuoreita ajatuksia sivuston uudistukseen. Toimittajaksi valittiin Frantic, jonka kanssa Ideakone on toteuttanut jo useita projekteja lähinnä tuotekehitykseen liittyen.

Itse sivusto päätettiin toteuttaa Kotisivukoneella, kuten kaikki aikaisemmatkin versiot. Vaikka Kotisivukone ei lähtökohtaisesti olekaan suunniteltu tämänkaltaisten sivujen toteutukseen, koettiin oman tuotteen käyttäminen tärkeänä. Haastavasta ulkoasusta ja rakenteesta huolimatta Franticin suunnittelema konsepti saatiin rakennettua Kotisivukoneella todella hienosti.

Sivuston uudistusprojekti käynnistyy

Yhteistyö käynnistyi Franticin kanssa määrittelyprojektilla lokakuun 2011 alussa, jossa sivustolle asetettiin tavoitteita ja suunnittelua ohjaavia suuntaviivoja. Teemoiksi valittiin esimerkillä opastaminen, brändin vahvistaminen, käyttäjältä vaadittavien toimenpiteiden minimointi ja selkeys.

Franticin toteuttama graafinen ilme perustui ”asiakaskuvakollaasiin”, jossa pääroolissa olisi palvelun todelliset asiakkaat. Koska itsepalvelukonseptissa asiakkaita ei juuri kohdata silmästä silmään, haluttiin palvelulle rakentaa lisää inhimillisyyttä ja tuoda myös esiin palvelun oikeita asiakkaita.

Tätä konseptia varten toteutettiin valokuvaussessio Helsingin Messukeskuksen Holiday Inn hotellin kabinetissa, jonne saapui parisenkymmentä asiakasta. Kuvauksesta vastasi Peter Forsgård.

Sisällönsuunnittelu

Kotisivukoneen markkinointiviesti on terävöitynyt vuosien varrella ja sisältöä on kohdistettu entistä enemmän pienyrityskohderyhmälle. Kuitenkin uusien sivujen myötä myös sisällöntuotantoon kaivattiin uutta näkemystä ja myös se kuului Franticilta tilattuun kokonaisuuteen.

Sisällön toteutuksessa nostettiin esiin muutamia tärkeitä pointteja:

  • Kotisivukoneen helppokäyttöisyys sekä helppo ja riskitön käyttöönotettavuus pitää tulla ensimmäisenä ilmi. Käyttäjän on uskaltauduttava kokeilemaan palvelua.
  • Kotisivukone ei ole tähän asti juuri profiloitunut verkkokauppatoimittajana, vaikka se on noussut Suomen suurimmaksi verkkokauppatoimittajaksi yli 1700 verkkokaupalla. Sivuston uudistamisen myötä asiaan haluttiin parannusta ja verkkokaupan roolia tulisi korostaa enemmän.
  • Uusi ”Avaimet käteen” –konsepti haluttiin näyttävästi esiin etusivulle. Sivustouudistuksen ja TV-kampanjan yhteydessä lanseerataan itsepalvelun rinnalle uusi palvelutuote, jossa asiakas saa sivustot täysin käyttövalmiina edulliseen hintaan.

Sisällönsuunnittelun osalta Ideakone teki tiivistä yhteistyötä myös pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Tulos Helsingin kanssa ja varmisti hakukonelöydettävyyden säilymisen uudistuksen yhteydessä.

Kotisivujen avauslomake – palvelun kulmakivi

Kotisivukoneen avauslomake, jolla asiakkaat avaavat kotisivut ilmaiseen kahden viikon kokeiluun, on yksi palvelun kulmakivistä. Vuosien varrella avauslomake on kokenut runsaasti muutoksia ja se on muuttunut viisisivuisesta ”avausvelhosta” nykyiseksi yhden sivun lomakkeeksi.

Avauslomake haluttiin tuoda kiinteämmäksi osaksi kotisivukone.fi –sivustoa. Myös teknisessä mielessä kotisivujen avauslomake tuotiin helpommin muokattavaksi, eikä avauslomakkeen muutokset enää edellytä softan päivitystä, vaan muutokset voidaan tehdä suoraan saitille Kotisivukoneen ylläpitotilassa. Tämä mahdollistaa helpommin muun muassa erilaisten tarjousten tai kylkiäisten hyödyntämisen kokeilun aloittamista pohtivan konvertoimiseksi.

Avaimet käteen –konseptin kehitys ja lanseeraus

Sivustouudistuksen yhteydessä asetimme tavoitteeksi lanseerata myös itsepalvelukonseptin rinnalle kehittelemämme Avaimet käteen –paketit. Avaimet käteen –pakettien tarkoituksena on viedä asiakas itsepalveluprosessin yli tarjoamalla sivut käyttövalmiina asiakkaan antamien suuntaviivojen pohjalta.

Esimerkki avaimet käteen -esittelysivuston pääsivusta:

Koska Kotisivukone on aina fokusoinut itsepalveluun ja volyymibisnekseen, haluttiin myös Avaimet käteen –konsepti rakentaa siten, ettei yritys astuisi liikaa konsultoinnin puolelle. Siksi Avaimet käteen –konsepti noudattaa tiukkaa prosessia ja hinnoittelunsa puolesta se on myös suunniteltu volyymibisnekseksi.

Avaimet käteen –palvelu tuotteistettiin 99 euron Kotisivupaketiksi ja 199 euron Verkkokauppapaketiksi (+ palvelun kuukausimaksu). Palvelu haluttiin nostaa selkeästi uudistetulle sivustolle esiin, mutta huolehtia silti siitä, että viesti on edelleen selkeä – Kotisivukoneella teet kotisivut helposti itse, mutta nyt saat ne myös palveluna.

Tuleviin tilauksiin varauduttiin palkkaamalla yritykseen erikseen ”Kotisivujen tekijä”, joka vastaa projektien toteuttamisesta ja kommunikoinnista asiakkaiden kanssa.

Esimerkki avaimet käteen -palvelun avulla toteutetusta verkkosivustosta:

Saitin julkaisu ja TV-kampanja

Sivuston julkaisuaikatauluksi päätettiin tammikuun puoliväli. Tämä valittiin siksi, että tammi-helmikuun taitteeseen oli suunnitteilla mittava televisiokampanja MTV3-kanavalla. Projektin edetessä TV-kampanjan aikatauluksi tarkentui 22.1. – 5.2. ja tämä asetti tiukan aikarajan projektille. Sivusto olisi kuitenkin saatava julki hieman ennen kampanjaa, jotta se voitaisiin vielä testata käytännössä ennen isoa kampanjaa.

Spotit toteutettiin yhdessä FLMS Bros –tuotantoyhtiön kanssa. Spottien tavoitteena oli tuoda selkeästi ja konkreettisesti esiin, että kotisivujen tekeminen on Kotisivukoneella helppoa. Tämä teema on tuotava selkeästi ja visuaalisesti esiin. Kohderyhmä on saatava vakuutetuksi, ettei kyse ole vain alan ammattilaisille suunnatusta palvelusta, vaan oikeasti ihmisille, joilla ei ole välttämättä lainkaan aikaisempaa kokemusta kotisivujen tekemisestä.

Tämä ”näyttämisen voima” –teema haluttiin pukea kuitenkin inhimilliseen ja helposti lähestyttävään muotoon ja luoda kaksi tarinaa, jotka stereotypioita rikkoen korostaisivat valittua teemaa.

TV-kampanja oli Ideakoneen kokoiselle yritykselle varsin mittava investointi. Kampanjaa pyöritettiin MTV3 –kanavalla kahden viikon aikana 50 spotin verran ja sillä saatiin n. 5,5 miljoonaa kontaktia 25-55 –kohderyhmässä. Samaa teemaa jatkettiin myös huhti-toukokuussa niin Radio Novalla kuin Maikkarin Katsomo –palvelussakin.

http://youtu.be/zLZPW5fkCJ8
http://youtu.be/yEjjP9NjVS0

Sivustouudistuksen ja markkinointikampanjan kustannukset

Sivuston uudistaminen, TV-tuotanto ja TV-kampanja olivat yritykselle melko suuria investointeja. Ulkopuolisilta ostettujen tuotantojen ja TV-kampanjan kokonaiskustannus oli hieman alle 200 000 euroa josta reilu puolet kului mediaan.

Miten hommassa sitten kävi?

Mittava projekti sisälsi niin Kotisivukone.fi –sivuston uudistamisen kuin kokonaan uuden palvelukonseptin toteuttamisen ja näiden lanseeraamisen MTV3 –kanavalla.

TV-kampanjan tavoitteena oli rakentaa niin Kotisivukone –brändiä kuin luoda rutkasti taktista liikennettä uudistetulle sivustolle. Sivustouudistuksen myötä kasvavat kävijämäärät pyrittiin ohjaamaan aiempaa tehokkaammin kokeilijoiksi ja toisaalta ohjata liikennettä myös Avaimet käteen –pakettien pariin niille, jotka haluavat sen vaihtoehdon itsepalvelun sijaan.

TV-kampanjan lisäksi Kotisivukone näkyi myös display ja Adwords –mainonnalla, Facebookissa ja suoramarkkinoinnin keinoin.

  • Kävijämäärät kotisivukone.fi –sivustolla nousivat yli 70 prosenttia
  • Konversio uusista kävijöistä kokeilijoiksi nousi liki 44 prosenttia, jota voidaan pitää hyvin merkittävänä tuloksena
  • Kokeilijamäärät nousivat yli 145 prosenttia
  • Odotetusti konversio kokeilijasta asiakkaaksi laski kampanja-aikana hieman, sillä mittava kampanja keräsi myös sellaisia kävijöitä ja tutustujia, joilla ei ollut välitöntä kotisivujen tarvetta. Tuotteeseen tutustuminen tulevaisuutta varten ei kuitenkaan liene pahitteeksi.
  • Bounce rate laski kampanjan aikana yli 10 prosenttiyksikköä
  • Avaimet käteen –paketit saivat hyvän vastaanoton ja kolme kuukautta lanseerauksen jälkeen Kotisivukoneella on jo kaksi dedikoitua ”Kotisivujen tekijää”, myyntiorganisaatio ja lähes 100 toteutettua Avaimet käteen -kotisivua.

Myös Frantic ja Tulos olivat tyytyväisiä työn tuloksiin.

”Oli hauskaa ja palkitsevaa tehdä projektia omalla alalla toimivalle asiakkaalle, joka tuntee omat vahvuutensa ja myös sen, missä tarvitsee ulkopuolista näkökulmaa. Franticin puolesta tärkeimmät uudistukset olivat selkeyden luominen sivustorakenteeseen, tekstisisällön rönsyjen karsiminen ja viestin kirkastaminen. Ulkoasun onnistuimme modernisoimaan pitäen sivuston silti helposti lähestyttävänä.”, Franticin Senior Designer Henri Block kommentoi uudistusta.

“Tulos Helsinki (www.tulos.fi) on ollut Kotisivukoneen yhteistyökumppani hakukoneoptimoinnissa jo useamman vuoden ajan. Huolellisella valmistautumisella sivustouudistus sujui hienosti. Olimme mukana varmistamassa, että vanhat sivut ohjataan uusiin osoitteisiin ja seurasimme sivuston sijoitusta hakutuloksissa. Lopputuloksena kävijäluvut nousivat odotetulla tavalla, ja löydettävyys hakukoneilla säilyi.”, kommentoi Tuloksen toimitusjohtaja Lasse Larvanko.

Alkuvuoden panostusta voidaan pitää niin projektin läpiviennin kuin tulostenkin osalta onnistuneena. Kampanja ja sivustouudistus antoi uudelle Avaimet käteen –konseptille erinomaisen startin ja vaikutti merkittävästi itsepalveluasiakasmäärän kasvuun.

Toteuttava tiimi:

Ideakone Oy

  • Mikko Nurminen, toimitusjohtaja, yrittäjä
  • Tiina Rönnberg, markkinointiassistentti
  • Janne Kauppinen, tuotepäällikkö
  • Helena Rebane, projektipäällikkö, avaimet käteen –konsepti
  • Antti Ala-Ilkka, teknologiajohtaja, yrittäjä

FLMS Bros.

Frantic

Tulos Helsinki

Valokuvaus

>> Tutustu uudistukseen Kotisivukone.fi -osoitteessa.

Mikko Nurminen

Kirjoittaja toimii Ideakone Oy:ssa toimitusjohtajana.

2 kommenttia on “Vieraskynä: Kotisivukone.fi -sivuston uudistuksen tarina”

  1. Kampanjaa pyöritettiin MTV3 –kanavalla kahden viikon aikana 50 spotin verran ja sillä saatiin n. 5,5 miljoonaa kontaktia 25-55 –kohderyhmässä. Mitä tämä tuli maksamaan?

  2. Mikko Nurminen

    Hei, ihan tarkasti emme voi kampanjoiden kustannuksia avata, mutta suuruusluokka on mainittu jutussa, eli 200 000 euron projektissa noin puolet kului mediaan.

    Nyt syksyllä TV-kampanja saa jatkoa syys, loka ja marraskuussa. Lisäksi Kotisivukone on mukana ensi keväänä esitettävässä Diili-ohjelmassa jaksokohtaisena tehtävänä, joten televisio mediavalintanamme jatkuu edelleen.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun