Esittelyssä: Sitecore -julkaisujärjestelmä

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Valun Findkit-hakukonetuote uskoo tuovansa lisää laskutusta digitoimistoille.

Vierityspalkin julkaisujärjestelmät-artikkelisarjassa esitellään Suomessa markkinoilla olevia julkaisujärjestelmiä. Jos olet kiinnostunut esittelemään edustamasi tuotteen, niin ota yhteyttä Vierityspalkin toimitukseen.

Sarjan neljännessä osassa otamme tarkasteluun Microsoft-teknologioilla toteutetun Sitecore-julkaisujärjestelmätuotteen. Sitecorea koskeviin kysymyksiin vastasivat suomalaisen Sitecore-kumppanin atBusineksen myynti- ja markkinointijohtaja Perttu Monthan sekä konsultti Mikko Jokela.

Sitecore on maailmalla mainetta niittänyt web-julkaisujärjestelmä, joka ei ole kuitenkaan saavuttanut vielä vahvaa jalansijaa Suomessa. Sitecore kuuluu erityisesti sarjan edellisessä osassa esitellyn EPiServerin haastajiin pohjoismaissa.

Millainen historia on Sitecore-julkaisujärjestelmällä?

“Sitecoren kehittäminen aloitettiin vuonna 1999. Alusta alkaen tavoitteena on ollut kehittää maailman paras Microsoft-pohjainen julkaisujärjestelmä. Vuosien saatossa Sitecore on kehittynyt yhdeksi arvostetuimmista ja kehittyneimmistä julkaisujärjestelmätuotteista markkinoilla.”

Millainen taustaorganisaatio järjestelmällä on?

“Tänä päivänä Sitecore on maailmanlaajuinen toimija, jolla on omia toimistoja 14:ssä maassa sekä laaja, jatkuvasti kasvava kumppaniverkosto. Tällä hetkellä sertifioituja Sitecore-kumppaneita on yli 500 ympäri maailmaa. Sitecoren oma henkilökunta keskittyy tuotekehitykseen, myyntiin ja markkinointiin sekä kumppaneiden tukemiseen. Yhtiö työllistää yli 200 henkilöä. Sitecorella on yli 3 000 asiakasta ja tuotetta käyttää yli 25 000 verkkosivustoa. Yhtiön päätoimipaikka on Kööpenhaminassa.”

Millä teknologioilla tuotteenne on toteutettu (esim. PHP, .Net, Java)? Kuuluuko tuotteeseenne jotain kolmansien osapuolien tuotteita/teknologioita tai liitännäisiä?

“Sitecore on puhtaasti .Net –pohjainen tuote. Viimeisin versio pyörii .NET Framework 3.5:n päällä.

Sitecore on täysin selainpohjainen järjestelmä. Ylläpitokäyttöliittymiin tulee seuraavissa versioissa Silverlightia hyödyntäviä toiminnallisuuksia mm. työnkulkujen visualisointiin. Tuotteesta löytyy liityntämoduulit (connectorit) mm. SharePointiin, Dynamics CRM:ään sekä Salesforceen.”

Mitkä julkaisujärjestelmät/teknologiat näette keskeisimpinä kilpailijoinanne tällä hetkellä? (mainitse vähintään kolme kilpailijaa/tuotetta)

“Maailmalla Sitecore kilpailee tiiviimmin SharePointin, EPiServerin, Umbracon, SDL Tridionin sekä Ektronin kanssa. Suomessa asiakas harkitsee useimmiten Sitecoren, SharePointin tai EpiServerin välillä.”

Miksi asiakkaanne ovat valinneet nimenomaan Sitecoren web-julkaisutarpeisiinsa? (mainitse korkeintaan kolme)

Sitecore on äärimmäisen joustava alusta verkkosisällön hallintaan sekä houkuttelevien online-kokemusten tuottamiseen. Teknisen edistyksellisyyden ja joustavuuden ohella Sitecoren käyttökokemus on markkinan ehdotonta huippua. Tämä mahdollistaa nopean omaksumisen sekä sisällön ylläpitäjien että pääkäyttäjien toimesta. Tuotteen näkeminen ensimmäistä kertaa on vaikuttava kokemus – monesti tuotepreferenssi on syntynyt varhaisessa vaiheessa markkinoinnin, viestinnän ja tietohallinnon edustajien tutustuessa tuotteen ominaisuuksiin demon kautta.

Strategisemmalla tasolla Sitecore on todistanut olevansa alusta, joka palvelee asiakkaiden tarpeita tänään ja huomenna. Gartner rankkasi Sitecoren elokuisessa Magic Quadrant for Web Content Management –raportissaan johtavaksi tuotteeksi. Sitecore istuu Microsoft-arkkitehtuuriin täydellisesti, ja sisältää mm. SharePoint Connector –moduulin. Esimerkkejä Sitecoren merkittävistä panostuksista ja asiakkaiden liiketoimintaa vauhdittavista moduuleista ovat Online Marketing Suite, eCommerce ja E-mail Campaign Manager. Sitecoressa saa todella paljon vastinetta rahalle – täsmälleen sama tuote toiminnallisuuksineen palvelee niin pk-yritystä kuin globaalia brändiä.

Sekä asiakkaita että kumppaneita puhuttelee myös Sitecoren tuottavuus kehitysalustana. Kumppaneiden kokemusten mukaan Sitecoreen pohjautuvat projektit voidaan viedä läpi esimerkiksi esimerkiksi SharePointiin verrattuna pienemmällä työmäärällä. Tämä näkyy projektin julkaisuaikataulussa sekä budjetissa.”

Mitkä ovat omasta mielestänne tuotteen kiinnostavimmat ominaisuudet tällä hetkellä? (mainitse korkeintaan kolme)

“Sitecore on investoinut ja painottanut tuotekehityksessä asiakkaan sitouttamista (Web Engagement Management) sekä sähköistä asiointia ja kauppaa. Tätä tukee moduulit Online Marketing Suite, E-Mail Campaign Manager sekä eCommerce. Sitecore positioituu enemmänkin kokonaisvaltaiseksi verkkomarkkinoinnnin ja -myynnin alustaksi kuin vain sisällönhallintatyökaluksi.”

Millaisessa hintaluokassa Sitecorella tuotetut projektit tyypillisesti liikkuvat?

“Sitecore soveltuu hyvin monenlaiseen käyttötarkoitukseen ja tilanteeseen. Pienimmät pk-sektoreille tehdyt sivusto- ja järjestelmäuudistukset ovat noin 40 – 50 000 euroa ja vaikkapa kansainvälisille pörssiyhtiöille haarukassa 250 – 350 000 euroa, lisenssit mukaanlukien. Sitecoren tarjoamat mahdollisuudet ovat laajat, joten riippuu täysin asiakkaan tilanteesta minkälaisen panoksen projektin läpivienti edellyttää. ”

Miten lisenssikustannuksenne muodostuu? Mikä on järjestelmän vuosikustannus perustamisen jälkeen (lisenssit + hosting)?

“Sitecoren lisensointi on hyvin yksinkertaista: kustannukseen vaikuttaa sekä palvelinten lukumäärä että yhtäaikaisten sisällöntuottajien lukumäärä. Lisäksi tietyt moduulit ovat lisämaksullisia. Yhden palvelimen Primary Edition –ympäristö kahdelle yhdenaikaiselle sisällöntuottajalle maksaa alle 10 000 euroa. Isolle organisaatiolle mitoitettu vikasietoinen ympäristö voidaan rakentaa Professional Editionilla ja kahdennetun ympäristön lisenssi-investoinnit testipalvelimen kanssa on 40 – 45 000 euroa. Lisenssimaksuun kuuluu aina ensimmäisen vuoden ylläpito, toisesta vuodesta eteenpäin vuosittainen ylläpitokustannus on 20% lisenssihinnoista.

Sitecore on hankittu tyypillisesti asiakkaan omaan tai hosting-kumppanin ympäristöön. Hostattuna kuukausikustannukset ylläkuvatuille ympäristöille ovat välillä 500 – 4 000 euroa.

Jatkossa julkaisukapasiteettia voi ostaa myös pilvestä (Azure). Mahdollisuudet ovat mielenkiintoiset: sivuston ylläpitäjä voi nappia painamalla valita mihin maahan sivusto julkaistaan sekä skaalata ympäristöä tarvittaessa. Lisätietoja Microsoftin Azure case-kuvauksessa*.”

Millaisia verkkopalveluita Sitecorella on eniten tuotettu?

“Sitecorella on maailmalla tuotettu yli 20 000 houkuttelevaa niin kuluttajille yrityksille suunnattua verkkopalvelua. Kumppaneiden maailmalla toteuttamia sivustoja: Nivea, Stokke, Starbucks, Manchester City.”

atBusineksen Suomessa toteuttamia sivustoja ovat mm. seuraavat:

image

Uponor (www.uponor.com). Vuonna 2006 käynnistyneen yhteistyön alussa visioitiin Uponorin sähköisten palveluiden mahdollisuuksia kehityspolkuineen. Yhtiön strategisena tavoitteena on kumppanuus muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa, ja myös sähköiset palvelut haluttiin kytkeä tukemaan päivittäistä liiketoimintaa ja uponorilaisten työtä parhaalla mahdollisella tavalla. Sen lisäksi että verkkostrategiaa syvennettiin ja konkretisoitiin asiakkaille suunnattujen palveluiden osalta, uudistuksen avulla käynnistettiin myös erillisten maakohtaisten sivujen yhtenäistäminen globaalisti.”

eQ Varainhoito (www.eqvarainhoito.fi). eQ Varainhoito -liiketoiminta erkaantui eQ Pankki Oy:stä vuoden 2009 lopussa. Muutoksen myötä eQ Varainhoidon vanhat verkkopalvelut poistuivat käytöstä kevään 2010 aikana, jonka jälkeen eQ Varainhoidon oli kyettävä välittömästi takaamaan uudet, moitteettomat verkkoasiointipalvelut uusille ja nykyisille asiakkailleen. Samalla palvelun toiminnallisuuksia haluttiin kehittää entistä paremmiksi.”

Yhteenveto – Vierityspalkin näkökulma (Perttu Tolvanen):

Sitecore on ollut varsin aliedustettu Suomessa pitkään. Ainoastaan atBusiness Oy (entinen Trainers’ Housen projektiliiketoimintayksikkö) on toteuttanut Sitecorella säännöllisesti verkkopalveluita. Muut Sitecorea käyttävät digitoimistot eivät ole rummuttaneet Sitecorea aktiivisesti. Sitecoren laajentumista lienee vaikeuttanut monien integraattoreiden vahvat, omat .Net-julkaisujärjestelmät. Omien tuotteiden tasaisen harventumisen myötä voi ennustaa, että myös Sitecoren jalansija laajenee Suomessa. Ainakin Sitecoren kilpailija EPiServer on tarttunut tilaisuuteen.

Sitecoren esittelyteksteissä näkyy tässäkin jutussa isommille tuoteratkaisuille tyypillinen markkinointipuhe, jossa tuotteen yhdeksi keskeisimmäksi ominaisuudeksi nostetaan tuotteen räätälöitävyys ja mukautettavuus asiakaskohtaisiin tarpeisiin. Tällöin liikutaan aina vaarallisilla vesillä kun myyntipuheessa myydään asiakkaalle hyvin paketoitua ja pitkälle kehitetty tuoteratkaisua –  ja seuraavassa lauseessa kehotetaan asiakasta koodaamaan kaikki uusiksi sellaisiksi kuin asiakas ne haluaa. Sitecorenkin esittelytekstien kohdalla voi perustellusti kysyä, että onko kyseessä ohjelmistokehitysalusta vai web-julkaisujärjestelmä? Vastausten perusteella eroa voi olla vaikea tehdä. Epäilemättä asiakkaat haluavat tehdä joskus isojakin räätälöintejä, mutta onko kyseessä enää todellinen tuote jos sen keskeisin ominaisuus on helppo räätälöitävyys?

Sitecoren markkinointiosasto on myös kunnostautunut omien käsitteiden kehittelyssä. Esimerkiksi viimeisin “web engagement management” on uusin heidän rummuttamansa markkinointitermi. Hämärällä termillä viitataan lähinnä Sitecoren tapaan paketoida julkaisujärjestelmään erilaisia markkinointi-, analytiikka- ja optimointitoiminnallisuuksia. Tätä paketointia voi sekavasta markkinointipuheesta huolimatta pitääkin Sitecoren keskeisimpänä erona kilpailijoihinsa. Sitecore on jo vuosia työskennellyt sen eteen, että julkaisujärjestelmä olisi todellinen “markkinointikone” jonka avulla organisaation verkossa tapahtuvaa myyntiä ja markkinointia toteutetaan ja johdetaan. Täten etenkin verkkomarkkinoinnin ja verkkokaupan vakavasti ottavien tahojen kannattaa tutustua Sitecoren paketointiin ja toiminnallisuuksiin.

Sitecoren myyntipuheet räätälöintialustasta kannattanee ainakin aluksi jättää toissijaisiksi ja keskittyä Sitecoren tarjoamiin valmisominaisuuksiin. Sitecore on merkittävä web-julkaisujärjestelmätuote jonka tuleviakin versiojulkistuksia kannattaa seurata tarkasti. Parisataa työntekijää pitää huolen siitä, että järjestelmän kehitystyö ei ole parin koodariharjoittelijan vastuulla. Toisaalta tämäkin korostaa sitä, että mistään erityisen kevyestä järjestelmästä ei ole kyse.

EPiServerin ohella Sitecore kuuluu hieman arvokkaampiin järjestelmiin joiden integraattoritkaan eivät ole halvimmasta päästä, mutta oikeaan käyttötarkoitukseen käytettynä kummatkin järjestelmät voivat tarjota erittäin paljon vastinetta rahalle.

Sitecoren keskeisiä haasteita Suomessa on varsin rajallinen integraattoriverkosto. Täten EPiServerin kanssa Sitecore kilpailee Suomessa tiukasti lähinnä tilanteissa joissa asiakas on kansainvälinen konserni tai asiakas haluaa hankkia todellisen “verkkomarkkinointikoneen” perinteisemmän julkaisujärjestelmän sijasta. Vahvaa markkinointikone-ajattelumallia voikin pitää Sitecoren tärkeimpänä vahvuutena. On hienoa nähdä tuote joka uskaltaa positioida itsensä johonkin käyttötapaukseen, ja perustella myös positioinnin todellisilla ominaisuuksilla ja tuotepaketoinnilla.

Jos toiminta on kansainvälistä ja oman brändin vaaliminen verkossa on korkea prioriteetti, niin Sitecoren pakettiin kannattaa ehdottomasti tutustua.

*PS. Linkkejä poistettu toimimattomina.

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

4 kommenttia on “Esittelyssä: Sitecore -julkaisujärjestelmä”

  1. Varoitus: tämä kommentti tulee nyt markkinoijan näkökulmasta, ei minkään CMS-asiantuntijan.

    Positiointi nimenomaan verkkomarkkinoinnin välineeksi on tosiaan mielenkiintoista, sillä muutenhan näitä julkkareiden markkinointiviestejä on vaikea tosistaan erottaa.

    Äkkiä katsottuna se tarkoittaa julkkariin integroitua web-analytiikkaa, CRM-integraatiota, sähköpostimarkkinointityökalua ja hakukoneoptimointitukea/välineitä. (Lennossa tapahtuva sisällön sovittaminen kuulostaa lisäksi toki hienolta.)

    Markkinointia tukevien välineiden löytyminen suoraan julkaisujärjestelmästä on periaatteessa erittäin positiivista. Varsinkin hyvät SEO-ominaisuudet ja CRM-integraatio kuuluvat mielestäni ehdottomasti tämäntasoiseen julkkariin.

    Lopuista palikoista en ole aivan varma. Integroidut ominaisuudet kun eivät yleensä pärjää erillisille erikoissovelluksille varsinkaan vaativassa käytössä. Olisikin mielenkiintoista tietää, minkälaiseen käyttöön niissä oikeasti rahkeet riittävät. Katsoin muutaman referenssinä olevan suuryrityksen sivustot eri toimialoilta, ja kyllä siellä valtaosalla näytti olevan käytössä 3. osapuolen analytiikkaa. Sitecoren oma analytiikka oli käytössä vain hyvin pienessä osassa tsekkaamistani.

  2. Osut kyllä Pekka ytimeen kommentillasi! Suurin osa julkkareistahan vain tarjoaa näitä moduuleita lisäpalikoina, jotka ovat a) huonoja, b) ominaisuuksiltaan karsittuja ja c) lähes täysin integroimattomia itse julkkariin. Sitecorella on ollut viime vuosina yritystä tehdä asiat paremmin. EPiServerilläkin nyt kuutosversiossa on vähän samansuuntaista ideaa. On kuitenkin todella vaativa case integroida analytiikka, CRM, optimointi, verkkokauppasofta ja sähköpostimarkkinointi samaan pakettiin – mutta tavoite on erittäin houkutteleva! Se, että onko se todellisuutta vielä muutamaan vuoteen on ihan toinen asia…. Tällä hetkellä tosiaan kolmansien osapuolien työkalut pesevät näitä julkkareiden paketointeja oikealta ja vasemmalta niin sähköpostimarkkinoinnissa kuin web-analytiikassakin.

  3. Kiitokset jälleen kiinnostavasta esittelystä. Ainakin allekirjoittaneelle nämä Microsoft-taustaiset järjestelmät ovat jääneet etäisiksi, mutta ilmeisesti sillä(kin) rintamalla on edistytty melkoisesti viime vuosina.

    Tuo “yhtäaikaisten sisällöntuottajien lukumäärä” hinnoitteluperusteena kuullostaa jotenkin vanhanaikaiselta. Etenkin kun hinnoittelu lähtee liikkeelle kahden(!) yhtäaikaisen sisällöntuottajan paketista.

  4. Jukka-Pekka Keisala

    OHO, Olen rakentanut enterprise web palveluja vuodesta 2003 asti Sitecoren pohjalle ja voin sanoa etten ikina aiemmin ole nahnyt Sitecoresta sanaakaan suomeksi. Luulin etta se johtuu siita etta .NET yleensa ei ole ollut kovinkaan huudossa Suomessa. Mukavaa nahda etta on kiinnostusta. Ma luulin etta ma olen ainoa Suomalainen joka leikkii Sitecorella. :)
    Jos jollakulla on kiinnostusta jutella Sitecoresta enemman, pingaa Twitterissa mua “jpkeisala”.

    @Pekka Sahlsten: Kylla ma uskoisin etta aika monessa uudessa saitissa pyorii OMS mutta 3rd party analytics on myoskin siella. OMS ei ole Google Analytics tms kilpailija, se on paljon muuta kuin perus statistiikkaa. Siina muuten on se CRM integraatiokin.

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun