Uutisointia Facebook-ryhmästä ilman linkkejä kyseiseen Facebook-ryhmään

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 14 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Verkkokaupat panostavat elämyksellisyyteen.

Verkossa julkaistavat sanomalehdet ja erilaiset mediasivustot ovat vuosien varrella kiukutelleet sitkeästi sivustoiltaan ulospäin linkittämistä vastaan. Kaikenlaisia syitä on esitetty, mutta kuten Vierityspalkissakin on useaan otteeseen keskusteltu, niin hyviä syitä linkkien poisjättämiseksi ei mediataloilla ole.

Edelleen linkittäminen tuntuu kuitenkin olevan ylivoimaista useimmille uutisia julkaiseville tahoille. Järkeviä perusteluja tälle toiminnalle on mahdotonta löytää.

Esimerkiksi viime päivien uutisaihe Facebook-ahtaajien ryhmästä* ja järjestäytymisestä Facebookissa on kuvaava esimerkki. Kuinka moni mediatalo julkaisee uutisia aiheesta ilman, että linkittää kyseiseen Facebook-sivuun*?

Häpeälista:

Häpeälistan isoimmaksi syntipukiksi menee tietysti STT* jonka uutiset suurin osa Suomen mediasivustoista julkaisee sellaisenaan. Tilanne muuttuisi todennäköisesti kertaheitolla parempaan suuntaan mikäli STT katsoisi tarpeelliseksi lisätä omiin uutisiinsa asiaankuuluvat lisätietolinkit – tai edes kehotuksen täydentää verkossa julkaistavia uutisia lisätietolinkeillä.

Mainetta ja kunniaa jaetaan seuraaville:

  • Kauppalehti: Facebookissa värvätään jo lakon murtajia*
  • MTV3: Ahtaajien tuuraajia värvätään Facebookissa*
  • M&M: Tyrmääkö Facebook ahtaajat?*

Varsinaisia linkittämisen huippusuorituksia ei vielä kovin usein näe. Kauppalehti on yhtenä harvoista aina välillä kunnostautunut panostaen monipuoliseen ja kattavaan linkitykseen. Kilpailijoista myös Talouselämä on verkossa varsin aktiivinen ja osaava.

Muutamia hyviä esimerkkejä linkkien hyödyntämisestä artikkeleissa:

  • Kauppalehti: Kolme kauppaa, jotka heittivät Parocin susille*
  • Talouselämän viikkokatsaukset linkittävät reilusti kilpailijoiden ansiokkaimpiin artikkeleihin: “Talouselämä: Facebook-ahtaajat saapuvat Satamiin.*
  • Myös Suomen Kuvalehden koko verkkosivusto edustaa rohkeata ajattelua siitä miten uutismedia voisi verkossa toimia.

(toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

5 kommenttia on “Uutisointia Facebook-ryhmästä ilman linkkejä kyseiseen Facebook-ryhmään”

  1. Hyvä älähdys. Sama ärsytti minuakin suunnattomasti Uuden Suomen uutista lukiessani.

  2. Useissa uutispalveluissa voi kuitenkin kommentoida uutista. Jos jokin Facebook-ryhmä tai postituslista saisi aikaan sen, että tärkeät linkittömät uutiset saisivat sata tai pari sataa kommenttia tyyliin; kiitos kun opetatte meitä käyttämään hakukoneita jättämällä lähdelinkit lisäämättä / Annan linkittämättä jättämisen vuoksi uutiselle arvosanan -1 / yms.jne. niin muutosta saattaisi tapahtua melko piankin. Tuo olisi siitä hauska juttu, että mediatalot eivät varmaankaan odota, että sosiaalinen media pakottaisi heidät kuuntelemaan käyttäjiä.

  3. Taloussanomat ainakin reagoi palautteeseen. Linkit kuulemma nyt lisätty. Vastaukset tulivat Twitterissä.
    http://twitter.com/taloussanomat/status/10675560176
    http://twitter.com/taloussanomat/status/10675626249

    Ja kuulemma Taloussanomilla on tapana lisätä linkkejä aina kun ne tuovat lisää tietoa. Tämän uskon kyllä, koska kaikissa mainituissa toimituksissa on paljon fiksua jengiä – mutta kiireessä unohtuu ja poisoppiminen printin tekemisestä on hidasta.

    Oma mielipiteeni on kuitenkin se, että sellaisen artikkelin jossa EI ole linkkejä pitäisi olla poikkeustapaus verkkouutisissa. Vaikea kuvitella todellista uutista johon ei voisi laittaa todella hyviä lisätietolinkkejä. Linkkejä ei pitäisi ajatella vain “lisäjuttuna” vaan keskeisenä verkkotekstin osana.

    Artikkeli verkossa ilman linkkejä on kuin juttu lehdessä ilman otsikkoa – mielestäni.

  4. Facebook-ahtaaja

    Loistavaa toimintaa Taloussanomilta. Hyvää reagointia sos.medioiden kautta.

  5. Aiheesta artikkeli: *linkki MikroPC-julkaisuun poistettu toimimattomana*

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun