Facebook-fanisivu tuo 4% YleX:n kävijöistä

Tuija Aalto

YleX:n tuottaja Elisa Tynkkynen sanoo, että Facebook on osoittautunut merkittäväksi liikenteen lähteeksi YleX:lle.

– YleX – fanisivun luvut kasvavat jatkuvasti ja ennen kaikkea tuovat meidän omaan nettiin jo yli 4% viikkokävijöistä. Se on todella kova luku, kun sama luku on muiden sossumedioiden kohdalla prosentin luokkaa, hän kirjoittaa.

YleX Fan Page on YleX:n virallinen Facebook-fanisivu. Sen lisäksi YleX:llä on fanisivuja ja ryhmiä eri ohjelmille. Jotkut ryhmistä ovat fanien aloittamia ja/tai ylläpitämiä.

Entä miksi Pikku Kakkosella (virallinen fanisivu) on enemmän Facebook-faneja kuin Hesarilla?

Pikku Kakkonen on sekä tyyli että asenne

Elävän arkiston tuottaja Seija Aunila puolestaan pohtii Facebook-fanittamisen merkitystä Helsingin Sanomien ja Pikku Kakkosen avulla.

– Kun vertaisihmiset jakavat tietoa ja kokemuksia verkossa haluamallaan tyylillä ja asenteella, niin ne myös fanittavat haluamiaan tyylejä ja asenteita, hän arvelee, ja jatkaa, että Pikku Kakkonen on sekä tyyli että asenne. Olisiko käynyt niin, että Pikku Kakkonen on mielikuvana irtaantunut instituutiosta nimeltään YLE? Reilut 3700 ihmistä ei välttämättä fanita YLE:ä. Marko arvelee kommentissaan, että ”Hesarin fanit haluavat ehkä seurata palvelun faneille jakamia uutisia, Pikku Kakkosen fanit ehkä revitellä kavereilleen olemalla sinut ”sisäisen lapsensa kanssa” – tai vain päästellä nostalgiaa. En minä nyt yleensä muutamasta tuhannesta fanista olisi innosta pinkeänä. Muutama kymmenen tuhatta niin ehkä sitten, jos silloinkaan.”

Yleläiset jakaavat oppimaansa uudessa Social Web Tools YLE -blogissa. Ensimmäisten kirjoitusten joukossa on myös Seija Aunilan Elävän arkiston kokemuksia Twitteristä ja Facebookista.

(Kirjoittaja työskentelee verkkojulkaisun ja -läsnäolon kehittäjänä YLEn uusissa palveluissa)

  1. Tuija Aalto says:

    Hanna, totta – kun yrittää suositella työn puolesta julkista profiilia tarvitseville Facebook-sivua, olisi niin paljon helpompi puhua jostain julkisivuprofiilista vs. yksityisestä profiilista.