Julkunen Valven ruoriin
Syy 4th, 2009 by asmunder
Timo Julkunen siirtyy Valven vetäjäksi. Julkunen aloittaa Valven toimitusjohtajana elo-syyskuun taitteessa. Ennen Valvea Julkunen on työskennellyt muun muassa Satama Interactivessa johtajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä Hasan & Partnersin asiakkuusjohtajana ja viimeksi suunnittelutoimisto Taivaan toimitusjohtajana.
“Valve on jo vuosia ollut osaamistasoltaan erittäin vakuuttava toimisto, sen maine alalla on hyvä ja toimiston asiakasportfolio antaa hyvät lähtökohdat tuleville vuosille. Myös yrittäjän ja osakkaan rooliin siirtymisen haaste kiinnostaa ja oli merkittävä tekijä siirrossa Valven johtoon. Osaltaan keskustelut useammankin asiakasyrityksen johdon edustajan kanssa vahvistivat käsitystä että tulevaisuuden menestyjät rakennetaan palvelun ja siihen liittyvän kuluttajakokemuksen kautta, ostettu media vain tukee tarvittaessa tätä”, kertoo Julkunen.
“Timon johtamiskokemus ja laaja kyky hahmottaa palveluja sekä markkinoinviestinnän kokonaisuuksia vakuutti käydyissä keskusteluissa, eikä kokemus myöskään laajojen Internet-pohjaisten palveluiden ja markkinoinnin konseptien suunnittelusta haitanneet”, taustoittaa valintaa Valven hallituksen puheenjohtaja Ari Siipivirta.
