Web-suunnittelun isoimmat muutostekijät vuonna 2008

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 15 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Kukaan ei enää tiedä, mitä internetissä tapahtuu.

Aikaisemmin julkaistun digimedian megatrendit vuonna 2008 -kirjoituksen rinnalla listasimme joukon käytännönläheisempiä muutostekijöitä vuodelta 2008. Näistäkin toivomme palautetta ja ehdotuksia.

Web-suunnittelun isoimmat muutostekijät vuonna 2008

1. Googlesta tuli netin käyttöliittymä

Vuoden aikana puhuttiin paljon Googlen kasvaneesta roolista ja myös Googlen käyttötottumusten muutoksesta. Surffailijan huomio keskittyy nykyisin yhä enemmän ensimmäiseen ja toiseen hakutulokseen. Muutos on ollut erityisen nopeata parin viime vuoden aikana. Googlesta ei haeta vain tietoa, vaan yhä useammin sen kautta navigoidaan sivustoille. Googlen julkaisemat suosituimmat hakutermit vain vahvistivat tätä havaintoa. Googleen kirjoitetaan hakutermejä, koska halutaan siirtyä sivustoille. Googlesta on täten tullut navigointiväline webiin, ei pelkästään hakukone.

Web-suunnittelun kannalta muutos on suorastaan dramaattinen. Jos kävijät tulevat Googlen kautta, niin Googlen tuloslistauksia on vahdittava yhtä tarkoin kuin aiemmin vahdittiin omaa etusivua. Lisäksi etusivun merkitys on romahtanut kun kävijät tulevat sivustolle sisään yhä useammin muiden sivujen kautta. Verkkopalveluilla on nykyisin useita etusivuja, ja vieläkin useampia aloitussivuja.

2. Mobiipalveluiden kehitys ja kysyntä lähtivät nousuun

Vuoden aikana nähtiin useita uusia mobiilipalveluita (mm. Yle.mobi*, Digitodayn mobiilisivusto*, HS.fi:n mobiilisivusto*).  Applen iPhone toi mobiilisurffaukselle uutta nostetta mediassa, mutta varsinainen muutos tapahtui paljon laajemmalla rintamalla. Puhelimilla ryhdyttiin käyttämään yhä monipuolisempia palveluita. Esimerkiksi Facebookin mobiilikäyttö yleistyi etenkin nuorten aikuisten keskuudessa.

Nokiankaan visio mobiilista internetistä ei vuoden 2008 kehityksen valossa näytä enää niin kaukaiselta.

3. Turbulenssia alan toimistoissa ja tekijäkentässä

Trainer’s Houselta hakeutui merkittävä määrä osaajia muihin toimistoihin. Tekijöitä haalivat mm. Valve, Ego*, Frantic, Fruugo, Gyllene Skor*, East, Publicis*.

Mitään suuria läpimurtoja ei toimistokentällä nähty. Moni firma tuskaili kansainvälistymisen ongelmien kanssa ja yritysostojen kanssa oltiin maltillisia. Teknistä toteutusta hankittiin alalla jonkin verran myös Suomen ulkopuolelta. Esimerkiksi East toteutti Bulgariassa, Fiare Intiassa ja moni kokeili Venäjä-yhteistyötä. Palkintoja haali lähinnä Valve.

Oman myllerryksensä aiheutti myös Fruugo, joka keräsi merkittävän määrän alan osaajia saman katon alle ja valmistautui suureen lanseeraukseen. Vielä ei varhaisia beta-testailuja enempää ole nähty, mutta 2009 toivottavasti ovet aukeavat laajemmin.

Digimedian osaajakenttä on myös hiljakseen uudistunut ja alalla on yhä enemmän 80-luvulla syntyneitä tekijöitä. Nuorempi sukupolvi on aktiivisemmin mukana yhteisöpalveluissa ja mesettää työpaikoilla myös luontevammin kuin monet uusmedian konkarit. Vuoden aikana tapahtuneet merkittävät avaukset ja uudet palvelut tulivatkin yhä useammin miehiltä ja naisilta joiden ikä alkoi kakkosella. Voisiko sanoa, että web 2.0 on myös synnyttänyt uuden uusmedian tekijäsukupolven? Ainakin kyse on sukupolvesta jolle netti ei ole enää niin korostetun uusi mediamuoto.

4. NettiTV-palveluiden kypsyminen

Vuosi 2008 oli suoraa jatkoa sille mikä alkoi vuonna 2007. NettiTV-palvelut kasvoivat ja kaikki televisiokanavat lisäsivät tarjontaansa. YLE kehitti Areenaansa ja laajensi tarjontaansa. Nelonen uudisti NettiTV:nsä*, siirtyi flash-formaatin käyttöön ja avasi JIMin NettiTV:n*. Nelonen myös aloitti tarjota merkittävän osan ohjelmistostaan muutaman päivän ajan NettiTV:ssä tv-esityksen jälkeen. MTV3:n Sub.fi* uudistui myös ja takoi hurjia lukuja BigBrother-tarjonnallaan.

Vuoden aikana nähtiin myös lukuisia uusia NettiTV-lanseerauksia ja erityisesti sanomalehdet lanseerasivat omia NettiTV-palveluitaan. TVKaista* näytti esimerkkiä tulevaisuuden NettiTV-ympäristöstä jossa yhä useampi sisältö vastaanotetaan tilauspohjaisesti. YLEn Areenakin kehitti tilausmalliaan, jossa suurin osa sisällöistä olisi vain tv-maksun maksaneiden asiakkaiden käytössä.

5. Suomen startup-skene aktivoitui

Digimedia-alan startup-kenttä oli hyvin aktiivinen vuonna 2008. Alan raportoinnissa kunnostautui erityisesti ArcticStartup. Startup-genreä yhdistänyt Slush-tapahtuma* oli  myös ainutlaatuinen suoritus.

Web-suunnittelun kannalta oli huomioitavaa, että myös Suomesta nousee koko ajan uusia web-startuppeja joilla on yhtä lailla mahdollisuuksia murtautua kansainväliseen tietoisuuteen. Alan tiiviimpi yhteistyö edistää myös tämän tavoitteen toteutumista.

6. Mittaamisen merkityksen ymmärtäminen ja hakukonemarkkinoinnin nousu

Mittaus ja hakukonemarkkinointi siirtyivät vuoden 2008 aikana pois hämäriltä sivukujilta. Vuoden 2008 aikana erityisesti Google-löydettävyys nousi markkinointi- ja myyntijohdon agendalle. Palveluita alkoivat tarjota niin mainostoimistot kuin monenlaiset konsultointitoimistot.

Suurin osa alan toimijoista keskittyi ‘Google-mainosmyyntiin’, mutta usein pakettiin kuuluivat myös paremmat mittaustyökalut verkkopalvelukanavalle. Täten hakukonemarkkinoinnin nousu edesauttoi myös kehitystä mittauksen merkityksen ymmärtämisessä.

Kokonaisuutena sektorin kehitys on vielä avoin ja esimerkiksi mainostoimistot eivät olleet vuoden aikana aktiivisia. Mediatoimistot sitävastoin aloittivat raivokkaan kisan tämän uuden markkinan hallinnasta.

Vuosi 2008 oli merkittävä virstanpylväs monelle alan konkarille. Vihdoinkin 1990-luvun lopun unelmat verkkomainonnan vaikuttavuudesta ja sen tulosten reaaliaikaisesta mittaamisesta ovat toteutumassa!

7. Videoiden käytön arkipäiväistyminen

YouTube-videoista tuli luonteva osa verkkojulkaisemista. Suomesta on vaikea löytää enää uutta verkkosivustoa tai kampanjaa joka ei hyödyntäisi videota edes jossain määrin yhtenä sisältömuotona. Erityisesti printtimedia ryntäili videoiden perässä runsaasti ja artikkeleiden ohessa nähtiin liikkuvaa kuvaa monenlaisista aiheista.

Maailmalla viimeistään Barack Obaman päätös julkaista videoita Whitehouse.org-sivustolla YouTube-muodossa teki YouTubesta enemmän alustan, kuin yksittäisen web-palvelun. Videoita toki julkaistaan laajasti muillakin tavoilla, mutta yksi kanava on ylitse muiden.

8. Web 2.0 palveluiden käytännön hyödyntäminen yleistyi

Puheista siirryttiin tekoihin kun yritykset ja markkinointikampanjat jalkautuivat Facebookiin, IRC-Galleriaan ja MySpaceen. Myös omia sovelluksia suunniteltiin ja julkaistiin monella taholla. Esimerkiksi Soneran AIVO* ja Lähikaupan neuvonantajat näyttivät tietä siihen kuinka Web 2.0 toimii käytännössä.

Erityisesti Web 2.0:n “alusta-ajattelu” sai laajempaa ymmärrystä. Kaikkea ei enää tehty itse, vaan isotkin organisaatiot nojasivat kolmannen osapuolen täsmäpalveluihin. Google Maps näytti tietä karttakäyttöliittymien nousulle ja samalla madalsi monen organisaation kynnystä käyttää kolmannen osapuolen järjestelmää oman sovelluksensa alustana.

9. Sisältöjen jakaminen helpottui, erityisesti RSS yleistyi

Esimerkiksi sisältöjen jakaminen Facebookissa suoraan pikanappuloiden avulla levisi laajalti ja erityisesti RSS-syötteet yleistyivät. Mediatalot tarjoavat jo sadoittain erilaisia RSS-syötteitä ja isoimpien sivustojen RSS-syötteillä on jo useita kymmeniä tuhansia tilaajia. Monet yritykset ja yhteisöt päivittivät sivustojaan RSS-aikaan.

Hiljalleen yhä useampi palvelu alkaa ymmärtämään, että kaikki sisältöjen kulutus ei välttämättä tapahdu omalla sivustolla ja omassa kontrollissa. Järkevämpää on tukea monipuolisempaa sisältöjen kulutusta ja luovuttaa samalla osa sisällöistä ja käyttökokemuksesta käyttäjien haltuun.

10. Verkkopalveluiden toimintavarmuuden tärkeyteen havahduttiin

Kunniamainintaa vuoden hyödyllisimmästä mokasta Vierityspalkki ehdottaa Sampo Pankin verkkopankkiuudistukselle. Verkkopankkiuudistuksen epäonnistuminen havahdutti monet huomaamaan kuinka tärkeitä monet verkkopalvelut ovat yhteiskunnan toimivuudelle ja ihmisten elämän sujuvuudelle. Moni taho valmistelee ja tiedottaa muutoksistaan varmasti paremmin vuonna 2009.

Nyt on vuoro Vierityspalkin lukijoilla. Palautetta voi listan kymmenestä (10) kohdasta antaa kommenteissa: anonyymina tai nimen kanssa. Oman näkemyksen voi lähettää myös toimituksen listalle toimitus-lista@vierityspalkki.fi

Toivoisimme erityisesti kritiikkiä ja täydennyksiä listalle sekä omaa top-5 listaanne vuoden 2008 tärkeimmistä web-suunnittelun muutostekijöistä.

[*Toim. huom. Linkki poistettu toimimattomana.]

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

2 kommenttia on “Web-suunnittelun isoimmat muutostekijät vuonna 2008”

  1. Mielestäni mobiilipalveluiden kysyntä ei ole vielä sitä luokkaa että siitä voisi puhua 2. isoimmasta muutostekijästä vuonna 2008.

  2. En myöskään valitsisi mobiilipalveuiden kysyntää tai lanseerauksia viime vuoden suureksi muutostekijäksi. En ole nähnyt tilastoja eilä tämä ole minun corea, mutta eikö homma mene niin, että on olemassa yksi netti ja sitä käyttää kaikki päätelaitteet? Ei esim 3G luurilla käytetä mitään mobiilinettiä vaan tätä samaa nettiä. Siksi myös mediatalojen panostukset erillisiin mobiilipalveluihin vaikuttaa aika järjettömältä?

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun