Parhaat sijoittajasivut verkossa 2009: Voittajaksi Neste Oil
Tam 30th, 2009 by Perttu Tolvanen
Parhaiden sijoittajasivustojen kilpailussa Neste Oil otti tänä vuonna kärkipaikan. Kone tuli toiseksi ja kolmanneksi ylsi Kesko. Pienempien yritysten sarjassa voittajaksi nousi Finnair.
Sijoittajasivustojen kilpailuissa huomio on sisällöllisissä asioissa. Tänä vuonna erityishuomiota saivat liiketoiminnan riskien esittely ja pitkäaikaiset taloudelliset tavoitteet. Sivustojen arviointiraati koostui pelkästään sijoittamisen ammattilaisista.
Sivustoista annettiin lähinnä sisältöön liittyviä arvioita, mutta myös sisältöjen esitystapaan annettiin ehdotuksia:
“Vaikka sijoittajasivut ovat kehittyneet viime vuosina huimasti, kilpailun tuomaristo löysi sivuista edelleen myös kehitettävää. Raati antoi pörssiyhtiöille vinkkejä esimerkiksi sivujen yleisen toimivuuden ja luettavuuden parantamiseksi. Pelkät numerotiedot eivät riitä, ne kaipaavat tuekseen taustatietoja tai pitkän aikavälin kehitystä kuvaavia aikasarjoja.”
Pörssisivustojen arviointi on hyvä esimerkki kilpailusta jonka aihepiiri on hyvin rajattu ja jossa arvioijatkin ovat kyseisen rajatun aihepiirin ammattilaisia. Näin kilpailun tuottamat havainnot ovat relevantteja. Vielä kun joka vuosi keskitytään johonkin tiettyyn asiaan, niin kilpailusta on myös konkreettista hyötyä osallistujille. Kilpailusta raportoi kattavasti myös Talouselämä.
Lisätietoa kilpailusta pörssisäätiön sivustolta.
Surullisena vastakohtana ovat sitten “Suomen parhaat verkkosivut” -kilpailun kaltaiset viritykset joissa arvioidaan kaikkea kerralla ja ei mitään kunnolla. Pörssisivustojen kilpailu antaa hyvän esimerkin siitä kuinka kilpailun aihepiiriä rajaamalla saadaan aikaan järkevä kilpailu josta on hyötyä osallistujayrityksille ja alan ammattilaisille.

