Google selvittää, onko loukkaavaa Blogger-sivua pyydetty poistamaan

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Uudistunut Kauppalehti.fi tarjoaa personointitoimintoja.

Google selvittää, onko Johanna Suurpäätä loukkaavaa Blogger – blogia (http://vahemmistovaltuutettu-blogspot-com/) pyydetty poistamaan ja jos on, mikä on asian käsittelyn status. Vierityspalkki kysyi Suomen Googlelta myös, millä perusteella Blogger / Google käsittelee loukkaavan aineiston poistopyyntöjä palveluistaan.

Googlen edustaja lupasi selvittää asiaa.

Kyseinen sivu näytettiin eilen TV 1:n netin keskustelukulttuuria käsitelleessä A-talk-ohjelmassa (YLE Areena A-talk 13.11.2008*).

Suomessa on tuore esimerkki siitä, että loukkaavasta verkkokirjoittelusta voi saada linnaa. Tamperelainen Seppo Lehto sai toukokuun lopussa kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion nettisivuistaan. Tuomio tuli yhdeksästä törkeästä kunnianloukkauksesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta.

A-talk – ohjelmassa ideoitiin erityistä nettivaltuutetun toimistoa, jonka puoleen kansalaisen olisi matalampi kynnys kääntyä kuin ryhtyä tekemään tutkintapyyntöä poliisille loukkaaviksi kokemistaan sivuista. Ohjelmassa vieraana ollut Suomi24.fi:n toimitusjohtaja Jussi Halli suhtautui JSN:n puheenjohtajan Pekka Hyvärisen aloitteeseen varovaisen myönteisesti. Kansanedustaja Jyrki Kasvi toi esiin näkökulman, että nettivaltuutettu toisi keskusteluun mukaan netin eri toimijoiden monipuolista näkemystä.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Tuija Aalto

Radiotaustainen digimediaihminen, bloggaaja ja podcastaaja (Tuhatsanaa.net, Sulapinta.fi), työkseen kehityspäällikkö YLEn Uudet palvelut - yksikön Tulevaisuus Labissa

3 kommenttia on “Google selvittää, onko loukkaavaa Blogger-sivua pyydetty poistamaan”

  1. Näyttääpi kadonneen jo.

  2. Kyl homma sit aina toimii ripeesti kun meinaa tulla kielteistä mediahuomiota. :-)

  3. Sain perjantain aikana seuraavan vastauksen Googlen Ruotsin toimiston viestintäihmiseltä:

    “Hi, I heard that you had some questions regarding a certain blog and its content. Allthough we do not comment on individual cases in general Blogger prohibits certain kinds of content from being hosted on its servers. You can find all of the specific content types that are against our policies in our Terms of Service at this URL:

    When we are notified of the existence of content that violates our Terms of Service, we act to review it and determine whether it violates these policies. If we determine that it does, we remove it. We encourage users to make use of the ‘flag’ button to notify us of objectionable content.”

    (Maria Göth, Communications & Public Affairs Manager, Google Sweden)

    Vetoavat siis siihen, että kyllä poistopyyntöjä hoidetaan kun ihmiset vain “liputtavat” sisältöjä. Penäsin jatkokysymyksessä, eikö kyseistä blogia tosiaan kukaan ollut liputtanut tätä ennen.

    Jos ei, niin mitä se kertoo Pekka Hyvärisen toivoman “punaisen napin” mahdollisesta hyödyllisyydestä.

    [*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun