RunToShop aikoo menestyä suosittelutrendin eturintamassa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Verkkokaupat panostavat elämyksellisyyteen.

Intohimoisten kuluttajien suosituksiin perustuva suomalainen startup RunToShop* avautuu betaan ensi maanantaina.

Suosittelu on sarjayrittäjä Taneli Tikan mukaan vahvassa nousussa: kaupalliseksi tuotteistettuja konsepteja ja muita lähtöjä sillä alueella on samanaikaisesti tulossa useita ja RunToShop aikoo olla trendin etulinjassa. Tikalle tutussa IRC-Galleriassa suosittelu ja ihmisten innostuneisuus näkyy esimerkiksi yhteisöihin kohdostetuissa mainoskampanjoissa, siinä, kuinka herkästi nuoret lähtevät fanittamaan kaupallisia mainoskampanjoita.

Ihmiset lähtevät mainokseenkin tosi hyvällä asenteella messiin.

Tikka pitää verkkopalvelujen kehittämisessä systemaattisesta menettelystä. Harrastuksen pohjalta ponnistavakin voi onnistua: esim. Arto Aaltosen Mikseri.net on omassa genressään Suomen johtava palvelu. Mutta kun kasvattaa omasta harrastuksestaan bisneksen, voi missata jotain, on riski, että edetään väärän tiedon varassa tai rikkinäisellä mallilla.

Systemaattinen tapa estää hölmöilemästä täysin väärillä laduilla.

Tosin liian yksityiskohtainen suunnittelukin on merkityksetöntä.

IRC-Galleria ollut menestys Suomessa, koska suomalaiset ovat ryhtyneet innolla julkaisemaan digikuvia verkkoon, sen sijaan Muxlim* vaatii ihan eri lähestymistavan.

Samat kikat ei toimi eri markkinoilla, eri kohderyhmillä ja eri konsepteissa – ja joka tapauksessa ajat muuttuvat ja malli, mikä äsken toimi, ei toimi enää ollenkaan. Siksi tarvitaan jatkuvaa olettamusten tarkastelua ja uudelleenevaluointia, käyttäjäläheisen testaamisen jatkuvaa pyörittämistä ja koko ajan varmistetaan, että edetään olettamuksilla, jotka on totta, malleilla, mitkä toimii, tavoitteisiin, jotka kuulostaa järjellisiltä.

Tikka aikoo ryhtyä syksyn aikana kirjoittamaan omaa blogia osoitteessa tane.li. “On muodostunut kaikenlaista sanottavaa siitä, miten Suomi tukee innovaatiota ja yrittäjyyttä ja minkälainen koulutuspolitiikka tässä maassa on”.

  • Tikka kertoo RunToShopin konseptista Tuhat sanaa – podcastissa.*

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina tai vanhentuneina.)

Tuija Aalto

Radiotaustainen digimediaihminen, bloggaaja ja podcastaaja (Tuhatsanaa.net, Sulapinta.fi), työkseen kehityspäällikkö YLEn Uudet palvelut - yksikön Tulevaisuus Labissa



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun