Sanoma Magazines keskittää digiosaamistaan

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Apu360-sovellus on kiinnostava kokeilu A-lehdiltä.

Uusi Digital Media -yksikkö tulee keskittymään tärkeimpien Sanoma Magazinesin verkkopalveluiden kehittämiseen. Uusia palveluita onkin juuri alkuvuodesta julkaistu useita. Isojen uudistusten kohteina ovat olleet ensimmäisinä Akuankka.fi, Perhe.fi ja Vauva.fi. (Lähteenä Markkinointi&Mainonta*)

Uuden yksikön johtaja Tuija Wickström kommentoi uuden yksikön painopistettä:

Valtaosa liikevaihdosta ja tuotoista verkossa syntyy mainonnasta, minkä takia panostamme uusiin mainonnan ratkaisuihin sekä verkkomediamyyntimme kehittämiseen. Sen lisäksi olemme aloittamassa yhteistyötä Sanoma Digitalin Verkkomediamyynnin kanssa.

Uudet Akuankka.fi, Perhe.fi* ja Vauva.fi nojaavat paljolti yhteisöllisyyteen ja käyttäjäkeskusteluihin. Jonkin verran palveluissa on myös blogeja ja lehtien nettijatkoja. Vauva.fi ja Perhe.fi vaikuttavat konsepteiltaan kovin samantyyppisiltä. Akuankka.fi on sitten selkeästi nuoremmalle väelle suunnattu “tarinamaisempi” verkkopalvelu jossa myös erilaisilla peleillä ja kilpailuilla on tärkeä rooli.

Aikaisemminhan on jo ollut tiedossa, että Sanoma Magazines suuntaa vahvasti verkkoon ja nämä ensimmäiset palvelut ovat vasta alkua laajemmassa uudistusten sarjassa. Samalla Sanoma Magazinesilla on tavoitteena siirtyä käyttämään laajamittaisesti mm. LifeRay-portaalialustaa verkkopalveluidensa alustajärjestelmänä. LifeRay-alusta on jo aikaisemmin valittu* Sanomien uusien palveluiden yhdeksi alustaratkaisuksi. Suomessa LifeRay:ta tarjoaa jo varsin laaja toimittajajoukko, mm. Logica* ja SanomaData*. SanomaData on myös hiljattain vahvistanut oman Internet-yksikkönsä teknologiaosastoa* ja palveleekin laajasti SanomaWSOY:n eri yksiköitä, myös LifeRayn osalta.

Uudistunut Akuankka.fi on kevään aikana päässyt TNS Metrixin mukaan jopa 50 000 viikkokävijän lukuihin, mutta on sieltä tullut hiljakseen alaspäin noin 13-20 000 viikkokävijän määriin. Korkea piikki selittynee paljolti aggressiivisella alkuvuoden mainoskampanjalla.

Aku Ankka, etusivu

Vauva.fi on sitävastoin takonut tasaisen tappavasti reilua 40 000 viikkokävijäänsä jo viime vuoden puolelta lähtien. Itse asiassa luvuissa on heilahtelua suorastaan hämmentävän vähän.

Vauva, etusivu

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

4 kommenttia on “Sanoma Magazines keskittää digiosaamistaan”

  1. Mainituista Sanoma Magazinesin sivustoista mielenkiintoisena huomiona mainittakoon se että yksikään niistä ei ole onnistunut merkittävässä määrin kasvattamaan kävijämääräänsä viime vuosina. Esimerkiksi vauva-fi kävijämäärän kehitystä voi verrata melko suoraan kaksplus-fi:n kävijämäärän kehitykseen.

    Sanoma Magazinesin painonhallintasivusto kiloklubi-fi yhdistettiin Hyvän Terveyden sivustoon, joka ei näytä lisänneen kummankaan kävijämäärää.

    Olisi kiinnostavaa rakentaa laajempaa vertailutilastoa eri mediatalojen kävijämäärien kehityksestä viime vuosina.

    *huom linkkejä poistettu kommentista*

  2. Totta. Aika haastava tehtävä kyllä tehdä järkevää vertailua, mutta ehdottomasti kyllä aihe josta voi löytyä paljon mielenkiintoista.

    Kaksplus vs Vauva on tosiaan aikamoinen tyrmäysvoitto viimeiseltä puolelta vuodelta. Viime joulukuussa olivat vielä kumpikin 40k luokkaa viikossa ja vaikka Vauva.fi on rummutuksen perusteella käynyt läpi mielettömän kehityshankkeen, niin silti Vauva tahkoaa edelleen sitä 40k:ta viikosta toiseen. Samaan aikaan Kaksplus on noussut tasaisen tappavasti about 80k viikkokävijään, eli tuplannut yleisönsä. Lukujen perusteella Kaksplus tekee aika monta juttua aika paljon paremmin kuin Vauva…

  3. Ollaan tällä hetkellä jo yli sadan tuhannen ja viimeksi hakattiin Seiska. Kivasti menee tälläkin viikolla, jännätään tulosta.

    Kaksplussan menestyksen varjoon jää se, että Kotiliesi.fi on hitaasti mutta varmasti noussut maan suurimmaksi naistenlehden nettipalveluksi. Tosin odotan tässä suhteessa mielenkiinnolla Elle.fi:n julkisia lukuja.

  4. […] on aikaisemminkin uutisoinut uuden Digital Media -yksikön synnystä ja kehityksestä. Talven aikanahan yhä useampi Sanoma […]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun