Arctic Startup seuraa suomalaista digimediayrittämistä

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Katleenan vinkit kuntavaaliehdokkaille.

Antti VilpponenArctic Startup on hieman vähemmän tunnettu blogi, joka seuraa suomalaisten uusien digimedia-alan yritysten toimintaa. Erityisesti blogi on painottunut yhteisöllisten, riskirahoitteisten webbipalveluiden uusiin tuuliin. Blogin perustivat Antti Vilpponen ja Miikka Kukkosuo syyskuussa 2007, ja Tomi Luostarinen liittyi porukkaan vuodenvaihteessa.

Antti Vilpponen vastasi Vierityspalkin kysymyksiin Arctic Startupin taustoista ja tulevaisuudesta.

Mistä kimmoke Arctic Startupin perustamiseen tuli?

Idea blogin perustamiseen tuli siitä, että seurasin aktiivisesti TechCrunchia ja uusia firmoja ja ideoita sitä kautta. Suomesta ei pikaisen etsiskelyn jälkeen löytynyt juuri kilpailukykyistä blogia tästä genrestä. Siitä se sitten lähti. Itse olen hyvin yrittäjä ja startup-henkinen, joten oman kiinnostuksen ja tiedonjanon ohella sitä on hyvä dokumentoida myös blogimuotoon.

Millä tavalla saatte yleensä aiheet juttuihinne? Seuraatteko muiden tiedotusvälineiden uutisia tai ottavatko yritykset suoraan yhteyttä teihin?

Me seuraamme aktivisesti eri foorumeja Suomessa niin livenä kuin verkonkin välityksellä. Aika paljon tulee myös verkostoiduttua erilaisissa tapahtumissa uusien yrittäjien kanssa. Muutamat firmat ovat lähettäneet meille myös itse aktiivisesti tietoa. Toki lisääkin toivottaisiin.

Minkälainen ilmapiiri Suomessa on uusien yritysten perustamiselle? Viime aikoina on perustettu ainakin taas monia uusia pieniä nettikonsultointiyrityksiä, mutta itse en ole kovin hyvin perillä pienistä tuotekehitysfirmoista, joista Arctic Startup enimmäkseen kirjoittaa.

Suomessa julkisen hallinnon puolelta puitteet ovat kunnossa. Yrityksen perustaminen on tosi nopeaa ja vaivatonta, hankalampaa on tietenkin sen menestyvän liikeidean rakentaminen. Yleinen haaste, jota pyrimme Arctic Startupinkin puolelta poistamaan, on yrittäjämyönteisemmän ilmapiirin rakentaminen. Yrittäjien sosiaalinen arvostus on aika alhainen tällä hetkellä Suomessa. Ehkä me kaipaamme enemmän menestyksiä. Yrittäjyyden “opettaminen” ja sisällyttäminen opintosuunnitelmiin yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa pitäisi ottaa hieman vakavammin.

Yksi viimeisimmistä menestystarinoista on tietysti Jaiku*, joka päätyi Googlen omistukseen. Mikä sinun arviosi seuraavasta suomalaisesta menestyjästä on?

Tällä hetkellä se taitaa olla Dopplr*. Tiukka keskittyminen omaan kohderyhmään ja heidän tarpeisiin on suuri kilpailuetu. Sounio ja kumppanit ovat myös aktiivisesti olleet verkostoitumassa maailmalla ja puhumassa oman tuotteensa puolesta.

Mistä tähänastisista jutuistanne olet erityisen ylpeä? Pelkän kommentoinnin lisäksi olette julkaisseet isompia haastattelujakin.

En voi sanoa että mikään yksittäinen juttu olisi ollut se suuri juttu, mutta olen kuullut niin monta eri kanavaa pitkin blogistani että se pistää hymyilyttämään. Kaveri kertoi, että Helsingin lähijunissa kuuli keskustelua Arctic Startupista. Eräs henkilö kertoi että Silicon Valleyssä on seurattu myös blogia. Tämä kertoo mielestäni siitä, että kysyntää riittää.

Erään blogissa olleen yritysesittelyn jälkeen saimme kuulla, että kyseistä yritystä oltiin lähestytty monen vc-sijoittajan taholta Euroopasta. Toimitusjohtaja tuli itse kiittämään minua OpenCoffee with Arctic Startup -tilaisuudessa. Hyvä fiilishän siitä tulee kun edistää suomalaisten yrittäjien mahdollisuuksia menestyä!

OpenCoffee with Arctic Startup* -tilaisuudessa neljä uutta nettipalvelua esitteli liikeideaansa. Onko sille odotettavissa jatkoa?

Tälle on odotettavissa jatkoa. Olemme keskustelleet Ville Vesterisen* kanssa tästä ja uskoisin että toukokuussa järjestetään seuraava tilaisuus. Saimme paljon positiivista palautetta tilaisuudesta ja kehitysideoita jatkoa varten. Kyllä me suomalaiset haluamme verkostoitua – tarvitaan vain oikea paikka ja tapa.

Entä millä tavalla Arctic Startup tulee jatkossa kehittymään?

Kehitys varmaan suuntautuu ulkomaille. Katsotaan nyt miten tässä ehtii blogia työstämään. Gyllene Skorkin* vaatii melko paljon aikaa, sillä sähköisen liiketoiminnan kehittäminen tuntuu kiinnostavan yhtä sun toista yritystä tällä hetkellä.

(*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.)

3 kommenttia on “Arctic Startup seuraa suomalaista digimediayrittämistä”

  1. Oikein tervetullut blogi, mielenkiintoista lukemista täältä ulkosuomalaisen “sammakkoperspektiivistä”. ;-)

    Olen kuullut puhuttavan Dopplr-sivustosta, mm Cap Geminin tiedonhallinta- tms päällikkö mainosti sitä suosikikseen eräässä KM-julkaisussa mutten tiennyt sen olevan suomalainen !

    Nyt kipin kapin tutustumaan tarkemmin ja tekemään juttua duunin (suljettuun) blogiini, jossa olen jo lobbannut jaikua.

    =)

  2. […] puheen ollen: haastattelin siihen Arctic Startup -blogin perustajaa Antti Vilpposta. Arctic Startup seuraa suomalaista digimediasceneä ja eritysesti uusia yhteisöllisiä ja […]

  3. […] huhtikuu 2008 Visa Arctic Startup -blogi, jonka perustajaa Antti Vilpposta Vierityspalkki haastatteli juuri viime viikolla, on saanut rahoitusta kahdelta suomalaiselta riskirahoittajalta. Vilpposen […]

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun