Jääkaappi.fi lopettaa toimintansa

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 16 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Apu360-sovellus on kiinnostava kokeilu A-lehdiltä.

Vajaan vuoden toiminut verkkoruokakauppa Jääkaappi.fi* päätti pistää lapun luukulle. Palvelu oli saanut lehdistössä ihan hyvin huomiota vuoden aikana ja asiakkaitakin oli. Kuitenkin moni asia ei mennyt kuten suunniteltiin ja toiminnan kannattamattomuutta ei ollut varaa katsoa kovin pitkään. Eero Holmila kommentoi* tapahtunutta omassa blogissaan, ja täydentää täten firman omaa itseanalyysia*.

Eeron huomioima alan hidas muutosvauhti on ehdottomasti keskeinen tekijä Jääkaappi.fi:n tapauksessa. Etenkin kypsillä toimialoilla voivat radikaalit muutokset odotuttaa itseään useita vuosia vaikka muilla aloilla muutosvauhti olisi erilainen. Tässäkin tapauksessa rahat loppuivat tiimiltä liian nopeasti. Voisi myös arvella, että ruokakaupan ja sen logistiikan hyvin korkea keskittyneisyys muutamalle toimijalle ei ainakaan ole helpottanut tilannetta. Jos samaa lähtisi tekemään joku isoista pelureista, niin tilanne voisi olla toinen.

Verkkoruokakauppa on toimialana mielenkiintoinen. Alan meneminen ainakin osittain verkkoon on jokseenkin itsestäänselvää. Kyse on lähinnä siitä, että miten se menee verkkoon ja milloin se menee. Potentiaali on olemassa, mutta se edellyttää monia muutoksia kuluttajien tottumuksiin ja monenlaisten käytännön esteiden raivaamista. Jääkaappi.fi:n tiimin analyysi ongelmista on täten hyvin mielenkiintoista luettavaa*. Verkkokauppa törmäsi ongelmiin niin valikoiman kuin vertailtavuuden kanssa. Tiimi havaitsi esimerkiksi, että jos valikoima ei ole täysin sama kuin tutussa marketissa, niin kynnys asiakkaaksi nousee merkittävästi. Fyysisten tuotteiden toimittaminen luotettavasti perille lyhyellä varoitusajalla todettiin myös olevan edelleen keskeinen haaste. Tähän jääkaappi.fi* oli kuitenkin kehittänyt mielenkiintoisia, uusia ratkaisumalleja.

Ruokaostosten elämyksellisyyden merkitykseenkin tiimi vastaa hyvin osuvasti:

  • “Ei ole mitään syytä, miksi verkkoruokakaupassa käynti ei voisi olla yhtä hauskaa ja tunnelmallista kuin tavallisessa kaupassa käynti. Se on vain erilaista. Verkkoympäristö mahdollistaa tuotetietojen esittämisen ja vertailun aivan uudella tavalla. Se mahdollistaa palvelun kytkemisen muihin verkon palveluihin ja se mahdollistaa käyttäjien vuorovaikutuksen.”

Parempi tuotetieto, suosittelu, yhteisöllisyys ja vertailtavuus ovat kaikki asioita jotka pitäisi pystyä verkossa tekemään paremmin. Ideatasolla tämä vielä toimii, toteutus puuttuu toistaiseksi. Jääkaappi.fi oli taas yksi yritys pitkässä sarjassa joka toivottavasti vei verkkoruokakauppakonseptin taas askeleen lähemmäksi käytäntöä. Suoritus oli laadullisesti hyvä, mutta törmäsi pitkälti samoihin ongelmiin kuin edeltäjänsäkin. Jäämme odottamaan josko isot pelurit todella uskaltaisivat tehdä tällä sektorilla jotain.

[*Toim. huom. Linkkejä poistettu toimimattomina.]

Perttu Tolvanen

Perttu on Vierityspalkin päätoimittaja ja kirjoittaja.

Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu on konsulttiyhtiö North Patrol Oy:n konsultti ja toinen perustaja. North Patrol on digitoimistoista ja järjestelmätoimittajista riippumaton konsulttiyhtiö, joka suunnittelee digitaalisia palveluita ja auttaa asiakkaita onnistumaan uudistushankkeissaan. Ota yhteyttä Perttuun!

4 kommenttia on “Jääkaappi.fi lopettaa toimintansa”

  1. Turussa toimi verkkoruokakauppa joskus ammoisina aikoina. Taisi olla aivan 2000-luvun alussa tai peräti 1990-luvun loppupuolella. Nimeä en nyt heti muista.

    Tosin verkkokauppa ei ollut k.o. toimijalla ainoa toiminto, vaan kyseessä oli tukkukauppa joka teki kotitoimituksia verkkotilauksista.

    Ilmeisesti siinäkin kuitenkin oli omat ongelmansa koska verkkokauppa lopetettiin.

  2. Markus Puustinen

    Toivottavasti päivittäistavarakauppaan kehittyy vielä toimiva konsepti. Minä tekisin mielelläni kaikki ostokset verkossa säästääkseni aikaa ja vaivaa. Voisin jopa maksaa siitä hieman ekstraa. Kolmiulotteisten liikkeiden “elämyksellisyys” ei minua houkuttele millään tavalla.

  3. Ainoa, joka tuon konseptin on saanut oikeasti toimimaan, on Tesco, joka lähti hommaan niin, että firma ei alkanutkaan kasaamaan mitään omaa verkkokauppaan keskittyvää yksikköä/jakelukeskuksia/jne, vaan homma toimii siten, että tesco.com:sta tilaillaan kama, annetaan postinumero, jonka jälkeen näkyy saatavilla olevat toimitusaikaslotit ko. alueelle ja tehdään tilaus. Tilaus konkreettisesti välittyy sitten lähimmän Tescon supermarketin henkilökunnalle, joka ostoskärryjen avulla keräilee ko. kaupan hyllyiltä tilatut kamat ja pakkaa ne muiden tilausten kanssa autoon. Laskutus joko käteisellä toimitettaessa tai verkossa jo tilattaessa.

    Tesco on siis maailman suurin ruokakauppaketju ja em. konsepti on siis omakohtaista kokemusta Briteistä. Ilman autoa, pienen lapsen isänä tuon kautta tuli tilailtua julmetusti tilaa vievä peruskama noin kerran kuukaudessa, eli koiranruokasäkit, vaippavuoret, talous- ja WC-paperi, jne ja sitten siihen samaan tilaukseen — kerrankin oikeasti siten, että voi samalla tarkistaa mitähän kaapeista puuttuu — viikon maidot, peruselintarvikkeet, jne.

  4. Jääkaappi.fi on autuaasti mennyt ohi oman tutkan, mutta eikös tuo ruoka.net toimi vielä? Sehän nyt on ollut olemassa vaikka kuinka kauan?

Kommentointi on suljettu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun