Apaja kasvoi vanhan b2b-puolensa oston myötä

Artikkeli

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 18 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreena lukemisena samasta kategoriasta: Paper Planes sai omistajaksi ison tanskalaisen digitoimiston.

Viihteellisiä online-yhteisöjä tuottava Apaja Online Entertainment Oy* on ostanut Creapaja Oy:n* koko osakekannan. Creapajan koko henkilöstö siirtyy Apajan palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja Apajan online-yhteisöjen kehittämistehtäviin sitä mukaa kuin sitoumukset Creapajan nykyisille asiakkaille on täytetty. Creapajan B2B-palvelutoiminta loppuu käynnissä olevien projektien päätyttyä.

Apaja saa kaupan myötä merkittävää osaamista tukemaan online-yhteisöpalvelujensa kehitystä. Creapajan henkilöstö on jo muuttanut Apajan toimitiloihin Mikonkadulle. Samassa yhteydessä Creapajan toimitusjohtaja Henry Lehto on nimitetty Apajan kaupalliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Yrityskaupan sekä tuoreimpien rekrytointien myötä Apaja työllistää nyt 38 ihmistä.

Apaja laajeni käytännössä vanhan b2b-puolensa ostolla: alkuperäinen, vuonna 2001 perustettu, Apaja jaettiin* vuonna 2004 kahtia, jolloin toimintaa jatkoivat Apaja Online Entertainment ja Apaja Creative Solutions, joka sittemmin muutti nimensä Creapajaksi.

[Pakollinen huomautus: kirjoittaja on ollut mukana kyseisessä sopassa.]

[*Toimituksen huomautus: Linkkejä poistettu toimimattomina.]

Asmo Halinen

Vierityspalkin perustaja Asmo Halinen on yksi maamme kokeneimmista yhteisöllisten verkkopalveluiden sekä verkkomedioiden asiantuntijoista. Tällä hetkellä Asmo toimii verkkoliiketoimintajohtajana Iltalehdessä sekä advisorina tai hallituksen jäsenenä useissa muissa yhtiöissä/startupeissa (mm. Sofanatics, Eat.fi, Grey Area). Hän oli perustajana ja toimitusjohtajana vuonna 2001 digitaalisen markkinointiviestinnän toimisto Apaja Creative Solutions Oy:ssä ja sittemmin sen spinoffina syntyneessä Apaja Online Entertainment Oy:ssä, jonka tunnetuin tuote on 2,5 miljoonaa eri käyttäjää kuussa tavoittava Aapeli/Playray-peliyhteisöpalvelu.



Vierityspalkki-blogi

Julkaistu vuodesta 2006. Vierityspalkki on blogi kotimaisen internet-alan trendeistä, teknologioista ja alan toimistoista. Seuraa, niin tiedät miten ja kenen toimesta syntyvät parhaat verkkopalvelut, verkkokaupat ja räätälöidyt web-sovellukset.
Lisätietoa blogista ja sen kävijöistä

  • 1140+ asiantuntija-artikkelia.

    Toimitettua asiasisältöä kattavasti teknologioista ja web-alan ilmiöistä. Vierityspalkki nostaa esiin alan puheenaiheita ja tuoretta tutkimustietoa, osallistuu keskusteluun sekä haastattelee alan asiantuntijoita ja toimistoja.

  • 1300+ digipalvelun referenssicasea.

    Julkaisut-palsta tarjoaa näkyvyyttä kiinnostaville uusille verkkopalveluille ja web-sovelluksille, ja antaa asiakkaille mahdollisuuden arvioida eri toimistojen osaamista.

  • 1000+ aktiivista lukijaa blogin kuukausikirjeellä.

    Kerran kuukaudessa ilmestyvä kuukausikirje koostaa julkaistut artikkelit, uudet julkaisut, avoimet työpaikat ja ajankohtaiset linkkivinkit.

  • 29 kokenutta digitoimistoa

    on päässyt aina ajantasaiselle Toimistot-listalle. Lista on auttanut asiakkaita löytämään kokeneita digitoimistokumppaneita jo usean vuoden ajan. Lista keskittyy WordPress-osaajiin ja räätälöityjen web-sovellusten tekijöihin.

Tilaa kuukausikirje

Kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje koostaa artikkelit, julkaisut, työpaikat ja linkkivinkit. Kirjeellä on jo yli 1000 tilaajaa.
Huom. Sähköpostiosoitettasi ei luovuteta eteenpäin, eikä käytetä mihinkään muuhun tarkoitukseen.

Siirry takaisin sivun alkuun